Kolumni: Järkevä ihminen ajattelisi rahaa enemmän

Amerikkalaiset uskovat rahan lisääntyvän pistämällä se kiertoon. He toimivat niin aivan kirjaimellisesti, kantavat taskuissaan tahmaista dollarinippua ja viskelevät seteleitä ympärilleen parkkihalleissa, baaritiskeillä ja ravintoloissa. Tippikulttuuri on amerikkalaisen rahankäyttöfilosofian konkreettinen ilmentymä. You’ve gotta spend money to make money.

Saksalaiset eivät ajattele näin. Asuimme perheeni kanssa vuoden Münchenissä ja käyn siellä nykyäänkin säännöllisesti. Vaikka raha ei ihan heti ole loppumassa Baijerista, paikalliset käyttäytyvät silti niin kuin tällainen uhka olisi olemassa. Varallisuutta kartutetaan harkitsevaisesti, jokaista euroa vartioiden ja riskejä kaihtaen. Käytös, joka Amerikassa näyttäytyisi häpeällisenä saituutena, on Saksassa pikemminkin hyve kuin puute. Spar dein Brot, so hast du in der Not.

On vaikea ajatella rahaa juuri sopivasti.

Filosofiat ovat ratkaisevasti erilaiset, mutta kumpikin toimii. Sekä Yhdysvallat että Saksa ovat maailman rikkaimpia valtioita. Yhdysvalloilla on kansallisvarallisuutensa lisäksi valtava velkataakka, mutta saksalaisten säästäväisyydessä on omat ongelmansa – heidän velkaantumista kohtaan osoittamansa moraalinen paheksunta haittaa jo heidän omaakin kansantalouttaan. Sijoittamalla rohkeasti tulevaisuuteen voittaisi lopulta enemmän kuin vain säästämällä pahan päivän varalle.

Jos ajatellaan, että Amerikka ja Saksa ovat kaksi ääripäätä, niiden välille on piirrettävissä jana. Johonkin kohtaan tätä janaa sijoittuvat omassa rahankäytössään kaikki ihmiset. Kumpi minä siis olen, henkinen amerikkalainen vai henkinen saksalainen? Uskonko eläväni onnellisempana käyttämällä rahaa huolettoman suurpiirteisesti vai säästämällä visusti sukanvarteen?

En ole aivan varma. Haluaisin olla amerikkalainen, mutta todennäköisesti kallistun silti enemmän saksalaiseen suuntaan. En halua näyttää nuukalta, seurassa mieluusti tarjoan, mutta olen silti mies, joka kaupassa katselee myös hintalappuja. Joka kerta taksiin astuessani tunnen sydämessäni pienen omatunnon pistoksen, sillä taksilla ajeleminen edusti 1980-luvulla kotikaupungissani huikentelevaisuuden ylintä muotoa.

On vaikea ajatella rahaa juuri sopivasti. Itse ajattelen sitä liikaa, jotta voisin suhtautua siihen niin kuin jotkut kadehtimani ihmiset, melkein välinpitämättömästi. Toisaalta järkevä ihminen ajattelisi sitä enemmän. Makuutan nollakorkoisella tilillä toisinaan turhan suurta summaa. Teen joskus harvoin jonkin osakesijoituksen, jonka arvon kehitystä en sen jälkeen edes seuraa. Säännöllisesti tuleviin sijoitusneuvontakutsuihin vastaan aina samalla tavalla. En ehdi. Minulla ei ole aikaa.

Se on helppo selitys, mutta se on myös totta. Taiteellista työtäni ei millään tavalla edistä ajatusteni keskittäminen henkilökohtaisiin raha-asioihini. Aika, jonka ajattelen rahaa, on pois muista ajatuksistani; pois lauseista, jotka voin kirjoittaa ja yrittää myydä rahaa tienatakseni.

Mutta niinhän se on kaikilla. Rahan ajatteleminen on harvalle työ. Silti sitä on silloin tällöin syytä ajatella. Omasta kokemuksestanikin tiedän, että mitä vähemmän rahaa on, sitä piinallisemmaksi ajatukset käyvät.

Juha Itkonen

Kirjoittaja on Helsingissä asuva kirjailija, jonka suositut romaanit Palatkaa perhoset ja Anna minun rakastaa enemmän kertovat musiikista, unelmista ja rakkaudesta, joita ei voi jättää taakseen.

OP sosiaalisessa mediassa