Oppiminen ei ole enää aikaan ja paikkaan sidottua. Digitaalisten välineiden ansiosta korkeakoulujen opetuksen rajat häipyvät. Digitalisaatio mahdollistaa korkeakoulujen välisen yhteistyön opetuksen järjestämisessä.

Korkeakoulut kehittävät laajaa verkko-opetustarjontaa, jolla mahdollistetaan opiskelijoille joustavat opinnot yli korkeakoulurajojen. Opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankkeen tiedote kertoo, että tällä luodaan hallinnollisesti yksinkertainen tapa saada muiden korkeakoulujen opinnot osaksi tutkintoa, ja ohjataan korkeakoulut kehittämään oppimisympäristöjen edellyttämiä tietojärjestelmien välisiä kytkentöjä ja yhteisiä tietovarantoja.

Parhaimmillaan digitaaliset oppimisympäristöt lisäävät opiskelijoiden ja opettajien keskinäistä vuorovaikutusta, opiskelun motivaatiota ja mahdollistavat oppimisen syventämisen.

Kauppatieteiden kansallinen oppimisympäristö

Digitaalisessa oppimisympäristössä on perinteiseen oppimismalliin nähden kolme merkittävää lisäarvoa tuovaa seikkaa, kertoo yliopistonlehtori Pekka Nykänen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta. Se on ollut mukana kehittämässä kauppatieteiden kansallista liiketoimintaosaamisen verkko-opintokokonaisuutta, LITOa.

LITO Kauppatieteiden kansallinen liiketoimintaosaamisen verkko-opintokokonaisuus.

LITO-kokonaisuus tarjoaa yliopistojen opiskelijoille kahdeksan opintojaksoa kauppatieteistä. Opiskelijat saavat itse muodostaa opintojaksoista haluamiaan kokonaisuuksia.

– Digitaalinen oppimisympäristö sallii erilaisten aineistojen helpon ja keskitetyn jakamisen. Ympäristö on ensisijaisen tärkeä oppimisen irrottamisessa tietystä paikasta ja ajankohdasta. Se myös kokoaa yhdelle kurssille useiden yliopistojen opiskelijat, Nykänen sanoo.

Nykäsen mukaan erityisesti kaksi hänen viimeksi mainitsemaansa seikkaa mahdollistavat kymmenen suomalaisen yliopiston viime vuonna yhdessä aloittaman ja toteuttaman valtakunnallisen liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuuden.

– Kauppatieteissä on nyt yliopistorajat ylittävä opetusyhteistyö, jolla luodaan opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteiden mukaista korkeakoulujen välistä yhteistyötä isossa mittakaavassa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön digitaalisen oppimisympäristön kärkihanke kehittää korkeakoulujen oppimisympäristöjä, verkko-opetustarjontaa ja digitaalista koulutusyhteistyötä.

Opintoportti syventää opittua

Helsingin yliopiston lääketieteen koulutusohjelmajohtajan Jussi Merenmiehen mielestä digitaaliset opetusympäristöt tekevät mahdolliseksi tulevaisuudessa sen, että perusteiden opettelu jää opiskelijan omalle vastuulle. Sen sijaan tiedon soveltaminen tapahtuu opettajan ja opiskelijoiden yhteisissä tapaamisissa ja lähiopetustilanteissa.

– Tämä sallii ennen kaikkea opetuksen tehostumisen ja sen, että kallisarvoinen ja tärkeä lähiopetusaika voidaan käyttää opiskelijoiden aikaisemmin opitun tiedon syventämiseen ja soveltamiseen, Merenmies täsmentää.

Lääketieteen saralta yksi malliesimerkki toimivasta digitaalisesta oppimisympäristöstä on lääkäriseura Duodecimin ylläpitämä Opintoportti, joka tukee erilaisia opiskelutapoja. Opetusmateriaalina käytetään tekstin ja kuvien lisäksi animaatioita, videoita, äänitiedostoja ja interaktiivisia harjoituksia.

– Juuri oppimisympäristöjen interaktiivisuus on tulevaisuuden kehitysaskel, joka tulee voimistumaan lähivuosina. Se tekee oppimisesta entistä mielekkäämpää ja motivoi opiskelijoita, Merenmies sanoo.

Duodecim Opintoportti

Business-simulaatio

Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijoiden käytössä on kansainvälinen Cesim-oppimisympäristö. Se on käytännössä business-simulaatio, jonka avulla opiskelijat johtavat kansainvälistä yritystä ja harjoittelevat yrityksien arkipäiväistä päätöksentekoa.

– Olimme aikoinaan globaalisti ensimmäinen toimija, joka esitteli täysin selainpohjaisen yrityspeliympäristön. Se rakentui sekä opettajien että opiskelijoiden tarpeisiin, kertoo Cesimin CEO Veijo Kyösti.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu käyttää Cesimin simulaatioita useilla kursseilla opintojen eri vaiheissa. Erityisen paljon kiitosta simulaatio saa opiskelijoilta siitä, että liiketoiminnan päätökset näkyvät saman tien tuloksissa ja harjoittelu tehdään tiimeissä. Päätöksiä pohditaan yhdessä tiimikavereiden kanssa ja samalla kilpaillaan yrityksen johtamisen paremmuudesta muita tiimejä vastaan.

Simulaation päätavoite on syventää oppimiskokemusta turvallisessa ympäristössä.

– Meille on alusta saakka ollut selvää, että digitaalinen oppimisympäristö edellyttää skaalautuvaa ja helppokäyttöistä toimintaympäristöä. Opiskelijat ovat meille tärkeä kohderyhmä. He käyttävät pelejämme oppiakseen, Kyösti sanoo.

Cesim, Jyväskylän ammattikorkeakoulu bisnessimulaattori.