Suomalainen muuttaa keskimäärin kuusi kertaa elämänsä aikana. Olipa muuttokokemusta enemmän tai vähemmän, on muutto jokaisella kerralla suuritöinen ponnistus.

Muutto ei rajoitu ainoastaan tavaroiden pakkaukseen, muuttoon sekä purkuun, vaan sen ympärillä on lukuisia pieniä asioita, joiden unohtaminen saattaa tehdä asettumisesta uuteen kotiin varsin hankalaa. Sellaisia ovat ainakin muuttoilmoituksen teko, sähkösopimusten sekä vakuutusten uusiminen. Myös kalliimpi irtaimisto tulee usein vakuuttaa erikseen muutossa sattuvien vahinkojen varalta.

Jotta itse muuttopäivä sujuisi ilman kyyneleitä sekä sirpaleita, on tavaroiden suojaus, pakkaus sekä kuljetus syytä suunnitella perinpohjaisesti. Nyrkkisääntönä voi pitää yhden muuttolaatikon varaamista yhtä asuinneliötä kohden, ellei kyseessä ole muuttaja, jolle irtaimistoa on kertynyt vähän. Myös apujoukot ovat muutossa kultaakin kalliimpia.

Muuttojen hintahaitari on yksilöllinen, ja se vaihtelee asuntojen sijainnin, muuttotavan sekä irtaimiston määrän perusteella. Vertasimme kolmen eri hintaluokan muuttotapaa.

Valmismuutto

Mukavuudenhaluinen muuttaja voi luottaa avaimet käteen -muuttoon, jossa muuttopalvelu hoitaa käy-tännössä katsoen kaiken työn muuttajan puolesta. Tämän, hieman hintavamman muuton valmistelu al-kaa arviokäynnillä vanhassa kodissa, jolloin muuttopalvelun edustaja arvioi työn vaativuuden sekä tarvittavien laatikoiden määrän.

Kun muutto on käsillä, tavarat suojataan sekä pakataan ja kuljetetaan uuteen kotiin siivouspalvelun siivotessa vanhan kodin. Myös ylimääräisten tavaroiden asianmukainen kierrätys, tavaroiden purku uudessa kodissa sekä jopa taulujen naulaaminen seiniin, ovat mahdollisia niin kutsutun avaimet käteen -muuttopalvelun käyttäjälle. Helppoutta arvostava muuttaja voi rentoutua prosessin aikana vaikkapa kylpylässä tai elokuvissa.

Vuokramuutto

Valtaosa muuttajista haluaa pakata sekä purkaa omin voimin. Harvan varastossa kuitenkaan on riittävää määrää puhtaita sekä kestäviä muuttolaatikoita, siksi vuokratut muuttolaatikot ovat näppärä sekä yleinen ratkaisu tähän pulmaan.

Kun tavarat on pakattu vuokralaatikkoihin, pyytää muuttaja todennäköisesti muuttopalvelun kuljetta-maan tavarat uuteen kotiin sillä välin, kun vanha koti siivotaan puhtaaksi uutta asukasta varten. Kun tavarat ovat määränpäässä, muuttajan kaverit liittyvät apulaisiksi tavaroiden purkutalkoisiin.

Talkoomuutto

Niin kutsuttu talkoomuutto säästää muuttajalta pitkän pennin, mutta vaatii perusteellista suunnittelutyötä. Projekti alkaa banaanilaatikoidenkeruukierroksella lähiseudun kauppoihin. Laatikoita pitää usein hakea monessa erässä, sillä tavalliseen autoon niitä mahtuu rajallinen määrä.

Pakatut laatikot kuljetetaan uuteen kotiin vuokrapakettiautossa, ja kaverit liittyvät todennäköisesti talkoisiin heti alusta alkaen. Tarvittavan avun määrää voi yliarvioida reilusti, sillä toisinaan apujoukoista jää viime metreillä pois yksi jos toinenkin.

Muuttoväelle on myös kohteliasta tarjota pitsan sekä muuttojuomien kaltainen palkinto. Banaanilaatikoiden asianmukainen kierrätys on tärkeää muistaa muuton jälkeen, sillä kukapa haluaisi tukkia uuden taloyhtiön roskakatoksen ensitöikseen.

Jutussa on käytetty asiantuntijana Niemi Palvelut Oy:n myyntiedustaja Jani Someroa.

Muuttajalla kannattaa olla voimassa oleva kotivakuutus, sillä sen sisältämän muuttoturvan ansiosta saat turvaa molempiin osoitteisiin myös muuton ajaksi. Vakuutus on voimassa korkeintaan kaksi kuukautta muuton alkamisesta.

Lue myös:

Muuttajan muistilista 2020-2021