– Yritykset ovat selvästi sisäistäneet ilmastopolitiikan linjan, toteaa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen. Hän ja tutkija Veera Örmä kartoittivat tammikuussa 2019 tehdyllä, päästökaupan alaisille prosessi- ja energiateollisuuden yrityksille suunnatulla kyselyllä näkemyksiä päästökaupan toimivuudesta. Vastauksia saatiin 49 yritykseltä tutkimuksen kattaessa noin 60 prosenttia päästökauppasektorin päästöistä.

Vuonna 2005 perustettu EU:n päästökauppa on tutkimuksen valossa tullut osaksi yritysten arkipäivää. Samalla kokemus on kartuttanut päästötoimiin liittyvää tietotaitoa.

Päästöoikeuden hinta on päästökaupan olemassaolon aikana vaihdellut paljon. Etenevä ilmastopolitiikka edellyttää yhä tiukempaa päästökattoa, joka todennäköisesti tulee jatkossa nostamaan päästöoikeuden hintaa.

Yrityksillä vaikeuksia arvioida päästötonnin hintaa

Epävarmuus päästöoikeuksien kehityksestä näkyy myös yritysten vastauksissa. Näin oli niin ikään edellisessä, vuonna 2014 toteutetussa kyselyssä. Silloin yritysten päästöoikeuksien vuodelle 2020 arvioidut hintaodotukset menivät metsään. Yritysten arviot olivat tuolloin reilusti alhaisemmat, 13,82 euroa hiilidioksiditonnilta, kuin toteutunut hinta, noin 25 euroa hiilidioksiditonnilta.

Tässä tutkimuksessa pyydetyt arviot vuoden 2030 päästöoikeuden hinnasta ovat selkeästi nousseet. Siinä missä vuonna 2014 vastaukset vuoden 2030 hinta-arvioista liikkuivat 10–30 euron välillä, sijoittuivat samalle ajalle suunnatut arviot uusimmassa tutkimuksessa 21–40 euron välille. Vuodelle 2050 vastaajien hinta-arviot asettuivat nyt 31–50 euron välille. Vastaukset hämmästyttävät tutkijaa.

– Mihin yritykset nyt perustavat arvionsa korkeasta hinnannoususta? Hiljattain päästötonnin hinta painui alle neljän euron, ennen kuin EU:n päätös markkinavakausmekanismin käyttöönotosta nosti hintaa ja toi sen lähemmäs vastaajien antamaa arviota. Ajatellaanko, että EU pitää asiasta huolen ja tekee jatkossakin samanlaisia päästökauppaa pelastavia toimia, kuten markkinavakausvarannon perustaminen oli, vai eivätkö yritykset osaa yhdistää fundamentteja omiin ennusteisiinsa, Ollikainen pohtii.

Yli 40 prosenttia vastaajista piti hinnannousua ja päästöoikeuden korkeaa hintaa kuitenkin hyvänä asiana. Tässä näkemyksessä korkea hinta vaikuttaa positiivisesti tarpeellisten investointien kannattavuuteen. Toisaalta todettiin, ettei korkea hinta ole tehokas kannustin prosessipäästöille, joille vaihtoehtokustannukset ovat joko todella korkeat tai vaihtoehtoista prosessia ei ole.

Päästöoikeussalkun hoito yrityksissä on ammattimaistunut

Tutkimus osoittaa päästöoikeustietämyksen lisääntyneen yrityksissä ja muuttuneen luontevammaksi osaksi yrityksen toimintaa. Salkun hallinta on ammattimaistunut ja nykyään päätöksiä tekee yritysten operatiivinen johto.

– Peruspäätöksenteko liittyy päästöjen seurannan toimivuuteen ja näkemykseen siitä, millä oikeuksilla päästökauppaa tehdään. Suurimmat yritykset voivat tehdä päästökauppaa jopa sijoitusmielessä. Palveluntarjoajia alalla on runsaasti, ja pääsääntöisesti yritykset ovat palveluihin tyytyväisiä, Ollikainen summaa.

Tutkimuksessa nähdään, että yritykset pitävät päästökaupan aiheuttamia kustannuksia kilpailukyvylleen jokseenkin merkittävänä. Kustannukset ovat sekä suoria, kuten päästöjen varmentamisesta ja päästöoikeuksien ostosta syntyviä kuluja että epäsuoria lisäkustannuksia, kuten sähkön ja lämmön hintoja.

Vastauksissaan yritykset arvioivat epäsuorien kulujen vaikuttavan liiketoimintaansa enemmän, ne muodostavat kokonaiskustannuksista noin 10–20 prosenttia. Molempien kustannusten arvioidaan yrityksissä kuitenkin kasvavan.

Prosessiteollisuus tarvitsee innovaatioita

Ennalta arvattava tutkimustulos oli, että prosessiteollisuudessa päästövähennystä on tapahtunut suhteessa energiateollisuutta vähemmän. Ollikainen peräänkuuluttaakin prosessiteollisuuden alalle uusia innovaatioita.

– Metsäteollisuus on parhaillaan mielenkiintoisessa vaiheessa ja irtautumassa fossiilisista polttoaineista. Metallin, teräksen ja sementin valmistus sen sijaan tulee nykymuodossa aiheuttamaan edelleen fossiilisia ja prosessiperäisiä CO2-päästöjä. Eteenpäin pääsee vain uusien innovaatioiden avulla, sellaisten kuin esimerkiksi teräsyhtiö SSAB:n kehittämä teräksen vetypelkistys on.

Ollikainen näkee innovaatioiden olevan Suomen kilpailuvaltti.

Päästökaupan kokonaisuudessa ja päästömäärissä Suomi toki on pieni tekijä Keski-Euroopan suuriin kivihiilen käyttäjämaihin verrattuna. Silti Suomen toiminnassa näkyy Ollikaisen mukaan selvästi kansallinen kunnianhimo.

– Suomi haluaa olla vastuullinen. Tutkimuksen tuloksissa yritykset tukivat Suomen vuodelle 2035 valittua hiilineutraaliustavoitetta, samoin sitä, että Suomi olisi hiilinegatiivinen vuoteen 2050 mennessä. Vastauksissa suosittiin esimerkiksi hiilinielujen kasvattamista.

Toinen tekijä Ollikaisen mukaan on itsekkyys. Vallalla on näkemys, jonka mukaan älyteknologia saa aikaan innovaatioiden ja tuottavuuden uuden aallon. Älyteknologialla on ratkaiseva asema päästöjen vähentämisessä.

– Korkeasta hiilen hinnasta hyötyvät monet uudet keksinnöt, kuten itseoppivat, energiatehokkuutta ohjaavat lämmitysjärjestelmät, älykkäät sähköverkot, teräksen vetypelkistys, sementin valmistuksen hiilidioksidikierrätys ja power-to-x-teknologia, jossa hiilidioksidista, vedestä tai typestä valmistetaan synteettistä polttoainetta. Kun nämä ratkaisut tehdään Suomessa, tuodaan samalla rahaa kotiin päin. Joka tapauksessa Suomi tulee ottamaan takkiin ilmastonmuutoksessa, meillä lämpötila nousee tuplasti enemmän kuin muualla. Suomen kannalta on tärkeää, että täällä tehdään sellaisia keksintöjä, jotka muidenkin on otettava käyttöön, Ollikainen sanoo.