Pyhäjokinen Eero Pisilä päätyi Tansaniaan alun perin perunan takia. Vuosina 2012–2015 Perunamestarit Oy:n toimitusjohtaja oli mukana ulkoministeriön rahoittamassa siemenperunahankkeessa, jonka kautta hän vieraili maassa tiheään ja tutustui paikallisiin maanviljelijöihin. Samalla alkoi kypsyä ajatus pitkäjänteisemmästä liiketoiminnasta.

– Mietimme, mistä saisi hyvää kassavirtaa niin, että se tukisi myös kokonaisuutena kylien tilanteen paranemista.

Tansanian ylängöillä kiertäessään Pisilä pisti merkille, että kylissä oli jo pienimuotoista avokadojen kasvatusta ja ajatteli hedelmän kovaa kysyntää Euroopassa. Avokadon vieminen Tansaniasta tuntui hyvältä idealta senkin vuoksi, että oman yrityksensä kautta Pisilällä oli Euroopassa valmiina markkinointiverkosto luomuhedelmille ja -vihanneksille.

Oman liiketoiminnan aloittaminen onnistui Finnpartnership-kumppanuusohjelman tukemana. Perunamestarien tytäryhtiö TanzaNice Agrofoods rekisteröitiin tammikuussa 2017, ja on Pisilän mukaan onnistunut luomaan kahdessa vuodessa toimivan tuottajaverkoston ja vientiorganisaation.

– Viime kesän pilottikauden aikana veimme Eurooppaan vajaat 200 tonnia avokadoa. Se ei ole iso määrä, mutta saimme prosessin toimimaan ja aiomme laajentaa toimintaa. Ensimmäiset passionhedelmät ovat juuri lähdössä maailmalle, sitten tulevat inkivääri ja kurkuma.

Afrikkaan Nokian kautta

Pisilä on yksi 15 Afrikassa toimivasta suomalaisesta yrittäjästä, jotka esitellään Pasi Nokelaisen ja Esa Salmisen kirjassa Afrikan Valloittajat – yrittäjiä mahdollisuuksien mantereella.

Idea kirjaan syntyi, kun ulkoministeriössä viestintäsuunnittelijana työskentelevä Nokelainen matkusti töidensä kautta Afrikan maissa ja ihmetteli suomalaisten yritysten heikkoa läsnäoloa nopeasti kehittyvillä markkinoilla.

– Tuli sellainen tunne, että täällä tapahtuu, täällä ovat jenkit ja täällä ovat muut pohjoismaalaiset. Mutta missä ovat suomalaiset?

Ollessaan päivätyöstään virkavapaalla Nokelainen päätti tavata mantereen harvoja suomalaisia pioneereja, ja dokumentoida heidän kokemuksensa kirjaan. Projekti tuntui tärkeältä jo siksi, että Nokelaisen mukaan monen suomalaisen mielessä Afrikka on yhä lähinnä kurjuutta ja nälänhätää.

Kapea ja osittain vanhentunut käsitys maanosan taloudesta ja kulttuurista lienee ainakin yksi syy myös sille, että suomalaiset yritykset ovat olleet haluttomia laajentamaan toimintaansa Afrikkaan.

– Monet kirjan suomalaisista ovat tutustuneet Afrikkaan esimerkiksi Nokialla työskentelyn kautta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on enemmän tällaisia keihäänkärkiyrityksiä, joissa saa helposti kansainvälisiä mahdollisuuksia, hän pohtii.

Tyypillistä on myös tulla Afrikan markkinoille kehitysyhteistyön kautta, ja muilla Pohjoismailla on Suomea isommat kehyresurssit, Nokelainen huomauttaa. Kolmas merkittävä tekijä on rahoitus.

– Rahoituksen saaminen Afrikkaan tai ylipäätänsä kehitysmaihin tehtäviin yrityshankkeisiin on Suomessa helpottunut, mutta ei se edelleenkään ole helppoa. Tanskassa esimerkiksi suurimmat eläkevakuutusyhtiöt ovat alkaneet sijoittaa Afrikan infrastruktuurihankkeisiin, mikä avaa mahdollisuuksia tanskalaisille yrityksille.

Mahdollisuudet kovaan tulokseen

Usein yrittäjä lähtee Afrikkaan, koska näkee mahdollisuudet merkittävään liikevoittoon. Vaikka markkinat ovat harvalla alalla enää täysin neitseelliset, kilpailua on huomattavasti vähemmän kuin monessa Euroopan maassa, ja esimerkiksi brändinrakentamiseen kuluu vähemmän rahaa.

Nokelainen käyttää esimerkkinä suomalaisen Sini Puustisen Etiopiaan perustamaa Sini Furniture Interior Design -huonekaluyritystä, jonka liikevoittoprosentti on viime vuosina ollut 30–40 prosentin luokkaa.

– On vaikea kuvitella, että kehittyneillä markkinoilla pääsisi samanlaiseen tulokseen.

Kirjassa esitellään myös suomalainen Juulia Laakso, joka tarjoaa Nigeriassa pieniä, 2–24 euron suuruisia pikalainoja mobiiliteknologiaa hyödyntäen. Hänen aloittaessaan lähes 200 miljoonan asukkaan maassa alalla oli tasan kaksi toimijaa.

– Nyt kaikenlainen mobiiliteknologia ja innovatiiviset tavat käyttää puhelinta ovat kovassa nosteessa lähes kaikissa Afrikan maissa. Matkapuhelimet yleistyivät nopeasti ja niiden avulla hoidetaan hyvin paljon asioita, Nokelainen kertoo.

