Laina on ruma sana

Me suomalaiset olemme kuuliaista ja jumalaapelkäävää kansaa. Mutta yhtä asiaa me pelkäämme jopa enemmän kuin Jumalaa. Lainaa.

Lainapeikko lienee peruja pula-ajasta, jota maailmalla kutsuttiin nimellä Great Depression. Meillä suomessa se nimettiin tuttavallisesti pula-ajaksi, sillä kovin moni tuskin osasi tuolloin puhua vieraita kieliä. Pula-aika oli seurausta koko maailmaa ravistelleesta taloudellisesta taantumasta. Suomessa tämä aika merkitsi työttömyyttä, työajan lyhennyksiä ja palkanalennuksia.

Kun pula-ajasta selvittiin, olikin aika maksaa sotakorvauksia. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli pystyssä Neuvostoliitolle maltilliset 300 miljoonaa kultadollaria, joka on nykyrahassa mitattuna melkoinen pino taalereita. Käytännössä korvaukset hoidettiin toimittamalla rakkaalle naapurimaalle mm. metallituotteita ja puutavaraa.

Sotakorvauksia maksettiin vuosien 1944-1952 välillä ja pulaa oli kaikesta. On ymmärrettävää, että tuolloin lainan ottaminen tuskin houkutteli ketään. On toki hyvä, että tunnemme historiaa ja opimme siitä, mutta onko talous enää samassa jamassa kuin sodanjälkeisessä Suomessa?

Olen saanut äidinmaidossa vastaavan lainanpelon. Laina on ollut paha asia, joka lopulta vie ihmisen turmion tielle. Laina. Sanalla on niin kielteinen kaiku, että rintaa alkaa välittömästi puristaa. Kuitenkin maailma toimii erilaisten lainatuotteiden ansiosta. Otetaan esimerkiksi vaikkapa valtionlainat.

Oletteko kuulleet valtiosta, joka ei olisi toiselle valtiolle velkaa? Tällaisia valtioita tuskin on maailmassa kovinkaan montaa, jos ainoatakaan. Valtioiden velkapolitiikka toki poikkeaa yksityishenkilöiden veloista, sillä valtion velkaa ei käytännössä koskaan makseta pois.

Lähtökohta elämässäni on pitkään ollut se, että velaksi ei osteta. Käytännössä ainoa velka, joka taloudessani on aina ollut, on asuntolaina. Tämä siksi, että melko harvalla on mahdollisuus ostaa katto päänsä päälle riihikuivalla käteisellä. Taloutemme toinen osapuoli on saanut vastaavan kasvatuksen lainan suhteen. Mikäli jotain haluaa hankkia, pitää sen eteen tehdä töitä ja säästää.

Onhan se päivänselvää, että säästämisen tuloksena hankittu hyödyke tuottaa enemmän iloa kuin lainarahalla puolihuolimattomasti ostettu. Säästäminen on kouriintuntuvaa työtä tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka säästäminen onkin muuttunut säästöpossun rahapinnan kyttäämisestä pankkitileille ja rahastoihin, on lopulta kyse samasta asiasta.

Mutta onko lainan ottaminen toisaalta yhtään sen kummallisempaa? Siinä säästämisprosessi tapahtuu käänteisesti. Ensin hankitaan tavara ja sen jälkeen ryhdytään kuolettamaan velkaa, joka tietyn ajan jälkeen kuitataan maksetuksi. Tuloksesta vaan päästään nauttimaan etukäteen.

Suomessa asuntolainan takaisinmaksuaika on useimmiten 20-25 vuotta. Kun ihminen tai perhe on riutunut lainamenojen kurimuksessa tuon pari vuosikymmentä, haetaan osakekirjat pankista ja nautitaan samalla pullakahvit. Kun asunto on virallisesti oma – eikä pankin – on aika juhlaan. Sen jälkeen alkaa elämä. Kun osakekirjoja on hypistelty käsissä tunti, on aika kiikuttaa ne takaisin pankin tallelokeroon säilöön.

Esimerkiksi Ruotsissa homma toimii hieman toisella tavalla. Asuntolainat saattavat hyvinkin olla 140 vuoden mittaisia, eikä niitä ole aikomuskaan maksaa takaisin. Jokin aika sitten Ruotsi harkitsi laina-ajan rajoittamista radikaalisti 105 vuoteen. Samaan aikaan meillä pohditaan, onko 25 vuotta aivan liian pitkä aika lainalle. Länsinaapurissamme talous on paremmassa jamassa kuin meillä. Erään arvion mukaan se johtuu siitä, että asumisesta yli jäävät resurssit laitetaan kuluttamiseen. Liekö totuus noin yksinkertainen.

Tällä hetkellä korot ovat alhaalla ja lainaa saa usein ns. nollakorolla. Tämä tarkoittaa sitä, että rahan lainaaminen on monessa tapauksessa lähes ilmaista. Tuolloin järki sanoisi, että hankinnat kannattaa tehdä lainarahalla. Tuolloin käteisvarannot jäävät muuhun kuluttamiseen tai peräti sijoittamiseen. Silti ajatus tuntuu hieman vieraalta ja pelottavalta. Se on se lainapeikko.

Olen vasta hiljattain alkanut pohtimaan lainan ja lainattomuuden suhdetta elämässäni. Suhtautumiseni rahaan joka ei ole omaani, on hiljalleen muuttunut. Sama pätee asioiden omistamiseen. Aiemmin halusin omistaa kaiken: auton, moottoripyörän, peräkärryn, asunnon, työkalut ja niin edelleen. Nykyään voin jopa harkita lainaavani tai vuokraavani tarvitsemani työkalun.

Ennen kaikkea olen alkanut ajatella sitä, tekeekö asuntolainan mahdollisimman nopea maksaminen autuaaksi? Kannattaako talous vetää niin tiukalle kuin mahdollista juuri silloin kun lapsiperheen kulut ovat kaikkein suurimmillaan. Lapset kasvavat ja harrastukset nielevät jatkuvasti enemmän rahaa. Juuri silloin kun lapset vaativat eniten aikaa aikuisilta, käytämme tuon ajan töissä, jotta saamme hoidettua asuntolainan mahdollisimman nopeasti alta pois.

Olisiko järkevämpää maksaa lainoja pois hieman joustavammalla tahdilla ja tehdä taloudesta hieman löyhempää? Vähemmän tiukka talous saattaisi mahdollistaa verkkaisemman työtahdin vaikka nelipäiväisen työviikon muodossa. Silloin aikaa jäisi enemmän lapsille ja elämälle. Sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, minulla on edelleen työvuosia jäljellä ja lainanmaksukykyä tähteellä.

Tuoreimmat
Mitä sitten, vaikka robotit veisivätkin työmme?
On paljon asioita, joissa ihmiset ovat parempia kuin robotit ja tulevat olemaan jatkossakin. Katoavien työpaikkojen harmittelun sijaan olisikin hyvä keskittyä pohtimaan, miten saadaan uusia töitä...
Anna äänesi kuulua OP Turun Seudussa!
OP Turun Seudun omistaja-asiakkaille on tarjolla tänä syksynä monia vaikuttamisen paikkoja. Saat äänesi kuuluville edustajiston vaaleissa sekä omistaja-asiakasyhteisössä.
Omistaja-asiakas, vaikuta OP Turun Seudun joulun lahjoitusteemaan!
Liity mukaan omistaja-asiakasyhteisöön ja jaa hyvää mieltä kanssamme.
Turun Pohjola Sairaala harjakorkeuteen
Helsingintien varteen kohoava Turun Pohjola Sairaala valmistautuu avaamaan ovensa keväällä 2018.