Venezuelan eliitti elää suojattua elämää sähköaitojen takana

Ennennäkemättömästä poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä johtuen Brasilian ja Venezuelan rajan ylittää päivittäin tuhansia venezuelalaisia, joista suuri osa hakee turvapaikkaa naapurimaasta.

Talous ja yhteiskunta
4.9.2018

Caracasilaisessa eliitin suosima Esquina-ravintola alkaa täyttyä jo lounasaikaan kello kahdelta. Pöydissä puhutaan bisneksistä, ja merkkivaatteisiin pukeutuneet ihmiset tilaavat ylellisiä herkkuja. Ravintolaa ympäröi sähköaita ja joukko vartijoita. Sähköaidan toisella puolella pieni poika istuu liikennevalojen alla ja kerjää ruokaa.

Esquinassa pöytiin kannetaan tataki-tonnikalaa savustetulla munakoisovaahdolla ja hitaasti kypsytettyä lohta kuskus-kvinoa-pedillä.

Mustaan pukuun pukeutunut tarjoilija pelastaa erään seurueen naispuolisen jäsenen Louis Vuittonin lattialta laukuille tarkoitettuun telineeseen. Ehkä siksi, että Venezuelassa uskotaan, että laukun pitäminen lattialla johtaa köyhyyteen.

Muutaman metrin säteellä on läsnä Venezuelan kaksi todellisuutta. Venezuelassa on meneillään maan historian pahin taloudellinen, poliittinen ja humanitaarinen kriisi. Juuri nyt, tässä ravintolassa, sitä ei kuitenkaan uskoisi.

– Haluaisimme tarjota sinulle drinkin. Ihan mitä vain, kertoo Julianiksi itsensä esittelevä nuorimies tullessaan pyytämään minua liittymään hänen seurueeseensa.

Pian vaihdan poskisuudelmat tatuointitaiteilijaksi ja graafiseksi suunnittelijaksi itsensä esittelevän Arianan ja yrittäjänä työskentelevän Miguelin kanssa. Kello näyttää iltakuutta, mutta kolmikko on juhlinut jo aamupäivästä asti.

– Olemme niin väsyneitä tähän tilanteeseen. Paras tapa olla miettimättä sitä, on vetää pää täyteen, nuoret toteavat ja viittaavat diktaattoriksi kutsumaansa sosialistipresidentti Nicolas Maduroon.

Moni näyttää turvautuvan samaan keinoon. Erityisesti baaritiskillä mainostettava Aperol Spritz -drinkki tekee kauppansa. Drinkkien lomassa nautitaan kuubalaisia sikareita, joita saa ostaa ravintolasta. Pukujen takit ripustetaan tuolin karmille, kun illaksi viihdyttämään palkattu DJ alkaa soittaa house-musiikkia.

Venezuela

Venezuelan kriisi vaikuttaa koko maan väestön elämään. Pelkoa, epävarmuutta, huolta nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Toinen todellisuus

Presidentti Maduron kaudella Venezuela on ajautunut täydelliseen kaaokseen. Edeltäjänsä Hugo Chavezin linjalla jatkavan Nicolas Maduron haasteensa on ollut öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku, mikä yhdessä huonon talouspolitiikan kanssa on nostanut maan inflaation tuhansiin prosentteihin. Hyperinflaation uskotaan nousevan tänä vuonna ainakin 13 000 prosenttiin. Se on jo nyt maailman korkein.

Tilastojen mukaan venezuelalaisten keskipaino putosi viime vuonna keskimäärin 11 kiloa. Yhä useampi näkee nälkää. Minimipalkka on tällä hetkellä noin 2,5 miljoonaa bolivaria eli hieman yli kaksi dollaria. Se ei riitä edes lihakiloon.

Julian, Ariana ja Miguel ovat kuitenkin edelleen erittäin etuoikeutetussa asemassa maassa, jonka kansalaisista arviolta noin 80 prosenttia elää köyhyydessä.

Uutiskuvissa Venezuelasta kerrotaan usein nälkää näkevien ja kärsivien ihmisten kasvoilla. On kuitenkin olemassa myös toinen todellisuus.

Venezuelassa puhutaan yleisesti kahdesta eliitistä. Siitä, joka on rikastunut siksi, että on lähellä hallintoa ja siitä, joka kuuluu opposition leiriin ja jonka rikkaudet ovat joko peräisin ajalta ennen sosialismia tai ulkomailla olevista investoinneista. Monen Latinalaisen Amerikan maan tapaan myös Venezuelassa rikkaus keskittyy pienelle piirille. Tietty sukunimi kertoo rikkaudesta ja antaa statuksen.

