Kaupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpää on tutkinut urbaania elämää Suomessa jo pitkään. Viime vuosina hän on havainnut selvän murroksen siinä, mitä kaupunkilaisten keskinäinen toiminta ja aktiivisuus tarkoittaa. Se liittyy ennen kaikkea jakamistalouden ja sosiaalisen median nousuun.

– Kyse ei ole enää kyse pelkästä kulttuurista ja tapahtumien järjestämisestä, vaan toiminta menee vahvasti talouden ja arkisen elämän järjestelyn puolelle.

Uudenlainen kaupunkiaktivismi voi tarkoittaa Mäenpään mukaan esimerkiksi ruoka- ja vaihtopiirien tai aikapankkien perustamista.

Esimerkiksi Kreikassa ja Italiassa ihmisten on pitänyt finanssikriisin myötä kehittää uudenlaisia tapoja elää ja toimia. Siellä kaupunkikulttuuri on ollut osin käytännön sanelemana ideologisempaa ja poliittisempaa kuin täällä. Suomessa kaupunkikulttuuri on yleisesti ottaen nuorten ja keskiluokkaisten ihmisten toimintaa.

Uusi piirre on se, että toiminta tapahtuu yhä vahvemmin digitaalisten alustojen kautta.

– Suomessa sosiaalisen median painoarvo näyttää olevan vielä isompi kuin muualla. Sitä kautta tapahtuu täällä paljon organisoitumista.

Toimintaa myös ilman yhdistyksiä

Kaupunkiaktivismin yhtenä perustana on aina ollut yhteisöllisyyden tarve. Sosiaalisen median kautta samanmielisten yksilöiden on kuitenkin aiempaa helpompaa löytää toisensa. Se myös mahdollistaa toiminnan, joka ei välttämättä tarvitse ympärilleen virallista yhdistystä.

Esimerkiksi todella suosituiksi nousseet REKO-lähiruokarenkaat‍ pyörivät pitkälti Facebook-ryhmien kautta, Mäenpää huomauttaa. REKO-renkaat ovat hänen mukaansa hyvä esimerkki myös siitä, että tämän hetken kaupunkiaktivismi linkittyy usein haluun elää ekologisemmin.

Toinen vaikuttava esimerkki uudenlaisesta kaupunkivaikuttamisesta on Anna Evilän Keravalle luoma Jalotus-kiertotalouskeskus. Keväällä 2018 avattu keskus sai alkunsa, kun Evilä oli kaupungilla töissä yhteisöllisyyttä edistävässä hankkeessa.

Kaupunginjohtaja oli palkannut kaupunkiaktivistina tunnetuksi tulleen Evilän nimenomaan edistämään kaupunkiaktivismien kehittymistä. Aikaisemmin hän oli muun muassa perustanut erittäin aktiivisen We love Kerava -Facebook-ryhmän, koska oli kyllästynyt kaupungin negatiiviseen maineeseen.

Jalotus perustettiin Keravan kaupungin ja Sitran yhteistyönä. Se onnistui, kun Evilä avasi suunsa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

– Päätin eräässä konferenssissa esittäytyä vieressä istuvalle. Hän olikin Sitran edustaja ja kiinnostunut rahoittamaan meidän työtämme.

Nyt vanhalla kartanolla ja sen pihapiirissä tapahtuu jo hengästyttävän paljon erilaisia aktiviteetteja, joiden yhteinen nimittäjä on pyrkimys kestävämpään kuluttamiseen, asumiseen ja liikkumiseen. Toiminta ulottuu välinelainaamosta yhteisviljelmiin ja ikkunankorjauskursseihin.

Jalotuksen toimintaa toteuttavat eri alojen yrittäjät ja vapaaehtoiset eli Jalotus-kollektiivi. Taustalla kuitenkin toimii virallinen yhdistys, Jalotus ry‍. Sille on Evilän mukaan yksinkertainen syy.

