Latausraivo, dinotus ja muita sähköautoilun luomia ilmiöitä

Kirsti Vettenranta
Kirsti Vettenranta

Tuotemarkkinointi

Onko oikein, että sähköautot asetetaan etusijalle? Kenellä on oikeus ladata, missä ja milloin? Miksi en minä?

Kirsti Vettenranta
Kirsti Vettenranta

Tuotemarkkinointi

Suomessa sähköautoilu on nopeassa kasvussa: Tämä vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana sähköautojen lukumäärä ohitti Trafin tilaston mukaan 1000 auton rajapyykin kasvamalla lähes 300 uudella ajokilla. Myös laturien määrä on kasvanut kovaa vauhtia, mutta riittävätkö ne täyttämään kasvavat tarpeet? Muutoksilla on tapana herättää tunteita, joista voi syntyä jopa uusia ilmiöitä.

Latausraivon vallassa?

Liikenteeseen liittyy kaikenlaisia raivoja, kuten autoilun rattiraivo ja pyöräilyn tankoraivo. Uusimpana niistä Jenkkilässä jo tuttu latausraivo. Kotimaassa latureilla on aina ollut rento meininki. Latausraivo loistaa poissaolollaan ja tunnelmaa värittää enemmänkin yhteenkuuluvuus. Mitäs me sähköautoilijat. Piuhoja kiinnitettäessä vaihdetaan usein vieruskaverin kanssa muutama hyväntuulinen kommentti autosta, matkasta tai latauksesta. Sähköautoilu luo yhteenkuuluvuutta, sillä porukka on kaiken kaikkiaan vielä pieni. Reilu kymmenen vuotta sitten omistin kaksipaikkaisen Smartin, ja meininki oli vastaava: Kun maantiellä vastaan tuli toinen smartisti, kohtaamiseen kuului iloinen morjestus.

Hissun kissun

"Raivostuttavaa, kun joku ajaa niin hiljaa motarilla! Voisko mennä muualle akkujaan säästämään?" Vuodatti kaveri kohtaamistaan sähköauton kanssa. Enpä olisi uskonut, että koittaa päivä, jolloin itse ajan _ali_nopeutta eli hissuttelen moottoritiellä. Totuus on, että omassa sähköautossani lyhyt 200 km ajosäde ja eksponentiaalisesti kovissa nopeuksissa kasvava kulutus saa menemään hissun kissun. Toisaalta, ajaminen on paljon rennompaa, kun ei tarvitse tapapainoilla laillisen ja laittoman rajamailla. Kiireen tuntu häviää. Rentoutta lapsiperheen reissuihin lisää banaaninmittainen lataustauko, joka estää ylimitoitetut taipaleet.

Minulla on oikeuteni - siis dinotan

Toistaiseksi vastaan on tullut vain yksi dinottaja: sähköautojen latauspisteelle pysäköinyt polttomoottorikuski. Erään perheiden suosiossa olevan huonekaluketjun pihalla on kaksi latauspaikkaa. Kun saavuimme paikalle, molemmat olivat käytössä: toisessa ladattiin, toisessa ei. Tavaratalosta ulos tullessamme kuski oli pakkaamassa autoa, ja ystävällisesti tiedustelimme, oliko hän huomannut latauskyltit. Kyllä, mutta jätin silti tähän. Selvä, ei muita kysymyksiä. En usko, että hän oli se kaveri, joka pysäköi kylmän viileästi inva-paikalle. Hän oli kuitenkin se tyyppi, jonka mielestä sähköautoilijoille ei kuulu prioriteettejä, kuten ilmaista sähköä lähellä tavaratalon ovea.

Puoli vuotta sitten, sähköautoilun noviisina, pidin uutta ajokkia hyvänä kaupunkiliikkumisen keinona. Kesän reissut ja positiiviset latauskokemukset ympäri eteläistä Suomea ovat muuttaneet ajatuksia. Nykyään kaikki kohteet yhden pysähdyksen taktiikan päässä hoituvat epäilyksettä. Aina pitää olla valmis muuttamaan suunnitelmaa. Kuten silloin, kun virta oli vähissä, Mäntsälän ainoa pikalaturi out-of-order ja perheemme vietti selvästi aiottua pidemmän illan paikallisessa marketissa ja pikaruokaravintolassa.

Latauspalvelujen käyttö edellyttää välillä pitkää pinnaa, sillä käytettävyys on vaihtelevaa ja monet palvelut ovat toiminnallisuuksiltaan vielä lapsen kengissä. Edellinen käynti kauppakeskuksen laturilla päätyi lähtöön tyhjin käsin. Latauspiste väitti olevansa jonkun käytössä, vaikka sekä lataamista hallitsevassa mobiilisovelluksessa että tosielämässä paikan päällä se näytti hyvinkin vapaalta. Pidin silti latausraivon kurissa, ja kylmän viileästi siirsin autoni pois latausruuduista. Ilman piuhaa en tähän jää dinottamaan.

OP sosiaalisessa mediassa