Chavezista tuli aikoinaan presidentti juuri siksi, että hän lupasi auttaa köyhiä ja kitkeä eriarvoisuutta. Eriarvoisuus on sen sijaan kasvanut entisestään. Esquina on kuin kimaltava keidas rutiköyhän kansan keskellä.

Eliitti juhlii uppoavassa laivassa

Esittelen itseni toimittajaksi, ja pyydän saada haastatella Miguelia, Arianaa ja Juliania. Aiemmin minut on torjuttu yrittäessäni samaa. Yllätyksekseni kolmikko suostuu kuitenkin kertomaan elämästään. Tosin ilman sukunimeä. Kidnappauksen ja ryöstetyksi tulemisen uhka on Venezuelassa niin suuri, ettei kukaan halua julkisesti retostella rahoillaan.

Myös Miguel kertoo tulleensa kidnapatuksi. Enempää hän ei halua asiasta puhua.

– Voin kertoa, että se ei ollut mukavaa, hän tyytyy toteamaan.

Turvattomuus yhdistää koko Venezuelaa. Kidnappaukset ja murhat ovat arkipäivää, ja pääkaupunki Caracas on usein valittu Latinalaisen Amerikan vaarallisimmaksi kaupungiksi.

Turvattomuudesta on tullut myös bisnes.

– Perheelläni on luodinkestäviä laseja maahantuova yritys. Sillä menee jostain syystä juuri nyt hyvin, Julian naurahtaa.

Miguel ja Ariana ovat hyvätuloisista perheistä. Perheiden omaisuus on osittain kiinni Yhdysvalloissa olevissa sijoituksissa. Kun palkkaa voi nostaa dollareissa, Venezuelassa elää kuin kuningas.

Listalla oleva tataki-tonnikala maksaa yli neljä miljoonaa bolivaria eli noin kahden minimikuukausipalkan verran. Dollareiksi muutettuna se tekee kuitenkin vain noin neljä dollaria.

Kriisi vaikuttaa kuitenkin näiden nuorten elämään. Miguel ja Ariana ovat muuttamassa kaikesta huolimatta ulkomaille.

– Minulla on perhettä ja ystäviä Argentiinassa. Siksi lähden sinne, Ariana kertoo.

Miguel taas suuntaa Miamiin, jossa hänen perheellään on lukuisia yrityksiä.

Lähtö ei harmita nuoria. Suurin osa kavereistakin on ulkomailla.

– Täällä elämä alkaa olla tylsää. Niin monia klubeja on suljettu, Miguel sanoo ja tilaa uuden drinkin.

Venezuela

Poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä johtuen Brasilian ja Venezuelan rajan ylittää päivittäin tuhansia venezuelalaisia.

Pakolaisvirta kiihtyy

Maailman pakolaisjärjestön mukaan viimeisen kahden vuoden aikana arviolta kaksi miljoonaa venezuelalaista on jättänyt kotimaansa. Siirtolaisvirta suuntautuu erityisesti naapurimaihin, kuten Brasiliaan ja Kolumbiaan. Venezuelasta Kolumbian rajakaupunkiin Cucutaan johtavan sillan ylittää päivittäin kymmeniä tuhansia venezuelalaisia.

Siirtolaisvirta kiihtynee entisestään, sillä kaksi päivää Arianan, Miguelin ja Julianin tapaamisen jälkeen presidentti Nicolas Maduro voittaa vaalit.

Kansainvälinen yhteisö, Yhdysvallat, EU ja suurin osa muista Latinalaisen Amerikan maista etunenässä tuomitsevat vaalit epädemokraattisina. Onnittelijoiden joukossa on Kiina ja Venäjä, maat, jotka hyötyvät Venezuelan öljyllä maksamasta velasta.

Äänestysprosentti on historiallisen alhainen, Venezuelan hallituslähteiden mukaan 48 prosenttia. Äänestyspaikoilla vieraillessani on tosin vaikea uskoa edes niin korkeaan äänestysprosenttiin. Niin hiljaista niillä on.

Vaalien jälkeen tapaan Venezuelan opposition edustajia, ja haastattelen myös venezuelalaisen oppositiopuolue Voluntad Popularin assistenttia Luisana Cordero Cuevasia, 30.

Luisanan kanssa tarkoitukseni on puhua nuorten tulevaisuudennäkymistä Maduron voiton jälkeen.

Tapaan Luisanan Voluntad Popular -puolueen toimistossa Caracasin hyvämaineisena tunnetussa kaupunginosassa Altamirassa.

