Oliko ennen kaikki paremmin – no ei todellakaan ollut!

Tuomas Rytky
Tuomas Rytky

Tuomas Rytky on kolmen lapsen univelkainen (koti-)isä Oulun seudulta. Hän bloggaa vanhemmuudesta isän näkökulmasta osoitteessa www.vauva.fi/isakuukaudet.

Verkkopankki tökkii. Tai verkkoyhteys. Ärsyttää. Pitäisi maksaa pari laskua, mutta joka välissä joutuu odottamaan. Tök-tök-tök. Hommasta ei tee rennompaa hihassa roikkuva koululainen, joka kärttää katsomaan tabletiltaan uutta pelirakennelmaansa. “Odota nyt”, sanon puolittain tiuskaisten. Huokaisuni on teatraalinen. Tök-tök-tököti-tök.

Tuomas Rytky
Tuomas Rytky

Tuomas Rytky on kolmen lapsen univelkainen (koti-)isä Oulun seudulta. Hän bloggaa vanhemmuudesta isän näkökulmasta osoitteessa www.vauva.fi/isakuukaudet.

Hetken kuluttua tilini on tyhjempi ja kainaloni täydempi – esikoinen täyttää sen ja papattaa taukoamatta uudesta Minecraft-pelissä tekemästään hotellista.

Hotellin tähtiluokituksen tarkistettuamme katsomme vielä Youtubesta temppupyöräilyvideon, ja poju häipyy pihalle kavereidensa kanssa.

Viihdyn sohvalla yksinkin ja huomaan miettiväni, että mitäs juuri tapahtuikaan: ärsyynnyin nettipalvelun viiveistä niin, että tiuskin omalle lapselleni. Onneksi yhteinen hetki ei mennyt ohi.

Ajatukset vierivät omaan lapsuuteni. Mitenkäs laskut silloin maksettiinkaan? Uuuh, silloin mentiin pankkiin, jonoteltiiin ja odoteltiin.

Vähän myöhemmin laskut sullottiin maksupalvelukirjekuoreen, joka sitten monestikin asiasta tähden vietiin autolla pankin laatikkoon lähes illan viimeisenä hommana.

Eräpäivä oli eräpäivä. Melkein kaikki muu on muuttunut. Onneksi.

Eivät ole pankkipalvelut yksin. Nykykoululaisen voi olla vaikea käsittää monissa muissakin kohdissa, kuinka vaikeasti asiat vielä edellisen sukupolven lapsuudessa tehtiin. Sohvalla fiilistellessäni tuli mieleen vaikka kuinka monta esimerkkiä:

Ei ollut netin musiikin suoratoistopalveluita lähes äärettömine sisältöineen. Uusin musiikki kulkeutui syrjäkylälle C-kasetilla, joka useinkin oli alkuperäisen äänitteen seitsemäs kopio suoraan alenevassa polvessa. Äänenlaatu oli niin ikään yksi seitsemäsosa alkuperäisestä.

Ei toki ollut videoidenkaan suoratoistoa. Telkkarissa oli sentään valinnanvaraa: kahdesta Ylen kanavasta pystyi valitsemaan haluamansa.

Ei ollut Wikipediaa. Oli metrin kirjahyllytilaa vienyt tietosanakirjasarja. Ne olivat äärettömän kestäviä teoksia. En ole nähnyt missään sarjaa, joka olisi muuttunut luetun näköiseksi. Tiedon etsiminen niistä oli tuskaa ja hyperlinkin virkaa toimitti viittaus saman kirjasarjan eri osan sivulle se ja se.

Ei ollut Facebookia, mutta luokassa kiersi slämäri – vihko jonka jokaisen sivun ylälaidassa oli jokin kysymys. Vihko kiersi kaverilta toiselle ja jokainen vastasi kysymyksiin. Ja luki muiden vastaukset.

Niin, ei ollut internet-palveluita, koska ei ollut koko internetiä. Sen sijaan posti kulki säännöllisesti. Se toi kerran kuussa kotiin uusia tuulahduksia pankin lastenlehden muodossa.

Ei ollut tom yam -keittoja, sushia tai torilla myytäviä kevätkääryleitä. Etnistä ruokaa edusti pizza tai oikein avarakatseisissa paikoissa chili con carne.

Ei ollut taskussa satoja pelejä yhdessä laitteessa. Oli Commodore 64. Jos sen peli ylipäätään käynnistyi, aikaa meni ainakin varttitunti.

Eikä tietenkään ollut kännyköitä. Lankapuhelin oli ja sitä sai käyttää, kunhan kysyi vanhemmilta ensin luvan. Kaverin kotoa vastasi todennäköisesti jompi kumpi vanhemmista. Noloa. Tai kaverin isosisko. Tosi noloa. Puhuttelu - esittely - asia oli toimivaa peruskäytöstä. Tämä kaikki vain kuullaksesi, että kaveri lähti jo tunti sitten luistelemaan.

Sohvan nurkka alkaa ahdistaa. Aika monessa asiassa on menty kolmessa vuosikymmenessä parempaan. Ja minä kehtaan turhautua, kun vähän tök-tök-tökkii. Lupaan itselleni, että palaan listaan, kun verkkopankki tai verkkoyhteys tuntuu seuraavan kerran tahmaavan.

OP sosiaalisessa mediassa