EEX journey -ohjelma syntyi kuten suurin osa innovaatiosta syntyy – kahviautomaatin edessä. Kahvia ottaessa EEX:n perustaja Tapio Peltonen totesi kollegoilleen, että suomalaisissa yrityksissä on roppakaupalla asiantuntevia, rautaisia ammattilaisia, jotka pitäisi panna startupeihin auttamaan ja oppimaan. Kahvin juonnin jälkeen Peltonen työsti ajatustaan. Tämän jälkeen hän soitti johtamisen ammattilaisille ja loppu onkin historiaa. Nyt ohjelman on käynyt yli 120 johtajaa.

EEX journey -ohjelma on uniikki. Alun perin ohjelma kehitettiin yksittäisten johtajien työkaluksi. Ohjelman juju on yksinkertaisuudessaan se, että johtaja, joka on mahdollisesti ollut yrityksen palveluksessa jo pitkäänkin, pääsee mentorointiohjelman kautta auttamaan startupeja kehittymään. Vastavuoroisesti hän oppii itse.

– Mentorina toimiessa johtajat joutuvat katsomaan maailmaa yrittäjän silmin ja reflektoimaan kasvua, strategiaa ja yrityksen kokonaisuutta yhdessä muiden ammattilaisten kanssa, jotka ovat yleensä hyvin eri taustoista kuin itse, Peltonen täsmentää.

EEX journey -ohjelmassa diversiteetin taso on korkea. Osallistujien mukaan ohjelmassa oppii arvostamaan eri funktioita ja erilaista osaamista oman osaamisalueen ulkopuolelta.

Uuden oppiminen kaiken keskiössä

OP:n asiakkuusjohtaja Kai Kovanen oli jo hyvän tovin keskustellut esihenkilönsä kanssa mahdollisuuksista kehittää omaa osaamistaan juurikin työssä oppimisen näkökulmasta.

– Usein oman organisaation sisällä tapahtuvat koulutukset kulminoituvat hyvin käytännönläheiselle tasolle. Sisäisen strategiatyön osalta perusajatusmallit ja näkemykset voivat olla melko lähellä toisiaan, jolloin oman ymmärryksen laajentaminen ei toteudu samalla lailla, Kovanen kertoo.

Kovasta kiinnosti EEX:n ohjelmasta ennen kaikkea uuden oppiminen, joka tapahtuisi juuri uusien yrityksien ja erilaisista taustoista tulevien mentorikollegojen kautta. Hän oli kuullut paljon positiivista palautetta ohjelmasta OP-kollegoiltaan. Ohjelma haastaa hänestä hienosti perinteisen opiskelutavan.

– Jokainen pystyy muokkaamaan ohjelmasta ja omasta mentoriryhmästään juuri sellaisen mikä palvelee heitä parhaiten.

Kohta vuoden kestänyt ohjelma on mennyt Kovasen omin sanoin erinomaisesti.

Palkitsevana Kovanen on kokenut ennen kaikkea sen, että hän on saanut haastaa itseään miettimään suurta kuvaa – antamaan neuvoja, joiden tarkoituksena on saada mentoroitava yritys menestymään. Ohjelma on myös avannut Kovasen silmiä siinä, kuinka erilainen työskentely-ympäristö startup on verrattuna isoon korporaatioon, joita kaikki tiimin mentorit edustavat.

– Korporaatiossa on aina joku kollega, joka on tietyn alan asiantuntija. Startupissa asia voi olla hyvinkin toisin. Toimitusjohtajan luokse on usein jono. Asiat kasaantuvat helposti tietyille henkilöille ja tilanteet ovat paljon haavoittuvaisempia, Kovanen täsmentää.

Kovasen oma työ on pitkälti asiakassuhteiden kehittämistä ja ylläpitämistä sekä oman asiakkuustiimin ja myynnin johtamista. Kovasella on ollut annettavaa erityisesti myynninkehittämisestä.

Monialainen kehitystiimi on kokoontunut mentoroitavan sisätilapaikannusta tarjoavan yrityksen Steerpathin kahden edustajan Tuomas Ilolan ja Mikko Virkkilän kanssa kerran kuukaudessa neljän tunnin sessioihin. Kehitystiimiin kuuluu yrittäjien lisäksi kolmen neuvonantajan – DNA:n yritysliiketoiminnan ratkaisuarkkitehtuurin päällikkö Lasse Salonen, Sanomien People Growth Development Lead Jesse Ehtamo ja OP:n Kai Kovanen. Tapaamisten lisäksi keskusteluyhteyttä on ylläpidetty yhteisellä keskusteluryhmällä. Jokaisessa tapaamisessa on pureuduttu edellisellä kerralla sovittujen asioiden käsittelyyn – miten asiat ovat edenneet ja missä on onnistuttu sekä mitä seuraavaksi.

Erityisen iloinen Kovanen on siitä, että hän on päässyt työskentelemään teknologia-alan startupin kanssa. Ennen ohjelman alkua Kovanen mietti paljon sitä, kuinka paljon ihmisillä on aikaa panostaa mentorointiin, koska jokaisella on myös oma päivätyö hoidettavana.

– Vuosi on mennyt todella paljon paremmin kuin mitä osasin odottaa. Olen uskonut aidosti alusta asti Steerpathin ja sen tuotteisiin, jotka ovat osa ratkaisua, miten muun muassa yliopisto- ja toimistoympäristöt palvelevat paremmin sekä käyttäjiä että tilojen omistajia.

