Kolme mummolasta tuttua sisustuselementtiä – näin käytät niitä modernissa sisustuksessa

Vanhoista sisustustekstiileistä voi saada tyylikkäitä katseenvangitsijoita myös moderniin kotiin.

Mummolasta tuttu, ajan patinaa henkivä sisustustyyli voidaan nykyisin mieltää vähemmän trendikkääksi. Kun vanhoja sisustuselementtejä katsoo luovalla silmällä, niistä voi muotoutua ei-niin-hehkeän koristeen sijaan modernin kodin tyylikkäitä kruunuja.

Kuten muodissa, myös sisustuksessa esimerkiksi väritrendit kulkevat noin seitsemän vuoden sykleissä. Nykypäivän sisustuksen megatrendi on värien sijaan materiaalien sekä sisustustavaroiden eettisyys, ekologisuus sekä kierrätys. Näin ollen myös mummolasta tutut materiaalit ovat nousseet pinnalle pysyvästi.

Mummolan seiniltä tuttuja sisustustekstiilejä kannattaakin katsoa uusin silmin. Isovanhemmilta perittyjen tekstiilien lisäksi uniikkeja materiaaleja voi löytää esimerkiksi antiikkimarkkinoilta tai kirpputoreilta, joilta shoppailija voi tehdä onnekkaitakin löytöjä.

Listasimme kolme mummolasta tuttua sisustustekstiiliä sekä vaihtoehtoiset ideat niiden käyttöön ekologisen sekä trenditietoisen asukkaan sisustuksessa.

Ryijy

Vetoisten hirsitalojen eristeiksi tarkoitetut paksut villaryijyt ovat näyttäviä tekstiilejä, ja erityisesti nuoret hamuavat niitä nykyisin osaksi sisustustaan. Kotimaisia ryijyjä on monia erilaisia, ja niiden tyylit vaihtelevat esimerkiksi aikakausien mukaan sekä maakuntien kesken. Nykyään ryijyä ei toki tarvita kodin eristykseen, vaan kauniin sekä pörröisen seinävaatteen voi hyödyntää esimerkiksi mattona. Vaikkapa olo- tai työhuoneen lattialle levittämällä ryijy taipuu upeaksi, lämpimäksi sekä vivahteikkaaksi matoksi, ja sen villamateriaali kestää mainiosti myös lattiatason kulutusta.

Ristipistotyöt

Tyyliltään usein naiiveista ristipistotöistä huokuu suloinen itse tekemisen meininki. Sympaattiset työt kannattaakin laittaa ylpeästi esille muistuttamaan lapsuuden satumaisemista, eläimistä, enkeleistä tai vaikkapa lempikukkasista. Ristipistotöistä voi tehdä vähällä vaivalla esimerkiksi värikkään kollaasisommitelman, ne voi ommella sisustustyynyn koristeeksi tai päällystää niillä pehmeän jakkaran tai pallin. Mikäli omat taidot eivät riitä töiden jalostamiseen, ompelimot ja verhoilijat auttavat hommassa varmasti.

Raanu

Niin ikään villasta kudotut raanut perinteisine raita-aiheineen ovat tuttu näky paitsi seiniltä, myös mummolan keinutuolin mattoina. Kansallispukujen tyyliä muistuttavat, ohuemmasta villasta valmistetut raanut voi myös uusiokäyttää vaikkapa tuolien tai muiden istuimien verhoiluna. Raanu näyttää hyvältä myös sängyn päiväpeittona, pienemmän raanun voi heittää pedatun sängyn jalkopäähän. Ripsisidoksinen, tiukkaan kudottu raanu toimii myös kylpyhuoneen mattona, sillä villa ei mene kosteudesta miksikään. Päin vastoin, se vain tiivistyy sekä paranee kosteissa oloissa.

Juttua varten on haastateltu sisustussuunnittelutoimistoa sekä Pore Helsinki Shopia pyörittävää Sirpa Linnanmäkeä.

Lue myös:

Hyvästi valkoiset kodit! 4 suurinta sisustustrendiä vuonna 2021

OP sosiaalisessa mediassa