Oletko sinäkin riittävän välkky?

Tämä halpa henkivakuutus kannattaa olla matkassa mukana.

Tänä vuonna kuten lähes joka vuosi, talvi yllätti taas suomalaiset. Tai ainakin osan. Toinen osa meistä osaa kuitenkin ajatella, että syksyn aikana myös ne talvisemmat kelit tulevat.

Uutta lienee kotomaamme keliolosuhteiden vaihtelu suuntaan ja toiseen. Sankan lumipyryn jälkeen tulee taas sadesäät. Yksi yhteinen tekijä kuitenkin on – pimeys. Jalankulkijan, pyöräilijän ja koiran erottaminen syys- ja talvipimeillä on melkoista arpapeliä, jos heijastin on unohtunut toisen takin taskuun tai lamppu kotiin. Vaatteissa tai repuissa ei aina ole alunperinkään riittävästi heijastavaa materiaalia, vaikka materiaaleja kyllä löytyy. Lienee valmistajlta ja meiltä ostajilta kustannusvalinta jättää ne laittamatta. Onneksi yhä useammalla ulkoilijalla heijastimia on yliin kyllin.

Yleisesti suomalaisista noin puolet käyttävät heijastinta. Yhdessä yrityksessä toteutettiin kerran otostutkinta syysaikaan juhliin saapuvien heijastimen käytöstä. Heijastin oli vaatteissa tuolloin joka seitsemännellä. Liikenneturvan kenttätestin mukaan heijastimellinen näkyy jopa seitsemän kertaa kauempaa. Aika merkittävä ero. Ainakin itse haluan olla näkyvä ja tavoittelen sitä, että jokaisessa takissa on oma heijastin.

Jostain omituisesta syystä meillä kotona osa heijastimista katoaa kesäkauden aikana. Hyvä niin, sillä eiväthän nekään ikuisia ole. Syksyn tullen on taas päästy hankkimaan uusia, saldo lienee tähän mennessä kymmenen. Onneksi kaupoista löytyy vähän pöllömpiäkin malleja ja nuorisollekin sopivia. Ihan huippua oli seurata yhden marketin heijastinhyllyllä neljän nuoren ostoshetkeä! Ehkä siinäkin kaveripiirissä joku oli hiljattain saanut ajokortin ja itse havahtunut siihen, että ilman heijastinta kulkevaa ei todellakaan erota ajoissa.

Heijastinta ei turhaan mainosteta halvaksi henkivakuutukseksi. Se on kuitenkin voimassa vain, jos se on mukana ja näkyvissä. Oletko riittävän välkky ja erotut joka säässä?

Heijastintestin löydät täältä.

Muita liikenneturvallisuuteen liittyviä testejä.

Tuoreimmat
OP Talousilta 2018 Oulussa: Oulun seudun tulevaisuus näyttää valoisalta
Oulussa järjestetään maaliskuussa korkeatasoinen talousilta. Luvassa on valtakunnallisten ja paikallisten talousvaikuttajien puheenvuoroja kasvusta ja kehittymisestä sekä yhteistyön ja uudistumisen...
Jaana Komscha-Härkönen: "Uuden palvelun markkinat kannattaa kartoittaa"
Jaana Komcha-Härkösen yritys Hobby Agency tuo taidetoimintaa työyhteisöihin. Idea oli Suomessa uusi, mutta yrityksen palvelulla on ollut kysyntää.
Lomaletka lähtee kohti Lappia – näin matkaat turvallisesti
Talvilomaviikon koittaessa moni autoilija kääntää autonsa keulan kohti pohjoista. Lapin pelastuslaitoksen Ari Soppela antaa vinkit turvalliseen matkustukseen tien päällä.
Talvilomalle autolla? 5 kohdan tarkistuslista takaa sujuvan matkanteon
Kun nämä viisi asiaa ovat kunnossa, talviautoilu ei tyssää tien poskeen.

OP sosiaalisessa mediassa