”Yrittäjyys on jatkuvaa muutosta, oli koronaa tai ei”

Koronarajoituksia alettiin purkaa asteittain kesäkuun alussa. Helsinkiläinen kuntosali TFW Helsinki avasi ovensa lähes kolmen kuukauden jälkeen.

Talous ja yhteiskunta
12.6.2020

Moni yritys miettii, kuinka paluu etätöistä sujuisi mahdollisimman turvallisesti tai miten toiminnan uskaltaa aloittaa tauon jälkeen. Enter 2020 -hankkeeseen osallistuneet suuryritykset ovat laatineet ohjeita ja vinkkejään siitä, kuinka työhön paluu voidaan hoitaa mahdollisimman turvallisesti.

– Pienemmillä yrityksillä ei ole samoja resursseja ja luotuja toimintamalleja kuin isoilla yrityksillä. Jokaisen pienen yrityksen täytyy muokata ohjeet omaan työyhteisöön sopiviksi. Tärkeintä on tehdä työntekijöiden kanssa yhdessä selväksi, minkälaisilla pelisäännöillä töihin palataan, sanoo Suomen Yrittäjien työlainsäädännön asiantuntia Atte Rytkönen.

Pahimman yli on nyt menty, kun rajoituksia on purettu ja vähitellen palataan normaalimpaan yhteiskuntaan ja arkeen.

– Tilanne vaihtelee toimialoittain ja elää jatkuvasti, Rytkönen sanoo.

Äänekkäästi toisiaan kannustava yhteisö

Useat kuntosalit pitivät toimintansa käynnissä koronasta huolimatta, sillä kuntosaleja eivät koskeneet yhtä tiukat rajoitukset kuin ravintoloita.

– Sairastan itsekin astmaa, ja päätös sulkemisesta oli helppo. Meille oli tärkeää, ettei yrityksemme riskeeraa kenenkään terveyttä, sanoo TFW Helsingin perustaja ja luova johtaja Johannes Hattunen.

TFW Helsinki on Johannes Hattusen, Petri Rasasen ja rap-artisti Elastisen eli Kimmo Laihon yhdessä vuonna 2014 perustama kuntoilukonsepti. Konseptin taustalla on Martin Rooneyn kehittelemä treenifilosofia ja treenimetodi, johon kuuluu fyysisen harjoittelun lisäksi motivaatiopuheet, yhdessä tekeminen ja kanssatreenaajien äänekäs kannustaminen.

– Toimintamme on liikunta-alalla hiukan poikkeavaa – se on yhteisöllistä. Treeneihimme kuuluvat kannustushuudot ja ylävitoset. Kiertoharjoittelun ohessa haluamme liikunnan avartavan ihmisten ajattelua ja tavoitteenamme on, että meillä harjoitteleva olisi hyödyksi yhteiskunnalle, kuvailee Hattunen.

Verkkovalmennus mahdollisti toiminnan jatkumisen

Vaikka päätös ovien sulkemisesta oli helppo, sen seuraukset eivät olleet. Jäsenmaksujen kautta tulevat tulot ovat liiketoiminnan perusta ja niiden tulo lakkasi toiminnan keskeyttämiseen. Yritys haki ja sai 10 000 euroa Business Finlandin häiriötukea.

Hattunen oli haudutellut jo pidempään mielessään ajatusta verkossa toteutetusta valmennuksesta. Kuntosalien sulkeuduttua hän ryhtyi työkavereineen tuumasta toimeen. Viikossa GROW-valmennuskonsepti nettisivuineen oli jo valmis.

– Valmennuksia myytiin 2 000 kappaletta. Tämä valmennustuote auttoi meidät selviämään tilanteen yli, vaikka tappiota syntyi menetetyistä jäsenmaksuista.

Vaikka uusi valmennuskonsepti mahdollisti palkanmaksun sovituista tunneista TFW:n valmentajille, Hattunen yhtiökumppaneineen joutui tekemään myös vaikeita päätöksiä.

– Yksi työntekijä jouduttiin lomauttamaan ja luovuimme yhdestä toimipisteestämme, joita meillä alun perin oli kolme. Onneksi kyseiselle toimipisteelle löytyi uusi yrittäjä ja toiminta jatkuu siellä hänen johdollaan, kertoo Hattunen.

Lomautuksista ja niiden purkamisesta on säädetty työsopimuslaissa.

– Työntekijät on hyvä pitää tietoisena siitä, miten lomautukset tullaan purkamaan sekä ohjeistaa, miten töihin palaamiseen liittyvät poikkeusjärjestelyt hoidetaan, Suomen Yrittäjien Rytkönen muistuttaa.

TFW Helsingin kuntosali oli suljettuna lähes kolme kuukautta.

”Emme voi taata riskitöntä harjoittelua”

TFW-kuntosalien asiakkaat odottivat kuumeisesti salien avautumista, mutta ensin täytyi kouluttaa henkilökunta uutta tilannetta varten ja tiedottaa asiakkaille uusista toimintatavoista.

