Kuinka syödä sekä terveellisesti että kohtuusummalla? Nelihenkinen perheemme kirjasi kuukauden ruokamenot

Kaisa-Maria Korkala
Kaisa-Maria Korkala

Olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti Kempeleestä. Ammatiltani olen terveydenhoitaja ja koulutettu ravintovalmentaja. Tällä hetkellä lisäkouluttaudun myös personal traineriksi. Tulevaisuudessa haaveilenkin työllistäväni itseni hyvinvointialalle. Omistaja-asiakasbloggaajana aion kirjoittaa muun muassa hyvinvointiin, talouteen ja perhe-elämään liittyvistä aiheista. Toivon lukijoideni löytävän blogiteksteistäni inpsriraatiota, vinkkejä ja motivaatiota terveellisempään arkeen!

Kuinka paljon kuluu rahaa kuukausittaisiin ruokamenoihin kahden aikuisen ja kahden lapsen perheessä? Meidän nelihenkisessä perheessä pidettiin tammikuussa tarkkaa kirjaa kaikista ruokaostoksista ja muista ruokaan liittyvistä menoista, kuten ravintoloissa syönneistä.

Kaisa-Maria Korkala
Kaisa-Maria Korkala

Olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti Kempeleestä. Ammatiltani olen terveydenhoitaja ja koulutettu ravintovalmentaja. Tällä hetkellä lisäkouluttaudun myös personal traineriksi. Tulevaisuudessa haaveilenkin työllistäväni itseni hyvinvointialalle. Omistaja-asiakasbloggaajana aion kirjoittaa muun muassa hyvinvointiin, talouteen ja perhe-elämään liittyvistä aiheista. Toivon lukijoideni löytävän blogiteksteistäni inpsriraatiota, vinkkejä ja motivaatiota terveellisempään arkeen!

Projekti vaati hieman ponnisteluja, jotta kaikki kuitit saatiin talteen. Kuukauden edetessä homma alkoi kuitenkin sujua ja kuitit löytävät tiensä luontevasti kalenterin väliin vielä näin muutaman viikon jälkeenkin!

Meidän perheessä isä on kokopäivätöissä, äiti tällä hetkellä työttömänä samalla kouluttautuen ja tehden töitä kevytyrittäjänä kotoa käsin. Yksi- ja viisivuotiaat lapset ovat päivähoidossa kaksi ja puoli päivää viikossa. Isä siis syö töissä lounaan viitenä päivänä ja lapset päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Äiti syö lounaan kotona tai kuskaa pääsääntöisesti itsetehtyjä eväitä mukanaan. Aamupalaa, päivällistä ja iltapalaa kaikki syövät kotona ja etenkin päivällisaikaan ruoka syödään aina yhdessä.

Tammikuun ruokamenot lukuina

Ruokaostokset kaupasta: 565,02 euroa

Isän lounaat työpaikkaruokalassa: 47,50 euroa

Muut ulkona syömiset: 53,60 euroa

Yhteensä = 666,12 euroa

Meillä pyritään syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Valmistamme suurimman osan ruuista itse ja syömme todella vähän eineksiä. Myös ravintoloissa syöminen on meille harvinaista hemmottelua, mikäli mahdollisia lounaita ei lasketa. Silloin tällöin käymme toki ravintoloissa myös illallisilla, mutta ne kerrat ajoittuvat arkea enemmän loma-aikoihin ja –reissuihin.

Emme tingi ruuan laadusta ja terveellisyydestä, mutta muuten pyrimme ostamaan kaupasta mahdollisimman edullista ruokaa. Pyrimme käymään kaupassa 1-2 kertaa viikossa. Välillä tämä tavoite sujuu paremmin ja välillä huonommin. Kerran viikossa tehtävät kauppaostokset vaativat suunnittelua ja ehdottomasti ostoslistan käyttöä. Jo kaupassa täytyy tietää, mitä ruokia tulevana viikkona tulemme valmistamaan. Keskimäärin kerran viikossa tehtävät kauppaostokset saattavat hyvinkin maksaa 100 euroa. Silloin ostokset sisältävät muun muassa kasviksia, kananmunia, hedelmiä, leipää, lihoja ja kalaa, rahkoja, jugurtteja, raejuustoa, maitoa, puuroa ja pastaa. Ostamme hyvin säilyviä elintarvikkeita aina reilusti, jotta kaupassa ei tarvitse käydä kovin usein.

