Suuryritystutkimus kertoo talouden suunnan

Suomen taloudessa suuryritysten painoarvo on poikkeuksellisen suuri. Suuryritystutkimuksen tulokset julkistetaan tammikuussa 2018.

Talous ja yhteiskunta
29.1.2018

Tänä vuonna suuryritystutkimus on tehty aivan toisenlaisissa oloissa kuin edellisellä kerralla. Vuosi sitten elettiin taantumassa. Ensimmäiset yllättävät signaalit odotettavissa olevasta suhdannekäänteestä toi esiin juuri suuryritystutkimus.

– Viime vuoden tutkimus ennakoi oikein hyvin talousuutisia, joita on tänä vuonna saatu. Se oli ensimmäinen tutkimus pitkässä sarjassa, joka ennakoi positiivista kehitystä. Ne tulokset oli kiva raportoida, naurahtaa tutkimuksen vetäjä, Aalto-yliopiston käytäntöön suuntautunut professori Pekka Mattila.

Mattila odottaa, että myös tulossa oleva tutkimus tuo esiin mielenkiintoisia tuloksia.

– Perusvirrat varmasti säilyvät ja yritysten näkemykset omasta toiminnastaan pysyvät myönteisinä. Mutta jännittävää on se, mitä yritykset sanovat esimerkiksi kotimaan poliittisista riskeistä. Kysymme myös maailmanpolitiikasta, ei pelkästään Venäjästä, vaan myös Yhdysvalloista. Uudenlaiset tulokulmat kansainväliseen politiikkaan kiinnostavat.

Kysymyslistalla ovat myös talouden rakenteita uudistavat vahvat voimat.

– Kysymme kyberturvallisuudesta, keinoälystä ja robotiikasta sekä vaihtoehtoisista rahoitusmuodoista, jotka haastavat perinteisen pankkirahoituksen. Uskon, että tulemme saamaan kiinnostavia tuloksia.

"Suuryritysten rooli veronmaksajana ja työllistäjänä on aivan keskeinen."

Pekka Mattila

Mattilan mielestä erillinen suuryritystutkimus on Suomessa tarpeellinen, suorastaan välttämätön.

– Suomessa suuryritysten painoarvo taloudessa on suurempi kuin monessa muussa maassa. Pääosa yrityksistä on jo hyvin kansainvälisiä. Niiden tulevaisuudennäkymät ovat hyvä mittari viennin ja Suomen koko talouden kehitykselle.

Suuryritykset myös ruokkivat muuta taloutta.

– Suuryritysten rooli veronmaksajana ja työllistäjänä on aivan keskeinen. Lisäksi niillä on pitkät alihankintaketjut, jotka työllistävät paljon pieniä ja keskisuuria teollisuus-, palvelu- ja asiantuntijayrityksiä. Tätä kautta suuryritysten jalanjälki on paljon suurempi kuin heidän oma toimintansa.

Johtoryhmiä vaihdetaan nyt tiuhaan

Tutkimus on jo hyvässä vauhdissa.

Alkajaisiksi tarkistettiin Suomen 250 suurimman yrityksen johtoryhmien kokoonpano.

– Tämä on tärkeää, koska johtoryhmien kokonpanoa vaihdetaan yhä useammin. Firmojen sisällä on erittäin paljon vaihtuvuutta, sanoo Mattila.

Varsinainen kysely alkoi tänä vuonna syyskuun loppupuolella.

– Viime vuonna saimme 190 vastaajaa 126 yrityksestä. Nyt olemme pikkuisen edellä viime vuotta ja uskon, että saamme vastaukset yli 50 prosentilta yrityksistä. Silloin otos on riittävän kattava.

Tutkimusraporttia päästään kirjoittamaan joulukuussa. Tulokset julkistetaan tammikuun alkupuolella.

Lue lisää
Paikallisen kehittämisen visioinnissa rajana on vain oma ajattelu

Paikallisen kehittämisen visioinnissa rajana on vain oma ajattelu

Suomalaisten kylien elinvoimaisuuden keskiössä ovat kansainvälisyys ja raikkaat ideat. Digitalisaatio, logistiikka, liikenne ja ilmastonmuutoksen torjunta tarjoavat suomalaisille kylille uusia...

Alansa ensimmäinen professori

Alansa ensimmäinen professori

Juho Hamari on 35-vuotiaana maailman ensimmäinen pelillistämisen professori. Hän on edennyt urallaan poikkeuksellisen nopeasti. Hän sai jo aloittelevana tutkijana paljon vapautta.

Työ ja oppiminen yhdistyvät

Työ ja oppiminen yhdistyvät

Työssä tapahtuvan oppimisen tulee olla jatkuvaa, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen. Jos halutaan, että koko organisaatio oppii, jopa yritysten strategioiden täytyy perustua...

Tuoreimmat

OP sosiaalisessa mediassa