Vaikka lämmitys on yhä Ilmalämpöpumppujen päärooli Suomessa, korostuvat niiden jäähdytysomimnaisuudet kesäisin. Hellekesät näkyvät myyntiluvuissa, mutta kysyntä on ollut korkea jo pidemmän aikaa. Ilmalämpöpumppujen suosio alkoi nousta jyrkästi 2000-luvun puolivälissä. Ennen sitä Suomessa oli melko vaatimaton jäähdytyskulttuuri asuintiloissa. 

Miten ilmalämpöpumppua käytetään jäähdytyksessä oikein?

Jäähdytyskuluista voi leikata helposti kaksi kolmannesta tarpeenmukaisella käytöllä ja maltillisella lämpötilan säädöllä. Kun kotoa poistutaan, laitetaan jäähdytys pois päältä, ja laitetaan se päälle vasta, kun tullaan takaisin.

Lämpötila on järkevä asettaa 24–26 asteeseen, mikä tuntuu useimmista miellyttävältä. Jos ulkona on 30 astetta lämmintä ja sisällä vain 22–23, syntyy shokkivaikutus: koti tuntuu melkein jääkaapilta. Jos haluat, että sisällä on valmiiksi viileämpää, säädä pumpun lämpötila poissaolon ajaksi 26 – 27 asteeseen, mutta ei sen alemmaksi.

Jäähdytykseen kuluu sähköä koko kesäkaudella 100–500 kilowattituntia, keskimäärin ehkä 200 – kesästä, kohteesta ja käyttötavasta riippuen. Rahassa tämä tarkoittaa kymmentä tai enintään muutamaa kymmentä euroa.

Pitääkö jäähdyttämisestä potea huonoa omatuntoa näinä ilmastonmuutoksen aikoina?

Ei tarvitse. Jäähdytys pienentää pumpulla saavutettavaa vuotuista energiansäästöä yleensä alle kymmenellä prosentilla. Suomen oloissa jäähdytystarve on suhteellisen vähäinen, ja pumppu toimii jäähdytyskäytössä enimmäkseen varsin pienellä sähköteholla. Lisäksi olosuhteet ovat jäähdytyksen kannalta suotuisat ja hyötysuhde todella korkea.

Nimenomaan kiinteä ilmalämpöpumppu on hyvä vaihtoehto koneelliseen ja samalla ekologiseen jäähdytykseen. Sen sijaan siirrettävissä jäähdyttimissä skaala on hyvin laaja. Siirrettävä laite voi huonoimmillaan olla aika hurja sähkönkuluttaja ja vielä äänekäskin.

Miten paljon hyvä pumppu ja sen asennus maksaa?

Hintahaitari on noin 1500–2500 euroa, ja työn osuudesta saa verotuksessa kotitalousvähennyksen. Kun hinta asennuksen kanssa menee yli 2000 euron, puhutaan varsin laadukkaasta laitteesta.

Ilmalämpöpumpun asentaminen on luvanvaraista toimintaa, joka vaatii erikoisosaamista. Esimerkiksi putkiston tyhjiöinti ei onnistu kotikonsteilla.

Pohditko ilmanlämpöpumpun hankintaa? Lainalaskurilla saat arvion lainan kustannuksista haluamallasi laina-ajalla.

Kaipaako ilmalämpöpumppu huoltoa?

Kaipaa. Sisäyksikön ilmansuodattimet pitää imuroida vähintään kerran kuussa. Tarkista ulkoyksiköstä talvella, että kondenssivesi poistuu kuten pitääkin, eikä pääse jäätymään. Syksyllä puunlehdet voivat imeytyä takaritilään ja haitata ilman kulkua. Kesällä jäähdytettäessä kondenssivesi tulee sisäyksiköltä. Tarkista, että vesi pääsee poistumaan vapaasti.

Jos laitteella on takana paljon käyttötunteja, tilaa ammattilaisen tekemä perusteellinen puhdistus, jossa sisäyksikkö puretaan osittain ja pestään. Pesulla poistetaan pöly laitteen sisällä olevasta puhaltimesta ja pinttynyt lika lämmönvaihtimista. Kovin vanha ja kulunut pumppu voi olla järkevintä vaihtaa uuteen.

Minne laite kannattaa asentaa pientalossa?

Olisi hyvä, että räystäs suojaisi ulkoyksikköä sateelta. Laitteeseen pitää myös päästä helposti käsiksi. Viistosti puhaltavan tuulen tuoma lumi ja räntä voivat talvella muodostaa ulkoyksikön takasivulle kuurakerroksen, josta ilma ei pääse läpi laitteelle. Erikseen myytävä suojakehikko on vähän kaksipiippuinen juttu: se suojaa säältä, mutta yleensä myös heikentää ilmankiertoa. Kehikko voi tukkeutua talvella hankalissa olosuhteissa.

Ilmalämpöpumpun sisäyksikkö asennetaan avaraan paikkaan, jossa ilma pääsee etenemään vapaasti. Kaksikerroksisessa talossa pumpun voi sijoittaa portaikkoon tai eteiseen, mistä lämpö nousee hyvin ylöspäin.

Saako pumpun asentaa taloyhtiöasuntoon, vaikkapa kerrostalon parvekkeelle?

Voi, mutta se edellyttää taloyhtiön lupaa. Rivi-, pari- ja erillistaloissa asennus on lähes aina sallittu. Kaukolämmön piirissä olevissa kerrostaloissa laitetta kannattaa käyttää vain jäähdytykseen ja huomioon otettavia asioita on enemmän. Niitä ovat muun muassa läpivientipaikat, kondenssiveden poisto ja melun hallinta.

Taloyhtiöiden käyttöön on julkaistu ohjeet ilmalämpöpumpun asentamisesta kerrostaloasuntoon  osakkaan omana muutostyönä. Yksi vaihtoehto on toteuttaa koko talon kattava jäähdytysjärjestelmä isoilla ulkoyksiköillä, joihin voidaan liittää useita asuntoja. Silloin laitteet saadaan pois parvekkeilta ja melua voidaan hallita paremmin.​

Asiantuntijana jutussa oli Motivan Sami Seuna.