– Ainakaan vielä järjestäytymättömät toimijat eivät voi tehdä sopimuksia. Suunnitelmana on kuitenkin koota kollektiivin toiminta osuuskunnaksi.

Pienten kaupunkien aktivismi on tärkeää

Jalotuksen viestintä tapahtuu pitkälti sosiaalisessa mediassa ja keskuksella on esimerkiksi oma keskusteluryhmänsä verkossa. Evilä kuitenkin uskoo monen kaipaavan toimintaa, jossa he voivat kohdata ihmisiä kasvokkain.

– Oma fiilikseni on se, että henkilökohtainen kontakti on osoittautunut vuosi vuodelta tärkeämmäksi kaupunkiaktivismissa. Samalla vuorovaikutustaitojen tärkeys yhteisöllisyyden luomisessa korostuu.

Nykyisin Evilä myös luennoi kaupunkiaktivismista ja yhteisöllisyydestä eri puolilla Suomea. Hän sanoo huomaavansa selvän juovan siinä, miten suurissa ja pienissä kaupungeissa suhtaudutaan ilmiöön.

– Jos vedän luennon Helsingissä, Jalotus luokitellaan sellaiseksi pienen lähiön puuhasteluksi. Hollolassa samaan luentoon taas reagoidaan niin, että helpostihan te siellä pääkaupunkiseudulla teette kaikkea tuollaista isoa.

Kysyttäessä kuitenkin usein selviää, että myös Hollolassa tehdään paljon: otetaan käyttämättömiä tiloja haltuun, järjestetään kimppakyytejä ja näyttelyitä. Sitä ei vain välttämättä kutsuta kaupunkiaktivismiksi.

Evilä arvelee kaupunkikulttuurin kukoistavan perinteisesti isoissa kaupungeissa siksi, että niissä on yksinkertaisesti enemmän ihmismassaa toiminnan synnyttämiseksi. Toisaalta mitä pienempi kaupunki, sitä isompi merkitys toiminnalla luultavasti on.

– Jos meillä on Keravalla viisi kaupunkiaktivistia, sen voi ajatella vastaavan kaupungin kokoon nähden sataa toimijaa Helsingissä.

Maaseutu ja kaupunki tarvitsevat toisiaan

Verkon ja sosiaalisen median kautta leviävä kaupunkiaktivismi voi myös purkaa maaseudun ja kaupungin kulttuurin välisiä raja-aitoja.

– Se raja on tietenkin aina ollut häilyvä. Eiväthän kaupungit ole oikeastaan muuta kuin tiheämmin keskittyneitä kyliä, Pasi Mäenpää kuvailee.

Konkreettinen esimerkki kaupungin ja kylien yhteen tuomisesta on Suomen kylät ry:n yhteyteen vuonna 2019 perustettu Korttelijaosto, jonka puheenjohtajana Mäenpää toimii. Tarkoituksena on luoda tiloja ja tapahtumia, joissa esimerkiksi kaupunkilaiset ja ei-kaupunkilaiset voisivat kohdata yhteisöllisessä ja rakentavassa hengessä.

– Ilmastonmuutos muuttaa sitä, miten maaseudusta ja metsistä puhutaan. Samalla yhä useampi metsänomistaja on nyt kaupunkilainen – tarvitsemme uudenlaista yhteistyötä.

Kaupunkiaktivismi voi muuttaa myös syvemmällä tasolla kansalaisten roolia yhteiskunnassa, Mäenpää ennustaa. Kun esimerkiksi kotien katoilla toimivat aurinkopaneelit yleistyvät, ihmiset eivät ole enää pelkkiä energiajärjestelmän kuluttajia vaan myös sen tuottajia.

– Tulevaisuudessa vertaistoiminta muodostaa uudenlaisen väylän osallistua yhteiskuntaan. Yksilöiden ei tarvitse vain äänestää, vaan he voivat vaikuttaa järjestämällä asioita itse.