Huijarisyndrooma – perfektionismiin rinnastettava ahdistusoireilu vai suomalaisten perusluonteenpiirre?

Marika Könönen
Marika Könönen

Olen koodaava kolmen lapsen äiti ja tuore yrittäjä. Omistaja-asiakasbloggaajana jaan kokemuksiani yrittäjyydestä; millaista on olla keittiönpöydän ääressä työskentelevä yrittäjä-äiti ja vastaako se odotuksiani.

Etkö osaa ottaa vastaan kehuja? Tuntuvatko työkaverisi fiksummilta ja lahjakkaammilta? Ylivalmistaudutko? Marika bloggaa huijarisyndroomasta ja siitä, miten se näkyy hänen arjessaan.

Marika Könönen
Marika Könönen

Olen koodaava kolmen lapsen äiti ja tuore yrittäjä. Omistaja-asiakasbloggaajana jaan kokemuksiani yrittäjyydestä; millaista on olla keittiönpöydän ääressä työskentelevä yrittäjä-äiti ja vastaako se odotuksiani.

Naapuri toteaa etupihastasi: ”On ilo katsoa kaunista pihaa, oletpa laittanut kivasti kukkia siihen.” Minä vastaan: ”Takapihan kukat piti hävittää, niissä oli paksuja matoja ja tuohon etupihan krassiin ilmestyy aina jotain ötököitä”. Tajuan tilanteen vasta myöhemmin - miksi en osannut sanoa vain: ”Kiitos, minusta on kiva laittaa kukkia ja opetella niiden hoitamista.” Huokaisen.

Työrintamalla voin todeta pärjänneeni hyvin, mutta jokaisen hyvän suorituksen taustalla on suuri määrä työtä. enkä ole varma sanoisinko sitä hyväksi valmisteluksi vai ylivalmistautumiseksi. Joka tapauksessa jokaisen suorituksen tai projektin jälkeen olen kuin tyhjä rätti, josta on puristettu kaikki vedet pois ja kestää jonkin aikaa palautua puristuksen tunteesta.

Projektiin osallistuessani en osaa antaa itsestäni 70 prosenttia vaan teen kaiken 120-prosenttisesti. Se oli yksi syy, miksi halusin ryhtyä yrittäjäksi - jotta käytän sen 120 prosenttia omaksi hyödyksi, en muiden. Maatessani perheeni kanssa rättiväsyneenä illalla sohvalla tuntisin oloni paremmaksi, koska olisin käyttänyt kaikki paukut meidän perheen omaan yritykseen.

Siirryin talousalalta tekniikan pariin noin 10 vuotta sitten eli käytännössä kirjanpitäjästä koodariksi. Mielessäni koen kuitenkin olevani aloittelija: tiedän monesta aiheesta perusteet, mutta en syvällisemmin muuta. Ollessani muiden yrittäjien keskuudessa saattaa joku tokaista, että täällä on toinenkin koodari – tarkoittaen minua – ja nolostun sydänjuuriani myöten, koska en tunne itseäni koodariksi. Saatan jopa sanoa ääneen, etten ole mikään ”oikea koodari”. Toinen huokaisu, olen harjoitellut koodaamista vain 10 vuotta. ”Oikeat koodarit” ovat koodanneet jo lapsesta lähtien ja minä aloitin vasta 26-vuotiaana.

Mikä ihmeen huijarisyndrooma?

Termin Impostor Syndrome löysin tutustuessani USA:ssa perustettuun lämminhenkiseen Moms Can: Code -yhteisöön, joka auttaa naisia ympäri maailmaa siirtymään tekniikan alalle ja kehittymään koodaajana. Impostor Syndrome, suomeksi käännettynä huijarisyndrooma on psykologinen ilmiö, joka ilmenee muun muassa seuraavilla tavoilla:

• Ei nähdä omia saavutuksia

• Työtoverit tuntuvat fiksummilta ja lahjakkaammilta

• Vähätellään omaa työtä ja saavutuksia

• Vaikea puhua omasta työstä

• Vaikea näyttää omaa työtä muille

• Ei osata ottaa vastaan kehuja

• Ylivalmistaudutaan

• Vaatimustaso omaa tekemistä kohtaan on suuri

• Pelätään paljastuvansa epäpäteväksi

• Pelätään paljastuvansa osaamattomaksi

Moms Can: Code -yhteisön jäsenet puhuvat avoimesti omista peloistaan ja heidän kokemuksiaan kuunnellessani sekä lukiessani huomasin, etten ole ainoa, joka tuntee olevansa niin sanottu impostori, joksi kutsutaan syndroomasta kärsivää. Termistä alkoi tulla tuttu ja aloin miettiä omaa käytöstäni monissa tilanteissa, joista kerroin muutaman esimerkin tämän artikkelin alussa. Ymmärrys itseäni kohtaan kasvoi ja olen jo uskaltautunut kutsumaan itseäni koodariksi.

Huijarisyndrooma, suomalaisten perusluonteenpiirre?