Puolueen perustaja, oppositiopoliitikko Leopoldo López istuu tällä hetkellä kotiarestissa, sillä Venezuelan presidentti Nicolas Maduron hallinto syyttää häntä väkivallan käyttöön kehottamisesta vuoden 2014 hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa.

Samalla Lópezista on tullut yksi Maduron vastaisen rintaman ikoneista, joista kansa toivoi Maduron haastajaa vastikään pidetyissä vaaleissa. Lópezille eikä monille muillekaan annettu kuitenkaan edes lupaa asettua ehdolle.

Kriisi vei sosiaalisen elämän

Luisana kertoo, että hänen ystäväpiiristään 90 prosenttia on lähtenyt ulkomaille, opiskelukavereistani kaikki.

Luisana on kuitenkin päättänyt jäädä.

– Uskon, että vielä tulee parempi aika. Jos me kaikki nuoret ja koulutetut lähdemme, kuka rakentaa maamme uudelleen? hän kysyy.

Samalla hän kuitenkin myöntää tuntevansa itsensä yksinäiseksi. Ystävien lähtö on tarkoittanut sitä, että sosiaalinen elämä on hiljentynyt.

– Sosiaalinen elämäni on kuihtunut myös turvattomuuden seurauksena. Enää kukaan ei uskalla lähteä ulos pimeän jälkeen. Kaikki, ketkä voivat, palkkaavat henkivartijat.

Myös Luisana kertoo pelkäävänsä kidnappausta.

– Moni tutuistani on kidnapattu. Aina kyse ei ole kuitenkaan rikkaista. Vähän aikaa sitten toimistomme lähetti kidnapattiin. Hänestä pyydettiin 40 000 dollarin lunnaita. Lopulta perhe sai kokoon 4000 dollaria, ja hänet vapautettiin.

Miguel ei ole kertonut minulle kidnappauksensa yksityiskohtia, mutta suurin osa niistä on juuri Luisan kuvaamia express-kidnappauksia. Niissä uhri vapautetaan usein saman vuorokauden aikana lunnassummaa tai osaa siitä vastaan. Venezuelalaisen, riippumattoman El Nacional -lehden mukaan kidnappausliigat ovat keskittyneet yläluokan asuinalueille.

Rikkaat on helppo tunnistaa, sillä merkkivaatteet pistävät silmään Caracasin köyhyyden värittämässä katukuvassa.

Luisanan työpöydällä makaa tummanpunainen Chanelin merkkilaukku. Talouden ja kansainvälisten suhteiden maisterin hymy on valkoinen ja virheetön, ja jalkoja koristavat kalliit tennistossut.

Silti hänkin on joutunut karsimaan menojaan.

– Tienasin jo ensimmäisessä työssäni 20-vuotiaana niin hyvin, että pystyin lähtemään ulkomaanmatkalle joka vuosi omilla rahoillani. Lisäksi sijoitin asuntoihin. Nyt voin matkustella vain, jos vanhempani osallistuvat kustannuksiin, valittaa Luisana.

Yrittäjä tekee rahaa Miamissa

Venezuelalaisten keski- ja hyvätuloisten kanssa keskustellessa esiin nousee lähes aina yksi kaupunki: Miami. Yhdysvaltain suurimman latinalaisväestön asuttama osavaltio on myös venezuelalaisten sijoittajien suosiossa.

Esquinassa cafe Macchiatoa nauttiva ravintoloitsija Jacobo, 54, on onnellinen, että hän päätti aikoinaan sijoittaa Yhdysvaltoihin. Jacobo kuuluu tunnettuun ja vauraaseen juutalaissukuun, minkä vuoksi hän suostuu esiintymään ainoastaan etunimellään.

Caracasiin hän on lentänyt edellisenä päivänä Miamista, josta käsin hän hoitaa Venezuelassa toimivan ravintolaketjunsa asioita. Hän ei ole ilmoittanut edes ravintolan henkilökunnalle tulostaan.

– Turvallisuussyistä on parempi, että ilmestyn yllättäen paikalle, noin kolmen kuukauden välein Caracasissa käyvä mies sanoo.

Jacobo omistaa monikansallisen ravintolaketjun Venezuelan toiminnan. Keskiluokalle suunnattu ravintola myy rehtiä ruokaa: hampurilaisia, kyljyksiä ja pihvejä. Kun saavumme ravintolaan jatkamaan haastattelua lounasaikaan, ruokailijoita on vain kahdessa pöydässä. Tarjoilijat vitsailevat keskenään ravintolan ulkoterassilla. Verkkaiset työpäivät ovat tulleet tutuksi heille kriisin myötä.

