SuperPark ei olekaan vain teineille tarkoitettu liikuntapuisto

Tuomas Rytky
Tuomas Rytky

Tuomas Rytky on kolmen lapsen univelkainen (koti-)isä Oulun seudulta. Hän bloggaa vanhemmuudesta isän näkökulmasta osoitteessa www.vauva.fi/isakuukaudet.

Elämänkoulun keskeisiin oppisisältöihin kuuluu, että aikaisemmin omaksumaansa pitää tarkastella joskus uudelleen. Ajoittain joutuu jopa myöntämään, että mieleen on syöpynyt aivan väärää tietoa.

Tuomas Rytky
Tuomas Rytky

Tuomas Rytky on kolmen lapsen univelkainen (koti-)isä Oulun seudulta. Hän bloggaa vanhemmuudesta isän näkökulmasta osoitteessa www.vauva.fi/isakuukaudet.

Minulle yksi tällainen mieleen jäänyt väärä informaatio on ollut se, että SuperPark olisi selkeästi koulutiensä aloittaneiden ja sitä vanhempi muksujen liikuntapaikka.

En tiedä mistä mielikuva on juurtunut. Mutta väärä se on. Tämän jouduin myöntämään, kun kävimme parin tuttavaperheen kanssa Oulun SuperParkissa. Aikuisten lisäksi mukana oli 1-, 3-, 4- ja 6-vuotiaita tenavia. Aika kaukana siis (semi)teineistä, mutta niin vain riitti hauskaa kaikille.

Menimme puistoon aamusta, jolloin siellä oli vielä rauhallista. Suuret ja paljon pihatramppoja kimmoisammat trampoliinit tekivät ensimmäisenä vaikutuksen. Niistä vaikuttuivat itse asiassa kaikki mukana olleet. Jopa yksivuotias hihkui, vaikkei jousiavustettu painovoiman uhmaaminen hänelle varsinaisesti olekaan suunnattu.

Trampoliineihin liittyvät olennaisesti myös isot superlonikuutioilla täytetyt hyppyjen “alastulopaikat”. Jännästi turvallinen hyppääminen sai aikuisetkin kokeilemaan.

Pari tuntia puiston porttien aukeamisen jälkeen trampoliinialue teki vaikutuksen uudelleen. Koululaiset pyörivät ja pomppivat niin, että mieleen tulivat flipperit 90-luvulta. Todella hienonnäköisiä temppuja!

Puistossa maistui hyvältä se, että jota kuinkin kaikkia aktiviteetteja pystyi kokeilemaan yhdessä taaperoa isompien lasten kanssa. Tunti puistoon laskeutumisen jälkeen parvessamme ei nähdäkseni ollut yksivuotiaan lisäksi ketään kuivapaitaista.

Lapset tuntuivat viihtyvät erityisen hyvin hyppimisen lisäksi esimerkiksi lisätyn todellisuuden peleissä. Kuten vaikkapa kiipeilyseinällä, johon peli heijasti erilaisia tehtäviä kiipeillen ratkaistaviksi. Liukumäet olivat pienimpien mieleen.

Jossakin vaiheessa me isät löysimme jääkiekon ja pesäpallon lyöntitutkat. Ne eivät oikein soveltuneet alle kouluikäisille. mutta ne soveltuivat erittäin hyvin lähes neljäkymmentä luokkaa elämänkoulua suorittaneille. Pieneksi kisaksihan se meni ja rehellisyyden nimissä joutuu tunnustamaan, että muutamaan kymmeneen minuuttiin ei ollut lapsista tai vaimoista juurikaan havaintoja.

Kaveriperheet poistuivat päiväunille ja muihin lauantaipäivän askareisiin kolmisen tuntia energiaa purettuaan. Meidän perheemme innostui lounaan jälkeen niin, että olimme SuperParkissa kaikkiaan yli seitsemän tuntia.

Voinee siis sanoa, että viihdyimme! Niin viihtyi aktiivisuusrannekkeenikin. Puistoon mennessä se näytti, että päivän tavoitteesta oli saavutettu 16 prosenttia. Poistuessa lukemaan oli ilmestynyt nolla perään.

Ps. Kiitos kysymästä, lapset nukkuivat seuraavan yön kuin ne kuuluisat tukit. Ja itse olin parina seuraavana päivänä useammastakin kohtaa kipeänä.

Blogi on kaupallinen yhteistyö SuperParkin kanssa.

SuperPark tarjoaa uniikin lapsi-aikuinen-lipun hintaan 26/29 € vain OPn omistaja-asiakkaille. Yhteislippu on 24 % edullisempi kuin kaksi yksittäistä päivälippua (à 17–19 €).

Lippu sisältää sisäänpääsyn SuperParkiin yli 3-vuotiaalle lapselle ja aikuiselle. Lippu on voimassa koko päivän.

Etu koskee seuraavia SuperPark-puistoja: Vuokatti, Oulu, Vantaa, Turku, Espoo, Tampere, Jyväskylä, Sveitsi (Hyvinkää) ja Kalajoki (1.9.2018 alkaen). Viimeinen edun lunastamispäivä on 31.5.2019. Etuhintainen lippu on käytettävissä 12 kk ajan ostopäivästä.

Lunasta etu Pivossa olevan linkin kautta.

Lue myös Tuomaksen Isäkuukaudet-blogia.

OP sosiaalisessa mediassa