Teatterissa työskentelevät Tiina Puumalainen ja Teppo Järvinen törmäsivät sattumalta Kaarinassa sijaitsevan kartanon myynti-ilmoitukseen. Pariskunta asui silloin kerrostalossa ja pohti muuttoa.

– Naureskelimme silloin, että mahtuisivatko egomme tähän kartanoon, Tiina kertoo.

Puolen vuoden päästä Tiina ja Teppo törmäsivät uudelleen samaan myynti-ilmoitukseen ja päättivät mennä katsomaan kartanoa.

– Olimme heti myytyjä. Talo on ihana, ja sitä ympäröi muun muassa suojeltu lehtoluonto vanhoine tammineen. Se on sellainen hyvän hengen paikka, kuvailee Tiina.

– Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, Teppo lisää.

Kartanosta oli jo ennalta teetetty useita kuntokatselmuksia, joten Tiina ja Teppo tekivät ostopäätöksen tiedon varassa. Päätöstä kartanon ostamisesta ei olisi kuitenkaan tehty ilman oikeaa tunnetta.

– Päätökseen vaikutti voimakas tunne, että me molemmat haluamme olla täällä. Ilman sitä tunnesidettä emme olisi alkaneet miettiä järkiasioita ja jättäneet tarjousta, Tiina sanoo.

Kartanoelämä oli ollut jo pidempään pariskunnan haaveena. Tiina ja Teppo työskentelevät teatterissa, Tiina teatteriohjaajana ja Teppo lavastajana. He eivät olleet varmoja, löytävätkö he koskaan kartanoa, johon heillä olisi varaa.

– Meillä ei ole säästöjä, joilla voisi kehuskella, tai joilla voisi ostaa kartanoita tuosta vain. Meillä oli tietty budjetti, eikä sillä voinut kuvitella ostavansa hyväkuntoista kartanoa. Me teimme tarjouksen, johon meillä oli varaa. Laitoimme kaikki pöytään, mitä meillä oli, ja se onneksi kelpasi.

Muutto vaati keskeneräisyyden sietämistä

Teppo kertoo, että teatterissa työskentely vaatii keskeneräisyyden sietämistä. Siitä taidosta on ollut kartanon hankinnassakin hyötyä.

– Muutimme pimeään ja kylmään taloon syyskuun puolivälin jälkeen. Puolen tunnin työmatka kasvoi kahden tunnin työmatkaksi. Töissä oli kiireistä, ja samalla piti pakata ja purkaa ja säätää. Muuttoon tiivistyi paljon asioita. Välillä sanoimme jälkikasvullemme, että nyt lähdetään hotelliin, Tiina sanoo.

Kuvakaappaus Tiinan ja Tepon ylläpitämältä Instragram-tililtä @rauhalinna1850.

Pariskunnan budjetti loppui, kun purkutyöt olivat valmiit. Se toi remonttiin luontevan tauon, joka mahdollisti taloon tutustumisen. Sen ansiosta remontissa on onnistuttu toistaiseksi välttämään suuremmat virheet.

Työ kartanossa on yhä kesken. Tiina ja Teppo ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ostopäätös oli oikea.

– Jossittelisimme enemmän, jos emme olisi tehneet tarjousta. Viestimme on, että ihminen tietää, mitä se on kullakin hetkellä tekemässä. Uskalla unelmoida!

Millaisia asioita vanhan kartanon remontoinnissa on tullut vastaan? Miten ystävät suhtautuivat parin huimaan päätökseen? Kuuntele Tiinan ja Tepon tarina Pohjola Vakuutuksen #Elä se -podcastista.

Kaiken voi korvata. Paitsi elämän. #eläse

Lue myös:

Tarinoita unelmien toteuttamisesta