Palo-ovi ei ole koskaan kiinni, eikä siihen ole edes kiinnitetty lukkoa. Jonkinlainen merkki se on talossa, jonka isolla puolella asuu nelihenkinen perhe ja pienellä leskimummo.

Kristiina Riston äiti Seija Hentilä on asunut tyttärensä perheen parissa vuodesta 2012. Vuotta myöhemmin Antero Risto rakensi Kristiinan kanssa omakotitalon Kempeleeseen Linnakankaan ja Kokkokankaan välimaastoon.

Tontti ei ollut riittävän iso paritaloa varten, ja niin ollen paikalle nousi talo, jossa lapsiperheen käytössä on runsas 180 neliötä ja mummolla vajaa 60 neliötä. Palo-ovi erottaa asunnot toisistaan.

Alusta pitäen oli selvää, että molemmalla ruokakunnalla on oma sisäänkäynti. Emilialle, 8, ja Antonille, 7, tällaisilla yksityiskohdilla ei ole kovin suurta merkitystä. He käyvät mummon ovesta sisään kuin omastaan.

Ristojen pesueelle asuinpaikka oli uusi. Seijalle seutu oli sen sijaan tuttuakin tutumpi. Hän palasi synnyinsijoilleen asuttuaan sitä ennen Oulussa yli 30 vuotta. Olohuoneen ikkunasta näkyy suolampi, jossa hän räpiköi lapsena kavereidensa kanssa. Vanha koulutie kulkee nykyisen makuuhuoneen alta.

Kun tytär, 40, ja vävy, 45, kysyivät, muuttaisiko äiti ja anoppi ja mummo heidän luokseen asumaan, Seija, 72, ei empinyt. – Olen tehnyt hyvän ratkaisun, hän toteaa.

Samaa mieltä ovat myös Emilia ja Anton. Koti ei ole koskaan tyhjä, kun he palaavat koulusta.

Tarkkana taloudessa

Kristiina ja Antero työskentelevät molemmat Kansaneläkelaitoksessa. Työvuosia on kertynyt jo sen verran, että toinen on saanut hopeisen, toinen pronssisen mitalin. Työn parissa he aikoinaan tapasivatkin.

Molemmat ovat poikkeuksellisen aktiivisia työajan ulkopuolella. Kristiina vetää liikunnanohjaajana ryhmäliikuntatunteja useana iltana viikossa. Antero manageroi Ettaa, Oulun mestariliigassa pelaavaa lentopallojoukkuetta.

– Ilman äitiä en voisi tehdä kahta työtä ja harrastaa niin paljon, sanoo Kristiina.

– Ollaan aina oltu paljon tekemisissä toistemme kanssa. Varsinkin, kun lapset olivat pieniä, Antero lisää.

Itse asiassa mummo hoiti lapset kahteen ikävuoteen asti. Se oli tarkkaa puuhaa, sillä Anton sairastaa harvinaista verenvuototautia, hemofiliaa. Alussa lääkkeet piti antaa kolme kertaa päivässä. Mummo piti kirjaa. Nykyinen lääkitys on suonensisäistä, ja päivittäisen piikin pojalleen antaa isä.

Seija jäi leskeksi vuonna 2003. Hänellä on omat puuhansa talossa, joka elää vilkasta lapsiperhe-elämää.

Kolmen sukupolven huushollissa on varmaan sovittu tarkoista pelisäännöistä?

– Ei ole, mutta me aistitaan paljon, Kristiina sanoo.

– Me eletään kolmen aikuisen elämää, ja lapsilla on kolme aikuista. Mummo on kaikessa mukana, Antero jatkaa.

Erilliset jääkaapit

Taloudenpidosta yhteisiä sopimuksia kuitenkin löytyy. Molemmat ruokakunnat ostavat omat ruokansa. Seija ei suinkaan istu joka ilta tyttärensä puolella iltakahvilla niin kuin haastattelun tekohetkellä. Yhteisiä ruokahetkiä on silloin tällöin, varsinkin viikonloppuisin ja pyhinä.

Talon omistussuhteet on jaettu kolmeen osaa niin, että Kristiina omistaa talosta 50 prosenttia ja Antero ja Seija kumpikin 25 prosenttia.

– Sain perintöosuuteni isän kuoltua, ja pankista neuvottiin, että äidin kannattaa omistaa talosta osa, jotta järjestelyä ei tulkittaisi lahjoitukseksi, Kristiina kertoo.

Kolmikko jakaa kiinteistöveron omistussuhteiden mukaan. He jakavat keskenään myös asumiseen liittyvät kulut, veden, jätemaksut ja lämmityksen.

– Emme ole riippuvaisia toisistamme taloudellisesti, mutta hyödymme toisistamme, Kristiina toteaa.

Seija maksaa asumisensa ja yksityiset menonsa eläkkeestään, joka on kertynyt työstä vaatemyyjänä. Leskeksi Seija jäi vuonna 2003.

Seija Hentilä on monessa asiassa tarkka, mutta Emilian ja Antonin lelut eivät häntä häiritse.

Asuntojen tilat on eroteltu tarkkaan. Molemmassa asunnossa on omat makuuhuoneet, olohuone, keittiö ja sauna.

– Me kysytään aina toisiltamme, onko sauna päällä, Antero naurahtaa.

Joskus käy niinkin, että sauna lämpiää molemmilla puolilla samana iltana.

