En ole ajatellut rahaa ruokakaupassa yli vuosikymmeneen

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, etten ole juuri joutunut murehtimaan raha-asioita sitten opiskeluaikojen. Koulun jälkeen olen ollut yrittäjänä tai palkkatöissä. Palkkaa olen saanut mielestäni riittävästi.

Tilanne ei ole aina ollut vastaava. Omassa lapsuudessani emme varsinaisesti kylpeneet rahassa. Yksinhuoltajaperheessä käteinen oli tiukassa ja muistan käyneeni äidin ja veljen kanssa hamstraamassa alennuskupongeilla ruokaa Jyväskyläläisestä hypermarketista. Lapsena se oli jännittävää ja hauskaa leikkiä, mutta äitiäni tuskin hymyilytti.

Nykyisellään voisin sanoa olevani hyvin toimeentuleva. Rahaa voisi toki olla käytettävissä enemmänkin, mutta normaaliin elämiseen sitä riittää. Kaupassa en juuri ajattele mitä tavarat maksavat. Toki tiedän maitolitran hinnan, mutta en aktiivisesti ajattele mitä juusto, leipä tai jauhelihapaketti maksavat. Nappaan hyllystä sen mitä kulloinkin tekee mieli.

Opiskelija-aikoina tapanani oli laskea reaaliajassa kauppalaskun loppusumman kehittymistä. Kassalla tiesin parin euron tarkkuudella sen, mikä summa kassakoneen näytölle pyörähti. Tuolloin elämän suurimmat huolenaiheet liittyivät rahaan.

Pääsin takaisin nuoruuden tunnelmiin unohdettuani lompakon kaverilleni. Tiesin rahamassin olevan turvassa, mutta saisin sen takaisin vasta parin päivän päästä. Siihen saakka olin käteisvarantojeni varassa.

Sain haalittua kasaan pulloja palauttamalla ja säästöpossurahoilla yksitoista euroa ja 80 senttiä. Tuolla summalla minun tuli taata kuusihenkiselle perheelle illan menyy. Tartuin haasteeseen, sillä en mielelläni lainaa rahaa muilta.

Keskituloiselle kauppareissu oli vähän kuin peliä. Minusta oli pitkästä aikaa piristävää ajatella kaupassa rahojeni riittävyyttä. Kuljin hyllyjen välissä etsien punaisia lappuja ja miettien millaisen aterian saisin rakennettua perheelleni 11,80€:lla.

Kävellessäni kaupasta autolle, minua alkoi hävettää. Asia joka on minulle piristävä poikkeus arkeen, on monelle perheelle arkipäivää. Parin kympin viikoittainen ruokabudjetti on realismia hyvinvointiyhteiskunnassakin liian monelle perheelle.

Toisaalta ansaitusta hyvinvoinnista ei pitäisi tuntea huonoa omatuntoa. Tuo tunnu kuulunee olennaisesti suomalaisuuteen: ”En minä tällaista ole ansainnut” ja ”Nyt on mennyt niin kauan hyvin, että kohta menee huonosti”.

Asioiden usein vasta silloin kun ne tulevat riittävän lähelle tai niistä menee riittävän etäälle. Vaikka elin vuosikausia niukasti, unohtui pennin venyttäminen ajan kuluessa. Ruuhkavuosissa eläminen on tietynlaista selviytymistaistelua, mutta nykyään se ei liity niin olennaisesti rahaan.

Ehkä juuri ruuhkavuosien ansiosta olen unohtanut miltä tuntuu elää miettien tilipäivänä sitä, miten tyhjän tilin kanssa pärjätään taas seuraavaan palkkapäivään saakka. Se on sitä kuuluisaa kädestä suuhun -elämää.

Tuoreimmat
Sukupuolineutraalius on hömppää. Vai onko?
Kun Aamulehti ilmoitti ryhtyvänsä käyttämään lehdessään sukupuolineutraaleja nimikkeitä, ajattelin tehdä itselleni kattilallisen popcorneja ja seurata siitä kirpoavaa keskustelua. Hetken...
Nämä raha-asiat on hoidettava, kun läheinen kuolee
Surun keskellä käytännön asioiden järjesteleminen tuntuu usein raskaalta. Muistilista hoidettavista raha-asioista auttaa menehtyneen omaisia.
Viimeinen oljenkorsi ‒ halu auttaa sai yrittäjän liittymään kantasolurekisteriin
Yrittäjä Jaakko Puolakka on kuulunut kantasolurekisteriin 12 vuotta. Kaksi kertaa hän olisi sopinut luovuttajaksi. Silti hän ei ole voinut toimia luovuttajana vielä kertaakaan.
Joskus riski kannattaa ‒ yhä useampi pk-yrittäjä vaurastuu tällä kikalla
Sijoittaminen on mahdollista jokaiselle pk-yrittäjälle. Lisätuotot voi käyttää esimerkiksi investointeihin.