Palatakseni kansainvälisestä meiningistä tänne jylhään ja karuun Suomen maahan: en ole törmännyt Impostor Syndrome -käsitteeseen täällä aiemmin. Tietoa löytyi, kun sitä etsimällä etsi. Tuntuu, että vaatimattomuus, saavutuksista hiljaa pysyminen ja oman työn vähättely ovat osa suomalaista identiteettiä. Siitä ei puhuta, sillä se on normaalia. Pitää naama peruslukemilla olla rohkea, ulospäinsuuntautunut, aktiivinen ja aikaansaava niin työssä kuin kotonakin. Suomalaiset menevät läpi harmaan kiven ja sen täytyykin kirpaista, sillä rehellisyys maan perii ja aika parantaa haavat!

Mutta entä jos siihen kaikkeen väsyy?

Entä jos sen ei tarvitsikaan olla niin rankkaa ja raadollista? Onko huijarisyndrooma perfektionismiin ja huonoon itsetuntoon rinnastettava ahdistusoireilu vai suomalaisten perusluonteenpiirre? Poistuuko meistä jotain oleellista, jos osaisimmekin sanoittaa toimintaamme ja saisimme arjesta vähän soljuvamman. Pystyisimme nauramaan toisillemme ja auttaamaan toisiamme oireiden ilmestyessä hankaloittamaan arjesta selviytymistä? Jospa joku sanoisi, riität juuri tuollaisena kuin olet.

Tuntuu hassulta, että hengatessani koodariäitien kanssa virtuaalisissa tapaamisissa ja tapahtumissa kotisohvalta käsin, tunnen oloni enemmän kotoisaksi kuin yrittäessä soluttautua kotikaupunkini sosiaalisiin piireihin.

Mistä tämä johtuu? Tuntuu etten löydä tarttumapintaa lähiympäristöstä, mutta voin nauraa ja kertoa rehellisesti tuntemuksistani englanniksi luurit korvilla: kuinka olen kauhusta kankeana ensimmäisessä Hackathon-tapaamisessa ja kädet täristen totean, etten pysty koodaamaan suunniteltua tuotetta.

Hackathon on koodauskilpailu, jossa tiimit tekevät alusta loppuun asti sovelluksen tietyn ennalta valitun aihepiirin ympärille. Tällä kertaa sovelluksen piti liittyä huijarisyndroomaan ja auttaa siitä kärsiviä. Koodasimme tiimini kanssa sovelluksen, joka auttaa impostor-tunteiden käsittelemisessä silloin, kun ahdistus iskee päälle.

Perfektionismi, huono itsetunto vai huijarisyndrooma?

Sanotaan, että noin 70% ihmisistä kärsii huijarisyndroomasta jossain vaiheessa elämäänsä ja varmasti toisten elämää se vaikeuttaa enemmän kuin toisten. En osaa erotella, miten suuri osa käytöksestäni johtuu huijarisyndroomasta, perfektionismista tai huonosta itsetunnosta.

Toisaalta rakastan itsessäni sitä periksi antamatonta puurtajaa, joka saa monisivuisen dokumentin luotua aiheesta kuin aiheesta oli siellä takana sitten pelko epäonnistumisesta tai halu tehdä täydellistä työtä. Työtaakan jälkeen tokaisen kodin ulkopuolella mustat rinkulat silmien ympärillä, että no se nyt oli vain tuollainen perusjuttu, menihän siihen vähän aikaa. Haluan kuitenkin löytää tasapainon ja koen muiden kokemusten auttavan oman käytökseni ymmärtämisessä sekä muuttamisessa.

Sen verran olen kehittynyt, että osaan iloita työprojektin loppuun saattamisesta tai massiivisen siivousurakan suorittamisesta täällä kotiseinien sisällä. Raportoin miehelleni, mitä on siivottu, kuinka kauan siinä meni, olivatko lapset mukana vai ei, ehkäpä osa lapsista oli samalla kipeänä tai kiukkuisia, mikä nostaa siivousurakan onnistumisen vaikeusastetta. Tai sitten kerron, millaista koodia kirjoitin, mistä olin vastuussa, miten onnistuin siinä, ehkäpä saatoin työprojektin loppuun keskellä siivousurakkaa ja kipeiden lasten hoitamista.

Hän vastaa minulle positiiviseen sävyyn ja se riittää minulle, ahkera työni on tunnustettu kotiseinien sisällä. Puhelin pirahtaa ja ystäväni soittaa, voin kertoa kuinka parvekelasit on pesemättä ja seuraavan projektin aikataulu painaa päälle, koska lapset ovat taas kipeänä....

Toivon tarinan auttavan sinua, joka painii samojen epävarmuuksien kanssa, oli aiheuttajana sitten huijarisyndrooma, huono itsetunto, perfektionismi tai sisäänrakennettu perusluonteenpiirre.

Blogini Koodi Elämästäni & Code for My Life

Minut löytää somesta seuraavilla tunnuksilla:

Instagram @codeformylife

Facebook @koodielamastani & @codeformylife

Twitter @koodiela

OP sosiaalisessa mediassa