Oikea syy sille miksi Patrik Laine ei tullut lätkän MM-kisoihin

Tuomas Rajala
Tuomas Rajala

op.median toimituspäällikkö

Suomen lätkän MM-turnaus ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Takana on neljä nihkeää voittoa ja kaksi karvasta tappiota. Valmennusjohtoa on kritisoitu rajusti ja ratkaisupelaajat uupuvat riveistä. Kieltäytyjien listalla on useita NHL-pelaajia, mutta yhtä heistä on kaivattu kaikkein eniten.

Tuomas Rajala
Tuomas Rajala

op.median toimituspäällikkö

Kun Patrik Laine ilmoitti ennen kisojen alkamista jäävänsä pois jääkiekon MM-kisoista, kansa kohahti. Niin jääkiekkovaikuttajat kuin fanitkin. Aurinkokuningas Juhani Tamminen julisti, että Laine on sen verran velkaa kotimaalleen, että on hävytöntä olla tulematta paikalle.

Laine itse perusteli kisoista pois jäämistään sillä, että hän aikoo huilata ensimmäisen NHL-kautensa jälkeen. Ratkaisu on täysin ymmärrettävä. Vuoden 2016 World Cupin jälkeen Laine ei ole juuri saanut nostaa jalkoja pöydälle ja järsiä rauhassa grilliherkkuja. Takana on tiukka runkosarja Winnipeg Jetsin riveissä ja se on vaatinut veronsa.

Vaikka väsymys lienee yksi merkittävä asia Laineen poisjäämisessä kisoista, niin takana on suurempi ilmiö. Se on Laineen sukupolven asenne työelämää kohtaan. Patrik Laine vain toteuttaa omaksumaansa suhtautumista työn tekemiseen.

Diginatiivien sukupolveksi kutsuttu porukka ei enää katsele maailmaa samanlaisilla työelämälaseilla kuin vanhempansa ja isovanhempansa. Siinä missä sodan jälkeisten sukupolvien työelämässä arvostettavaa on ollut pitkä työura ja valittamatta raataminen, on uudelle sukupolvelle tärkeää se, että töissä on hauskaa. Enää ei rakenneta sotien jälkeistä suomea, vaan parempaa elämään itselleen.

Nuoruutensa kultaisia vuosia viettävät nykynuoret myös ymmärtävät työn kuormittavuuden ja sen, että yhdenkään työnantajan takia ei kannata polttaa itseään loppuun. He eivät halua toistaa vanhempiensa virheitä, vaan tekevät omansa. Niihin ei vain lukeudu itsensä tappaminen työllä.

Erään tuttavapiirissä tapahtunut sairastapaus kertoo paljon edellisen sukupolven suhtautumisesta työhön. Raskaassa ja vastuullisessa työssä eläkeikään saakka työskennellyt mies sai vuosi eläkkeelle jäätyään aivoverenvuodon, joka muutti elämän kertaheitolla. Suunnitelmat leppoisista eläkepäivistä sulivat alta minuutissa. Koko työuran mies oli miettinyt lepäävänsä sitten kun työura jää taakse. Toisin kävi.

Tätä taustaa vasten on melko ymmärrettävää, että nuori sukupolvi ei ole kiinnostunut elämän mittaisesta raatamisesta ja levosta sitten kun eläkepäivät vihdoin koittavat. Varsinkin kun eläkejärjestelmää 1990-2000 lukujen paikkeilla syntyneille ei välttämättä edes ole.

Lainetta on moitittu kisoista pois jäämisen vuoksi, sillä meillä maajoukkueen kutsuun vastaamista pidetään eräänlaisena lätkänpelaajan kansalaisvelvollisuutena. Kieltäytyminen otetaan henkilökohtaisena loukkauksena ja epäisänmaallisena tekona.

Patrik Laine teki monessa suhteessa ainoan oikean ratkaisun. Liiallinen rasittaminen olisi saattanut pahimmassa tapauksessa pilata tulevan NHL-kauden, joka varmasti on nuoren miehen kohdalla elämän tärkein asia. Itsensä rääkkääminen kaikkien aikojen heikoimman maajoukkueen kanssa olisi saattanut joka tapauksessa päättyä pettymykseen.

Yhden maapallon lupaavimmista pelaajista puuttuminen joukkueesta antaa myös tilaa uusille menestystarinoille. Vaikka Suomen peli onkin takkuillut pahasti, saattaa ahdistettu leijonalauma edelleen tehdä ”talvisodan ihmeen”. Ratkaisijaksi saattaa Laineen sijaan nousta esimerkiksi nuori lupaus Julius Honka. Onhan puolustaja ratkaissut isoja kisoja aiemminkin. Ehkä tänäkin suvena rillataan.

OP sosiaalisessa mediassa