Advisory Board on yrittäjän turvasatama

Suurin syy miksi vuonna 2013 perustettu Steerpath lähti EEX journey -ohjelmaan mukaan, oli yrityksessä tapahtuvat suuret muutokset, joihin koettiin tarvittavan ulkopuolista sparrausta. Yrityksen osakas Tuomas Ilola oli kuullut pelkästään positiivista palautetta muilta startupeilta ohjelmasta.

– Kulunut vuosi on ollut todella hedelmällinen näin yrittäjän näkökulmasta. Kerran kuukaudessa tapahtuvat tapaamiset ovat olleet meille eräänlaisia turvasatamia.

Ilola ja hänen mentorinsa ovat löytäneet avoimen, mutta samaan aikaan myös hyvin jämptin tavan työskennellä yhdessä. Kaikkien asioiden ratkomisessa tärkeänä on pidetty tavoitekeskeisyyttä eikä tapaamisissa ole jääty vain jutusteluasteelle.

– Yksi parhaista avuista, mitä olemme saaneet mentoreilta, on ollut se, että olemme voineet testata uusia konsepteja heillä. Mentorimme ovat kuitenkin osittain sellaisista organisaatioista, joihin yrityksemme tarjoamat ratkaisut sopisivat, Ilola sanoo.

Aluksi Steerpathin oli vaikea löytää asiakkaita uniikille ja hyvälle liikeidealleen. Teknologiasta oltiin kyllä kiinnostuneita, mutta se vaati asiakkaalta liikaa omaa kehitystyötä ennen kuin teknologiaa pystyttiin hyödyntämään. Tästä on päästy paljon eteenpäin ja nykyään Steerpath tarjoaa muun muassa erilaisille kampuksille teknologiaansa.

Ilola on kokenut, että hän on saanut mentoreilta juuri sopivaa kyseenalaistamista ja tuoreita näkökulmia. Sen avulla yritys on pystynyt esimerkiksi kuluneen vuoden aikana kehittämään tuotteensa loppukäyttäjäkokemusta.

– EEX journey -ohjelman avulla olemme pystyneet ottamaan asioihin perspektiiviä ja saamaan uudenlaisia näkökulmia siihen, kuinka isommassa yrityksessä asioita tehdään. Tärkeää on ollut myös ymmärtää, kuinka tekeminen voisi skaalautua.

Nyt Ilolasta tuntuu ensimmäistä kertaa, että Steerpath on oikea yritys.

– Aikaisemmin tämä on tuntunut enemmän startupilta kuin oikealta liikevaihtoa tekevältä yritykseltä.

Innovaatio vaatii aikaa ja sitkeyttä

Uuden asian kehittelyssä menee aina aikaa. Ulkopuolelta on vaikea havainnoida, mitä innovoinnissa tapahtuu. Vasta kun niistä tehdään isoja tarinoita, alamme nähdä ne.

– Olemme nyt siinä vaiheessa, että EEX journey alkaa lyödä läpi ja se merkitys ymmärretään. Rohkeasti mukaan lähtevien edelläkävijäyritysten rooli on ollut suuri, EEX:n perustaja Peltonen kertoo.

Osa EEX:n isoista kumppaniyrityksistä on ollut mukana jo viisi vuotta. Ohjelma on koettu monilta osin tärkeämmäksi, kuin mitä Peltonen osasi itse aavistaakaan.

– Olemme halunneet herätellä keskustelua siitä, mitä yrittäjämäinen johtaminen käytännössä tarkoittaa isoille yrityksille. Yrittäjämäisyys ei rajoitu vain pieniin yrityksiin vaan kaikkien organisaatioiden on pakko oppia tekemään ja oppimaan yrittäjien tavalla.

Ohjelma on osoittanut, miten hienoja, yrittäjämäisiä ja rohkeita johtajia suomalaisista yrityksistä ja julkiselta sektorilta löytyy. Heillä on ollut halua tulla omasta laatikostaan ulos ja auttaa yrittäjiä ja samalla kehittää omaa ammattitaitoaan. Peltosen mielestä on ollut hieno huomata, kuinka vahva näkemys ja vastuu johtajilla on itsensä sekä organisaationsa kehittämisestä.

Monesti puhutaan, että ketterät startupit pelastavat maailman. Peltonen haluaa nostaa esille myös isojen organisaatioiden vaikuttavuuden.

– Isot organisaatiot ja niiden yrittäjämäiset tekijät ovat ratkaisevan tärkeitä koko yhteiskunnan uudistumisen kannalta, he valmistelevat ja johtavat muutoksia arjessa.

EEX:n missio on tehdä maailmasta yrittäjämäisempi. Tämä vaatii mallin skaalaamisen kansainvälisesti, vähintään koko Eurooppaan.

EEX journey -ohjelma

Ohjelmassa isojen organisaatioiden johtajat työskentelevät vuoden lupaavan startupin neuvonantajina, Advisory Boardissa, oppimassa ketterää strategiatyötä. Tekemiseen perustuva vaihtoehto executive -koulutukselle.

Ohjelmaan on osallistunut yli 120 johtajaa suomalaisista isoista yrityksistä ja valtionhallinnosta.

Lisätietoja rohkeiden osallistujien erilaisia kokemuksia ja siitä, miten ohjelmaan pääsee mukaan, voit katsoa osoitteesta http://www.eexglobal.com/abouteexjourney

Entrepreneurship Exchange - EEX Oy

Perustaja: Tapio Peltonen

Perustettu: 2015

https://www.eexglobal.com

Twitter / Linkedin