Kuntosalin avaaminen vaati erityisiä järjestelyitä, koska toimintaa täytyi muuttaa merkittävästi. Kannustushuudot ja ylävitoset jätettiin pois ja kiertoharjoittelun sijaan jokaiselle merkittiin oma työskentelyalue parhaan mahdollisen hygienian mahdollistamiseksi. Lisäksi kuntosalin tiloissa tapahtuva treenin jälkeinen kahvittelu ja oleskelu on kielletty.

– Annoimme asiakkaillemme mahdollisuuden purkaa jäsenyyden, koska toimintamme muuttui niin olennaisesti siitä, mitä se oli aikaisemmin.

TFW Helsinki lähetti jäsenilleen tiedotteen, jossa he kertoivat uusista järjestelyistä ja samalla muistuttivat, etteivät pysty takaamaan, ettei tartuntariskiä ole uusista toimintatavoista ja huolellisesta hygieniasta huolimatta.

– Ei me voida taata täysin riskitöntä harjoittelua, vaikka olisimme kuinka huolellisia. Kukaan ei pysty varmuudella lupaamaan, ettei virus tule juuri meidän salille, Hattunen sanoo.

Rytkönen on samaa mieltä siitä, että selkeä tiedottaminen on tärkeää poikkeuksellisessa tilanteessa ja virallisia ohjeita tulee noudattaa.

– Yrittäjän täytyy käydä läpi riskit ja pohtia, miten voi mahdollistaa turvallisen työskentelyn toimipisteessään, Rytkönen sanoo.

Ohjeiden puuttuminen aiheuttaa kirjavia toimintamalleja

TFW Helsinki päätti, että ottaa salille kerrallaan 16 harjoittelijaa, suihkut ja pukuhuoneet otettiin pois käytöstä. Lisäksi tuntien kesto lyhennettiin aiemmasta 60 minuutista 45 minuuttiin. Vapautuvan 15 minuuttia he käyttävät tilojen desinfioimiseen ennen seuraavan ryhmän tuloa. Lisäksi kovat harjoitukset jäivät pois ohjelmasta, koska tutkimusten mukaan kovatehoinen harjoittelu madaltaa vastustuskykyä.

– Mitään erillisiä virallisia ohjeita kuntosalien avaamiseen ei ole tehty. Tämän vuoksi kuntosalien toiminta on niin kirjavaa. Pyrimme noudattamaan virallisia ohjeita ja saatavilla olevaa tietoa, ja toimimaan mielestämme oikein, Hattunen summaa.

Tarpeellinen herätys

Hattusen mielestä viime aikoina yrittäjyydestä on kirjoitettu negatiiviseen sävyyn. Hän näkee tilanteen hyvänä herätyksenä, oli yrittäjä tai ei. Hattusen mukaan kaikista täytyy löytyä sen verran yrittäjähenkistä asennetta, että kykenee sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

– Aina täytyy varautua yllätyksiin eikä koskaan kannata rakentaa toimintaa yhden kortin varaan, vaan aina täytyy kehittää uutta. Ainut riski on se, jos ei ole valmis muuttamaan ajattelua eikä sopeudu uuteen. Uusi tilanne mahdollistaa kaikille oman henkilökohtaisen työkalupakin laajentamisen, joka valmistaa kohtaamaan seuraavia muutoksia, Hattunen sanoo.

Artikkeli on osa Puhalletaan yhteen Suomeen -teemaa, jolla OP haluaa tukea yrityksiä poikkeustilanteen aikana, kiinnittää huomiota yritysten tärkeään merkitykseen yhteiskunnassa ja kannustaa toimimaan suomalaisten yritysten puolesta. Tutustu teemasivuihin, jonne on koottu OP:n tukitoimet, helpotukset, ohjeet ja vinkit yrityksille.

Lue lisää
Koronaelvytyksellä kohti kestävää tulevaisuutta

Koronaelvytyksellä kohti kestävää tulevaisuutta

EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketti herättää poliittisia intohimoja – mutta mitä kaikkea se sisältää ja miten Suomi parhaiten hyödyntäisi oman reilun 3 miljardin siivunsa?

Finanssikriisistä toipuvat suomalaiset murehtivat nyt uutta talouskriisiä, eivätkä suotta

Finanssikriisistä toipuvat suomalaiset murehtivat nyt uutta talouskriisiä, eivätkä suotta

Tuoreen kyselyn mukaan talouskriisin uhka jättää taakseen ilmastohuolet ja jopa tarttuvat taudit. Taloustutkijan mielestä suomalaiset eivät ylireagoi, päinvastoin.

Kotitalouksien kulutus kannattelee nyt taloutta

Kotitalouksien kulutus kannattelee nyt taloutta

Kulutuksen kääntyminen kasvuun heinäkuussa ylläpitää Suomen talouden toipumista koronakriisistä. Teollisuudessa näkymät ovat edelleen epävarmat.

Tuoreimmat

OP sosiaalisessa mediassa