Se ei haittaa, sillä Ristot ovat kovia saunomaan. Kristiinan ja Anteron paras hetki on myöhään illalla saunan jälkeen, kun he löhöävät vierekkäin sohvalla. Pitkä työpäivä on takanapäin, jälkikasvu nukkuu ja Seija puuhailee omiaan omalla puolellaan.

Sopii yksille, ei kaikille

Ristojen ja Hentilän yhteiselo herättää ulkopuolisissa paljon ajatuksia.

– Jotkut sanovat, että käy ihan kateeksi. Toiset taas, että ei tuo kaikille sovi, Seija kiteyttää.

Kristiinan työkaverit huomauttelevat puolestaan, että tämä ei varmaan osaa edes arvostaa sitä, miten paljon äidistä on apua.

Kyllä Kristiina osaa. Hän tietää, että olisi jäänyt paljosta paitsi, jos äiti ei olisi hoitanut lapsia, kun nämä olivat pieniä. Hän ei voisi nyt harrastaa kaikenlaista, eikä hänelle ja Anterolle jäisi kovinkaan paljon yhteistä aikaa.

Seija on varsinainen kotihiiri, joka on aina viihtynyt oman kodin seinien sisällä mieluummin kuin maailmalla. Kotona riittää tekemistä.

– Oli kyllä kiva tunne tulla takaisin viime lomalta, kun anoppi oli siivonnut talon lattiasta kattoon, Antero vahvistaa.

Anoppi tekee muitakin lapsiperheen elämänlaatua kohottavia asioita: hän pesee ikkunat ja leipoo omenapiirakkaa. Siitä voisi kuka tahansa olla kateellinen, myös naapurustossa.

– Anoppia ei kuitenkaan lainata, Antero kuittaa pilke silmäkulmassa.

Eikö äidin, tyttären ja aviopuolison – tai anopin, vävyn ja vaimon – välille tulee koskaan skismaa?

Kristiina ja Antero ja Seija vakuuttavat yhdestä suusta, että ei. Aviopuolisot ottavat kyllä välillä yhteen, niin kuin parisuhteissa tuppaa käymään, mutta Seijan kanssa riitoja ei ole ollut.

– Joskus äidin huono kuulo saattaa ärsyttää ja sitä tulee tiuskaistua, mutta siinä kaikki, Kristiina miettii.

Lapset juoksevat tietysti mielellään erimielisyyksien sattuessa mummon puolelle. Siellä on vähän lepsumpi meininki kuin äidin ja isän hoteissa. Ja sieltä saa aina jäätelöä.

Antero Risto varttui Kolarissa yli 40 hengen ydinsuvussa. Kristiina Risto oli kempeleläisen perheensä ainoa tytär. Kumpikaan ei ole lapsuudessaan asunut yhdessä isovanhempiensa kanssa.

Ole rehellinen

Siitä lähtien, kun viisikko on asunut yhdessä, he vierailevat omien sanojensa mukaan vähemmän toistensa luona kuin ennen. Ehkä se vain tuntuu siltä. Kenties he eivät huomaakaan, miten tiiviisti he yhdessä elävät.

Yhtä asiaa sekä Kristiina että Antero korostavat: kun yhteistä asumista suunnitellaan, sitä on haluttava koko sydämestään.

– Minä ajattelen tilannetta isänä ja vanhempana lasten näkökulmasta. Kyse on elämän kokonaisuudesta, Antero summaa.

Anterolla on perspektiiviä, sillä hänellä on edellisestä avioliitosta kaksi aikuista tytärtä. Pinjan ja Roosan kanssa hän eli erilaista perhe-elämää.

Yhteiselämä tuottaa jäsenilleen monenlaista hyvinvointia. Seija saa konkreettista apua arkeensa, eikä hän tunne oloaan yksinäiseksi tai turvattomaksi. Emilian ja Antonin koulupäivät aikaisine herätyksineen ja koulusta palaamisineen rytmittävät päivää.

– Olen läsnä lasten elämässä joka päivä ja voin seurata heidän kehitystään, Seija sanoo.

Kun kaverit tulevat käymään, mummo esitellään ensiksi. Syykin on selvä.

– Mummo on kiva, Anton tokaisee.

Anteron mieltä kaihertaa hieman se, että omat vanhemmat jäävät vähemmälle. Siihenkin on syynsä. He asuvat kaukana Pohjoisessa, pitkän ajomatkan päässä. Onneksi sisarusparvi on iso ja osa sisaruksista katsoo vanhempien perään.

Kun Anteron äiti tulee kyläilemään, hän istuu pitkät tovit Seijan puolella kahvittelemassa. Anterolla on hyvät välit äitiinsä ja hän tietää, etteivät hänen vanhempansa ole kateellisia Seijalle. Senkin Antero tietää, että oman äitinsä kanssa hän ei samanlaiseen asumisjärjestelyyn ryhtyisi kuin anoppinsa kanssa.

Jotta yhteisasuminen onnistuisi, on oltava itselleen ja muille rehellinen – ja asiastaan täysin varma.

Kristiinalla ja Anterolla on paljon yhteistä aikaa Seijan ansiosta.

Lue myös:

Hannele Friman, 62, muutti omakotitaloon viiden vieraan ihmisen kanssa. ”Kommuunissa pitää olla intoa hoitaa asioita ennemmin kuin päivitellä niitä”

Lapsiperhe rakensi talon käytetyistä merikonteista – ”Innostumme aina vähän tällaisista hulluista jutuista”