Kun oululainen eläkeläinen Juhani Anttila, 70, aamuisin herää aikaisin ennen vaimoaan, hän keittelee rauhassa puuron aamuauringon valossa pariskunnan paritaloasunnossa. Asunto sijaitsee Metelinkankaalla, Oulun uudehkossa kaupunkilähiössä vajaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Päivä alkaa rennosti, koska Anttilan elämä on nyt monin verroin rauhallisempaa kuin ennen.

– Ennen riitti talonmieshommaa tehtäväksi enimmillään kuusikin tuntia päivässä. Nyt sitä enää vain muistellaan. Nykyään pihahommat hoituvat tunnissa. Ei ehdi niin paljoa lunta sataa, etteikö sitä tunnissa ehtisi kolata, Anttila sanailee.

Ennen Anttila asui perheineen pikkukylässä nimeltä Sanginjoki, joka myös kuuluu Ouluun, mutta jonne ei kulje enää busseja, ja kauppa-autokin lopetettiin jo vuosia sitten. Anttilan nelihenkinen perhe asutti isoa hehtaarin pihapiiriä joen rannassa. Oli 126 neliön asuintalo, 72 neliön autotalli, pihasauna, liiteri, varasto, vanha talo samalla tontilla, ja vielä puucee ja lapsille leikkimökki.

– Oli tilaa joka suuntaan niin talossa kuin talon ulkopuolellakin. Oli molemmille omat tallit, minulle verstas ja vaimolle työhuone ompelutöitä varten. Siellä nikkaroi itse kukainenkin, oli taloja ja tiloja, joita kaikkia hyödynnettiin.

Lapsilla oli lääniä, jolla leikkiä ja seikkailla, ja marjametsä alkoi omasta pihasta. Saunan laiturilta saattoi pulahtaa jokeen vilvoittelemaan.

Talkkarihommilla Anttila tarkoittaa sitä, että aina tuli ajella nurmikkoa, haravoida lehtiä, talvella tehdä lumitöitä ja lämmittää taloa. Tekemistä oli joka vuodenajalle, satoi tai paistoi, väsytti tai ei.

Niin ehdittiin elää kolmekymmentä vuotta. Sitten kävi se perinteinen: lapset kasvoivat aikuisiksi ja muuttivat omilleen. Vaikka oma talo ja pihapiiri olivat hyvin rakkaita, lopulta viime vuonna tuli kuitenkin olo, että ei ihan kaikkea tätä tilaa tarvittaisi enää.

– Me kaksistaan mamman kanssa isoa tonttia ja taloa ylläpidettiin. Siitä oli kiva lähteä helpommille talkkarihommille.

Sitä paitsi ei sitä ikääntyvä jaksa enää niin kuin ennen. Vaikka vielä kunto juuri ja juuri kestikin pihahommissa, niin piti ajatella jo tulevaisuutta. Askel lyhenee, kun ikää kertyy.

Anttilan paritalo sijaitsee lähellä palveluita ja naapureita riittää pitämään silmällä taloa, jos Anttilat olisivat matkoilla.

Pikkupiha on helppo

Nyt tarvitsee huoltaa enää pikkupihaa. Uudehkossa paritalossa Metelinkankaalla muuta ylläpidettävää on vain vähän. Talo on vastikään maalattu, eikä remontteja ole näköpiirissä.

Neliöitä pienemmässä asunnossa on vajaa 90. Verstaita ei enää tarvita, mutta asunnon sisällä on nyt vaimon ompeluhuone ja vieraille oma huone. Sopivankokoisesta asunnosta löytyy myös makuuhuone, olohuone, kodinhoitotilat ja saniteettitilat. Autotallia ei enää ole, mutta autokatospaikka kyllä.

– Aina jostain joutuu tinkimään, kun etsii asuntoa. Mutta tuo on hyvä autokatospaikka. Ei ole tarvinnut rapata ikkunoita aamuisin, Anttila sanoo.