– Kun 2000-luvussa aloitin, minulla oli 19 ravintolaa. Nyt ravintoloita on jäljellä enää seitsemän.

Jacobo ottaa esimerkiksi yhden ravintolansa. Asiakaskato on kiihtynyt kriisin edetessä.

– Aiemmin ravintolassa kävi 17 000 asiakasta kuukaudessa, nyt enää 3000. Minut on pitänyt pinnalla se, että kilpailua ei enää juurikaan ole.

Vertailun vuoksi Jacobo kertoo, että hänen floridalaisessa Sawgrass Mills -ostoskeskuksessa sijaitseva ravintolansa tuottaa huomattavasti enemmän kuin kaikki seitsemän ravintolaa Venezuelassa.

– Joskus mietin, että oikeastaan ei ole enää mitään järkeä pyörittää ravintoloita Venezuelassa. Asiakaskadon lisäksi lähes kaikki raaka-aineet pitää tuoda ulkomailta, sillä Venezuelassa tuotantoa ei enää ole.

Jacobo on oikeassa, sillä Maduron aikakaudella yksityisiä tehtaita on otettu entistä enemmän valtion haltuun. Samalla niiden toiminta on loppunut.

Venezuela

Kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään.

Perheellä uusi elämä Miamissa

Jacobo on eronnut kahden lapsensa äidistä, mikä tarkoittaa sitä, että hän joutuu maksamaan korkeaan elintasoon tottuneelle vaimolleen merkittävää elatusmaksua.

– Siksi minun täytyy tehdä paljon töitä. Kun vaimoni halusi muuttaa lasten kanssa pysyvästi Miamiin vuonna 2016, minun tehtäväni oli mahdollistaa muutto taloudellisesti.

Toisaalta myös Jacobo halusi lapsensa pois Venezuelasta.

– Täällä elimme niin suojattua elämää. Menimme autolla hyvin vartioidusta ja suojatusta paikasta toiseen. Aina piti olla varuillaan. Lapseni olivat muuttovuonna 6- ja 8-vuotiata eli muutos oli heille helppo.

Jacobon pojat ovat saaneet alkunsa lahjoitetulla siemennesteellä, sillä mies ei voi saada lapsia. Hedelmöitys toteutettiin New Yorkissa, jossa pojat myös syntyivät.

– Tarkoituksena oli, että pojat saavat samalla Yhdysvaltojen kansalaisuuden ja sitä kautta mahdollisuuden parempaan elämään.

Jacobolla ei ole pysyvää oleskelulupaa, mutta rikas sijoittaja saa oleskella maassa niin kauan kuin hän sijoittaa sinne tarpeeksi rahaa. Toistaiseksi se on onnistunut.

– Toivon, että tulevaisuudessa voisin palata Caracasiin ja jatkaa yrittäjän elämää Venezuelassa. Se vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.

Myöhemmin törmään Jacoboon lentokentällä. Hän katsoo lähes tyhjää kenttää ja huokailee.

– Tiedätkö, ennen tämä kenttä oli täynnä. Nyt koneet lentävät vain siksi, että ihmiset pääsisivät pois.

Jacobo on oikeassa: suurin osa eurooppalaisista ja amerikkalaisista lentoyhtiöistä on lopettanut lennot Venezuelaan. Diplomaatit toinen toisensa jälkeen on kutsuttu pois maasta.

Lentokentän lähtöaulassa huomio kiinnittyy valtaviin muuttokuormiin. Kaikki lähtevät, jotka voivat.

Lue lisää
Kenen vastuulla on datatalouden vastuullisuus?

Kenen vastuulla on datatalouden vastuullisuus?

EU:ssa halutaan luoda uusi vastuullisen datatalouden malli, joka perustuu eurooppalaiseen arvopohjaan ja avaa mahdollisuuksia myös pienille yrityksille. Mutta pysyykö Eurooppa Kiinan ja USA:n...

Tulevaisuuden kirjasto on tekemisen paikka

Tulevaisuuden kirjasto on tekemisen paikka

Kirjastot ovat muuttumassa kulttuurikeskuksiksi, joihin tullaan viihtymään, kokemaan, jakamaan ja oppimaan. Joulukuussa aukeava Oodi on tässä edelläkävijä. Se mullistaa täysin perinteisen...

Vastuullisuus on liiketoiminnan edellytys

Vastuullisuus on liiketoiminnan edellytys

Suomalaisella startup -kentällä on tapahtunut paljon viime vuosina – varsinkin cleantech-puolella. Yhä useampi yritys haluaa edistää toiminnallaan kestävän kehityksen periaatteita.

Tuoreimmat

OP sosiaalisessa mediassa