Myös cleantech-osaamiselle, maatalousyrittäjyydelle ja uusiutuvan energian tuotannolle on kysyntää. Sadoilla miljoonilla ihmisillä on puutetta sähköstä, ja alalle alkaa Nokelaisen mukaan löytyä erilaisia rahoitusratkaisuja.

Myös Eero Pisilää veti Tansaniaan kannattava liiketoiminta. Hänelle yhtä tärkeää on kuitenkin tunne siitä, että on luomassa jotain merkityksellistä, josta myös paikallinen yhteisö hyötyy.

– Vahvin motiivi minulle oli se, että kun tapasin viljelijöitä kylissä, se oli kuin aikamatka kotiseudun kyliin 50-luvulle. Olen nähnyt ne kehitysvaiheet Suomessa, ja nyt voin olla mukana niissä täällä. Tansaniassa talouskasvu ja kehitysvauhti ovat aikamoisia.

Korruptio on todellinen ongelma

Haasteita toki riittää. Esimerkiksi Tansaniassa yrityselämä vaatii suomalaiseen yhteiskuntaan tottuneelta uuden opettelua ja kärsivällisyyttä. Maan hallintokulttuuriin kuuluu jähmeää byrokratiaa, ja erilaisten lupien ja sertifikaattien viidakko voi uuvuttaa kokemattoman.

– Annan yhä enemmän arvoa sille, että Suomessa on vahva luottamuksen ilmapiiri. Täällä luotettavan paikallisen avainhenkilön löytäminen on onnistumisen kannalta ehdotonta, mutta voi olla melko työlästä, Pisilä pohtii.

Myös yleinen toimintaympäristön yllättävyys tuo liiketoimintaan jännitysmomentteja. Nokelaisen mukaan monessa suuremmassa kaupungissa on arkipäivää, että normaalisti 40 minuuttia kestävä matka voikin viedä kolme tuntia. Valuuttakurssit saattavat heitellä maiden tuottamien raaka-aineiden hintojen mukana, ja jos maan valuutta heikentyy voimakkaasti, keskuspankki saattaa estää asiakkaita siirtämästä rahojaan ulos maasta.

– Myös korruptio on todellinen ongelma, jota ei voi kiistää. Mutta korruptiota mittaavat indeksiluvut mittaavat yleensä käsityksiä julkisen sektorin korruptoitumisesta, joka ei välttämättä näy isosti B2C- tai B2B-liiketoiminnassa, Nokelainen toteaa.

Lisäksi maiden välillä on luonnollisesti suuria eroja. Esimerkiksi Ruanda, Mauritius ja Botswana pärjäävät korruptioindeksissä jo paremmin kuin heikoimmat Euroopan maat.

Miltä näyttää tulevaisuus?

Nokelaisen mukaan Afrikka on pitkään ollut suuri mutta hankalan pirskaloitunut markkina. Tilanne on kuitenkin muuttumassa.

– Vuoteen 2025 mennessä Afrikan yksityinen kuluttajakysyntä on samankokoinen kuin Venäjällä. Ongelmana ovat pitkään olleet erilaiset tullikäytännöt, mutta niitä ollaan nyt yhtenäistämässä.

Koko mantereen kokoinen yhteismarkkina-alue ja valuutta ovat suunnitteilla. Jo nyt esimerkiksi Itä-Afrikan mailla on yhteiset ulkotullit ja nollan prosentin sisätullit tavarakaupalle. Saman tuotteen voi siis viedä Kenian lisäksi esimerkiksi Ruandaan ja Ugandaan ilman, että tuotteita täytyisi tullata uudestaan rajalla.

Ovatko suomalaiset jo myöhässä Afrikan markkinoiden valloituksen suhteen?

Kyllä ja ei, toteaa Nokelainen. Hänen mukaansa monet paalupaikat on jo täytetty mutta mahdollisuuksia löytyy vielä paljon, etenkin jos tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten yhtiökumppaneiden kanssa.

– Paikallisesti tuotetuilla tuotteilla on etulyöntiasema. Suomesta ei vielä hirveästi ole näitä esimerkkejä, mutta esimerkiksi Elecster on alkanut pussittaa Keniassa asiakkaidensa siellä tuottamaa UHT-kuumennettua maitoa, jota voidaan potentiaalisesti viedä useaan maahan Itä-Afrikan talousalueen ansiosta.

Kiinan vahva vaikutus Afrikassa vilahtelee usein sekä Nokelaisen että Pisilän puheissa. Nokelainen kertoo, kuinka Afrikassa toimivan suuren suomalaisyrityksen paikallinen jakelija arvioi, että suomalaisten tällä hetkellä hyvin sujuva liiketoiminta loppuu hänen kotimaassaan kokonaan 2– 3 vuoden kuluttua. Tämä oli hänen arvionsa siitä, kuinka kauan kiinalaisella kilpailijalla kestää paikallisen tuotannon pystyttämisessä.

– Tansaniassakin on joidenkin arvioiden mukaan 100 000 kiinalaista, ja kiinalaisomisteiset hankkeet näkyvät kaikkialla, Pisilä toteaa.

Pisilä toivoo, että erityisesti useampi suomalainen pk-yrittäjä harkitsisi liiketoimintaa Afrikassa.

– Syksyllä veimme Tansaniaan 70-luvulta olevan traktorin, ja ostajia oli jonossa. Ajattelin silloin, että traktori on vähän kuin minä – Suomessa jo hieman vanhentunutta teknologiaa, mutta täällä täysin käypää tavaraa.