Oli mukava asua maaseudun rauhassa, mutta hyvät puolensa on kaupungissakin. Anttila kertoo, että hänestä on nyt vaihteeksi mukavaa asua tiiviisti rakennetulla pientaloalueella rivitalojen ja paritalojen ympäröimänä. Vaikka kyläyhteisökin oli ainutlaatuinen, nyt yhteisöllisyys on erilaista. Saman tien varrella asuu useita naapureita, joiden kanssa voi pysähtyä rupattelemaan ulkosalla. Jos lähtisi vaikka reissuun – kun koronatilanne hellittää – ei tarvitsisi enää huolehtia, miten estää varkaiden tulo vierailulle.

– Silmäpareja riittää, Anttila sanoo.

Ennen lähikauppaan oli 20 kilometriä matkaa, mutta nyt kaikki palvelut ovat lähellä. Sitä paitsi nykyään Anttila haluaisi mennä vaimonsa kanssa kulttuurimenoihin, ravintolaan ja elokuviin, kunhan koronatilanne hellittää.

– Ja vielä tulevaisuutta ajatellen rollaattoria voi olla helpompi työntää asvaltoidulla tiellä kuin peltomaisemissa. Vaikka nyt ei vielä tarvitse erityisiä palveluita, tulevaisuudessa voi tarvita.

Juhani Anttilan nykyinen piha on sopivan kokoinen. Talkkarihommia on selvästi vähemmän.

Sukupolven vaihdos

Anttilalle pienempään asuntoon muutto oli hyvä juttu. Hän voisi suositella sitä kenelle vain, jos se tuntuu oikealta. Mutta entä uskaltaako ryhtyä ison talon myyntiin? Onko se minkään arvoinen? Entä, jos kukaan ei ostakaan sitä?

Kyllä uskaltaa. Talot menevät Suomessa lopulta kaupaksi. Kun ostaa ison asunnon tilalle pienemmän, rahaa riittää käytettäväksi kalliimman neliöhinnan alueella kuin aiemmin, tai säästöjä voi jäädä sukanvarteen.

Anttilalla kävi sikäli hyvä tuuri, että oma jälkikasvu halusi ostaa talon itselleen. Kaupat tehtiin itse, ja tarvittiin vain kaupan vahvistajaksi ulkopuolinen henkilö pankista. Nuoripari teki rauhassa sisustukset ja rempat, ja Anttila vaimoineen sai käyttää autotallia ja varastoa väliaikaisena tilana tavaroille.

– Ei ollut kiirettä, hätiköintiä eikä ongelmia, Anttila muistelee.

Iso talo Sanginjoella maksaa suunnilleen saman verran kuin paritalo Oulussa uudehkolla alueella, joten taloudellista hyötyä ei kertarysäyksellä Anttiloille tullut. Lämmitys tosin on nyt huokeampaa – ja helpompaa – kuin ennen. Paritaloon tulee kaukolämpö.

– Meillä oli suora sähkölämmitys ja takka ja leivinuuni tuvassa. Niitä käytettiin hyvin paljon. Toki nykyään ei pääse enää leivinuunissa paistelemaan. Se on nyt muistojen kirjoissa.

Omakotitalossa piti myös kokonaan itse huolehtia kulueristä, nyt ne jaetaan paritalon asukkaiden kesken, jos jotain tulee.

Aikanaan omakotitalossa oli kotieläiminä kissoja, mutta pariskunta ei ole halunnut lemmikkejä nykyiseen asuntoonsa. On vapaampaa mennä ja tulla, jos haluaisi vaikka koronan hellittäessä lähteä maailman turuille. Töistään kumpainenkin on jäänyt eläkkeelle jo muutamia vuosia sitten.

– Tässä on nyt asuttu vasta vuosi, eli tämä on vasta tällaista opetteluakin.

Anttila luonnehtii itseään ”varhaisherännäiseksi” ja kertoo, että taipumus herätä aamulla aikaisin tulee isän puolen suvusta. Kun hän on keitellyt rauhassa kaurapuuronsa, vaimo vasta heräilee. Sitten he keksivät yhdessä jotain touhua, vaikkapa ovat yhteydessä lapsenlapsiin tai lähtevät ulkoilemaan Metelinkankaan poluille. Marjastus ei ole muutosta huolimatta mihinkään jäänyt, vaan kaurapuuroon riittää itse poimittuja mustikoita vieläkin.

– Nykyään sitä erikseen lähdetään marjametsään. Ennen riitti, kun otti ämpärin käteen ja käveli ulos, niin oli jo marjametsässä.