Meidän perheen vinkit ruokamenojen pienentämiseen

Keskitä kauppaostokset 1-2 kertaan viikossa: Keskittäminen vaatii suunnittelua, mutta se kannattaa. Kaupassa ei tarvitse käydä jatkuvasti ja rahaa säästyy mahdollisten heräteostosten jäädessä kauppaan. Lisäksi jääkaapin ja pakasteen sisältö tulee tyhjennettyä huolellisesti.

Käytä kauppalistaa: Kauppalistan avulla tarvittavat elintarvikkeet tulee ostettua. Ilman kauppalistaa keskitetyt kauppareissut eivät onnistuisi. Ennen kauppalistan tekoa kannattaa katsoa esimerkiksi lehdestä tai mobiilisovelluksesta kaupan tarjouksia. Mikäli tarjouksia ei ole tullut selailtua, kannattaa kauppalistaa soveltaa sen hetkisten tarjousten mukaan.

Osta tarjouksesta: Jatkuvasti tarvittavia ja hyvin säilyviä elintarvikkeita kannattaa ostaa reilummin silloin, kun ne ovat tarjouksessa. Myös -30% hintalaput kannattaa hyödyntää ja esimerkiksi tarjoushintaisia lihoja pakastaa.

Huomioi tuotteen kilohinta: Elintarvikepakkauksen hinnan sijaan oleellisempaa on vertailla tuotteiden kilohintoja.

Älä säikähdä ison kauppareissun isoa loppusummaa: Esimerkiksi isojen erien ostaminen tarjouksesta pakasteeseen tuo takuulla säästöjä pidemmällä aikavälillä!

Suosi puhdasta perusruokaa ja kausituotteita: Itse valmistettu ruoka tulee eineksiä edullisemmaksi. Myös kausituotteita kannattaa seurata esimerkiksi kasvisten ja hedelmien osalta.

Itseäni kiinnostaa, kuinka paljon muilla saman koon perheillä kuluu rahaa ruokamenoihin. Op.mediassa on julkaistu aiemmin juttu Kuinka paljon lapsiperheen elämä maksaa? Tässä jutussa on käytetty Kuluttajatutkimuskeskuksen laskelmia ja kahden aikuisen sekä kahden alle kouluikäisen lapsen perheen ruokamenoiksi saatu 836 euroa kuukadessa. Laskelmissa kohtuulliseen ruokabudjettiin on laskettu mahdollisuus syödä edullisesti ulkona kerran kahdessa viikossa. Summa on myös keskimääräinen kuukausittainen kulu ja sen arvellaan todellisuudessa jakautuvan epätasaisemmin koulujen- ja päiväkotien loma-aikojen mukaan.

Toisessa jutussa Luomua vai tarjoustuotteita? Näin kahden perheen erilaiset valinnat näkyvät kauppalaskussa, kaksi yhden lapsen perhettä ovat kirjanneet viikoittaiset ruokamenonsa. Toisella perheellä kuluu ruokamenoihin viikossa 293,68 euroa ja toisella 56,67 euroa. Jos nämä summat kerrotaan neljällä, saadaan suurin piirtein kuukausittaisiksi menoiksi 1174,74 euroa ja 226,68 euroa. Hurja ero näiden kahden yksilapsisen perheen välillä!

Nämä jutut, ja etenkin Kuluttajatutkimuskeskuksen laskelmat vahvistavat käsitystäni siitä, että meidän perheessä käytetään ruokaan rahaa keskimäärin kohtuullinen määrä. Syömme terveellisesti ja monipuolisesti, joten koen ruokamenojemme olevan oikeinkin hyvällä tolalla. Emme tingi elintarvikkeiden terveellisyydestä ja laadusta, mutta vertailemme hintoja ja ostamme tarjouksesta suuria määriä kerrallaan. Emme myöskään hifistele luomulla tai käytä juurikaan kalliita superfoodeja. Panostamme hyvään ja laadukkaaseen perusruokaan. Monipuolisesta ja laadukkaasta perusruuasta saa myös kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet, eikä siten vitamiinipurkkeja tarvita D-vitamiinia lukuunottamatta.

Olisi mielenkiinoista kuulla myös muiden talouksien kuukausittaisten ruokamenojen määriä! Oletko sinä tietoinen oman taloutesi ruokamenoista?

Rakkaudesta hyvinvointiin –blogini löytyy osoitteesta www.rakkaudestahyvinvointiin.blogspot.fi sekä ravintovalmennuksen sivut osoitteesta www.rakkaudestahyvinvointiin.com. Minua voi seurata myös Instagramissa _@rakkaudesta_hyvinvointiin_.

Tutustu myös muihin op.median omistaja-asiakasbloggaajiin!

OP sosiaalisessa mediassa