Ostin vaimolleni joululahjaksi sormuksen. Ei ollut timantti-, helmi- eikä edes hopeasormus tämä tapaus vaan huomattavasti koruttomampi, jopa möhkälemäinen esine. Toivottu lahja se silti oli ja noussut säännölliseksi aiheeksi aamiaiskeskusteluihimme.

Kyse oli tietenkin suomalaisesta älysormus Ourasta. Se mittaa käyttäjänsä unen määrää ja laatua sekä palautumista arkisista koitoksista. Talven kuukausina huomasin, että lahjani ei ollut kovin omaperäinen. Olen kuullut olkani yli useita keskusteluita, joissa ihmiset puhuvat nimenomaan unesta, tarkemmin sanottuna Oura-sormuksen keräämästä uni-datasta (päällimmäinen huomio näyttää muuten olevan, että lasillinen viiniä illalla heikentää DRAMAATTISESTI unen laatua).

Samoina kuukausina ja viikkoina Suomi jännitti Sote-uudistuksen kohtaloa. Kuten nyt tiedämme, ei suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää onnistuttu tälläkään kertaa organisoimaan uudelleen. Koko homman kaatui asiaan, jota kutsuttiin peitenimellä valinnanvapaus. Käytännössä kyse oli siitä, miten suuri rooli yrityksille ja voitontavoittelulle voidaan antaa terveys- ja hoivamarkkinassa.

SOTE-väännöissä ei Oura-sormuksista, aktiivisuusrannekkeista ja muista kuluttajille suunnatuista terveysteknologioista juurikaan puhuttu. Applea, Samsungia, Polaria tai Ouraa ei mainittu samoissa keskusteluissa kuin Attendo, Pihlajalinna ja Terveystalo.

Tähän on toki syynsä. Sote-uudistuksessa haettiin ratkaisua terveydenhuollolle, joka on käytännössä pääosin sairaanhoitoa. Toisin sanoen hoitoa tapaturmiin, epidemioihin ja kroonisiin sairauksiin, organisoituna satojen, tuhansien tai satojentuhansien ihmisten populaatiolle. Digitaalisen terveysteknologian tuotteet taas ovat tyypillisesti yksilöille suunnattuja ja niillä tehdään sananmukaisemmin terveydenhoitoa eli sairauksien ennaltaehkäisyä. Niitä käyttävät tyypillisesti muutenkin terveydestään huolehtivat ihmiset. Luultavasti huomattavasti vähemmän tällaisia laitteita käyttää se väestön kymmenys, jonka hoitamisesta aiheutuu 70-80 prosenttia terveydenhuollon kustannuksista.

Silti talven 2019 kaksi erilaista terveysilmiötä, Oura-sormus ja Sote-uudistus, kulkevat törmäyskurssilla. Sekä terveydenhuoltoa että terveysbisnestä vievät voimakkaimmin eteenpäin ratkaisut, jotka perustuvat datan tuottamiseen, hallintaan ja hyödyntämiseen. Oura ja lukuisat muut terveysdataa keräävät kuluttajatuotteet ovat välineitä, joilla yritykset voivat päästä mukaan tähän peliin. Voittajia digitaalisen terveyden markkinoilla ovat lopulta ne, jotka saavat omaan järjestelmäänsä samaan aikaan sekä ihmisten uni- ja liikunta-datan että perinteisen terveydenhuoltojärjestelmän aineistot.

Ei missään nimessä ole selvää, että parhaiten tässä onnistuisi julkinen terveydenhuolto, tai edes tämän hetken ketterimmät terveyspalveluyritykset.

Julkiset organisaatiot, terveydenhuolto niiden osana, yrittävät hiki hatussa rakentaa omia digitaalisia järjestelmiään ja varmistaa, että ne edes jotenkin pystyisivät vastaamaan ihmisten kasvaviin odotuksiin asioiden sujuvuudesta ja helppokäyttöisyydestä. Mutta tällä rintamalla parhaatkaan suoritukset eivät tule riittämään kauan, kun rinnalla digitaalisen bisneksen globaalit jättiläiset rakentavat maailmanlaajuista digitaalista infraa. Ja nyt emme puhu enää Ourasta ja Polarista vaan yrityksistä kuten Apple, Facebook, Googles ja Amazon.

Niiden alustojen päällä pyörivillä eri sektoreiden palveluilla on parhaimmillaan miljardeissa tai ainakin sadoissa miljoonissa laskettava määrä käyttäjiä. Kansallisesti pyörivillä julkisilla tai yksityisillä terveyspalveluilla käyttäjiä on enintään joitakin miljoonia. Globaalin digitaalisen infran ansiosta yritykset pystyvät kumuloimaan käsiinsä käsittämättömän määrän dataa, niin ihmisten terveydestä kuin muistakin asioista. Tämä tekee mahdolliseksi aivan uudenlaisten personoitujen ja sitä kautta ylivertaisten palvelujen tarjoamisen. Lopulta ehkä myös perinteisen terveyden- sekä sairaanhoidon markkinoilla.

Ensi kuulemalta varsin houkuttelevan kuuloinen tulevaisuuskuva monelle tänä talvena Ouransa tai Apple-kellonsa hankkineelle. Entäpä jos terveydenhuolto pelaisi todella näin sujuvasti ja käyttäjäystävällisesti? Moni olisi valmis maksamaan hyvistä ennaltaehkäisevistä palveluista kymppejä ellei satasia kuussa. Eikö tästä siis syntyisi säästöäkin, kun ennaltaehkäisyyn panostetaan?

Mutta mutta. Juuri tässä kuluttajabisnes loppuu ja alkaa politiikka. Mitä tapahtuu keskiluokan halulle rahoittaa verovaroin julkista terveydenhuolto, jos he itse saavat kohtuullisella hinnalla parempaa terveysdatansa käsittelyä ja sitä kautta suosituksia palveluista Applelta tai Googlelta? Mitä käy niille, joilla ei ole varaa käyttää digifirmojen palveluita? Tai niille, joilta on luottotiedot menneet, Bitcoinit lopussa ja Facebook-tili suljettu rikkeiden vuoksi? Saavatko he tai kukaan muukaan siirrettyä terveysdatansa toiselle palveluntarjoajalle? Tai onko meillä ylipäänsä tulevaisuudessa pääsyä kaikkeen meistä palvelujen käyttäjinä kerättyyn dataan?

Jos digifirmoista tulisi terveysmarkkinoiden uusia valtijoita, valuisi valta merkittävästi demokraattisesti ohjatuilta instituutioilta globaaleille alustajäteille. Miten paljon luotamme niiden hyväntahtoisuuteen ja haluun palvella ihmisten, koko yhteiskunnan ja tulevien sukupolvien etua? Tämä on avoin kysymys – ja iso sellainen. Poliittista keskustelua siitä ei kuitenkaan käydä, ei käyty ainakaan eduskuntavaaleissa 2019. Ja juuri siksi onkin melko varmaa, että näiden kysymysten äärelle rakentuvat 2020-luvun suuret poliittiset kamppailut. Silloin Oura-käyttäjäkin saattaa nukkua huonosti.

​

Kirjoittaja on ajatushautomo Demos Helsingin perustaja ja tulevaisuuden tutkija. Häneltä ilmestyi huhtikuussa 2019 yhdessä Jaakko LIndgrenin___\,_ Roope Mokan ja Antti Toposen kanssa kirjoitettu kirja Digitalisaatio - Murroksen koko kuva (Tammi). Vieraskynissään Neuvonen esittelee mahdollisia tulevaisuuksia ja niihin liittyviä valintoja niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.