Mitähän sitä silloin tehtiinkään, kun ei ollut rikkaruohojen kitkentää eikä muita pihatöitä, huomasivat yhteisöpedagogi Kati Seppälä, 41, ja hänen puolisonsa ylifyysikko Jan Seppälä, 46, miettivänsä suuren omakotitalonsa terassilla eräänä iltana joitakin vuosia muuton jälkeen. Ja aika paljon silloin aikaa oli ollutkin kaikenlaiseen, kuten rannalla ja puistoissa käymiseen.

Pohdinta käynnisti verkkaisen prosessin, jossa pariskunta päätyi huomaamaan, ettei omakotitalohaave lopulta ollutkaan heitä varten. Sitä edelsi kuitenkin monta lapsiperhevuotta itselle parhaiten sopivaa asumisen tapaa opetellen.

Kumpainenkin Seppälän perheen vanhemmista kasvoi lapsuutensa kerrostalossa. Myös ensimmäinen yhteinen koti, johon esikoispoika Emilkin vuonna 2004 syntyi, oli kerrostalossa. Kun Janin työ siirtyi Kuopiosta Turkuun vuonna 2005, pieni perhe muutti rivitaloasuntoon ja joukkue kasvoi samana vuonna Anton-pojalla. Kuuden vuoden kuluttua isän työpaikka vaihtui takaisin Kuopioon. Silloin oli omakotitalohaaveen toteuttamisen vuoro.

-Takaisin muuttaessamme päätimme hankkia omakotitalon, vaikkei meistä kummallakaan ollut päivänkään kokemusta sellaisessa asumisesta, Kati kertoo.

-Halusimme kokeilla senkin asumistavan. Ajattelin, että olisi ihanaa päästä laittamaan kasvimaata. Rivitalossa meillä ei ollut edes nurmikkoa.

Seppälät kävivät kesän 2010 aikana katsomassa valtavan määrän kohteita, kaikkiaan noin 30 erilaista taloa. Viimeisenä talonetsintäpäivänä kolahti. Perhe tykästyi suureen taloon rauhallisella tontilla kadun päässä ja puiston vieressä. Talossa olisi pojillekin paljon tilaa melskata ja temmeltää.

-Oli marjapensaita ja omenapuitakin. Ensimmäiset kaksi vuotta istuttelin innoissani porkkanaa ja perunaa. Möyrin maassa ja löysin itsestäni ihan uusia puolia. Äitini kanssa tutkin, mikä on rikkaruohoa ja mikä kukkia. Onneksi hän on innokas puutarhaihminen.

Janille jäivät rakenteluhommat: terassihommat ja paljun laitto. Lumityöt ja haravoinnin mies otti urheilun kannalta. Katille ne olivat alusta asti vastenmielisiä.

-Ei hän ikinä niistä valittanut, vaan tarttui reippaasti työhön, Kati nauraa.

Sitten, vähitellen, tulivat pohdinnat ajankäytöstä. Omakotiasumisessa oli paljon puuhaa.

-Mutta ei se silloin vielä ollut kai kaipuuta takaisin. Tuumimme vain, että silloin jäi elämässä aikaa muuhunkin.

Helpon asumisen kaipuu tuntui aika ajoin. Lapsiperhe-elämä kuitenkin kulki painollaan, eikä taloasioita tullut mietittyä jatkuvasti.

Kati Seppälä perheineen muutti takaisin kerrostaloon. Asumismuoto on vaihdellut perheen elämäntilanteen mukaan.

Entä jos kuitenkin keskustaan?

Kun Emil oli viidennellä, Kati alkoi miettiä yläkouluvaihtoehtoja. Ajatus jatkoi asuinalueisiin ja kohta hän alkoi selailla huvikseen myynnissä olevia asuntoja.

-Ensin perhe ihmetteli sitä. Mitä niitä katsomaan, kun ei oltu mihinkään lähdössä? Mutta sain sitten vähän käännytettyä heitäkin, kun puhuin pienemmästä kodista lähempänä koulua.

Ajatukset vahvistuivat, kun perhe mietti rauhassa elämänsä kokonaisuutta: missä arki olisi helpompaa? Missä harrastukset, työt ja koulut sijaitsivat?

-Mieskin oli alkanut kyllästyä aamuruuhkiin työmatkoilla. Meillä oli oltava kaksi autoa ja illat ravasimme harrastuksissa eri puolilla kaupunkia. Iso osa menoistamme oli keskustan alueella. Niinpä aloimme katsella kerrostaloasuntoja Puijonlaaksosta.

Viime kesänä omakotitalo sitten myytiin. Samalla sai mennä muuton myötä tarpeettomaksi jäänyt toinen autokin. Uudeksi kodiksi löytyi 99-neliöinen koti vuonna 1967 rakennetusta talosta. Ylimmän kerroksen oma rauha ja läpitalonhuoneiston tilavuus miellyttivät. Kati, joka on lapsena asunut 1920-luvulla rakennetussa kerrostalossa, ihastui erityisesti vanhoihin välioviin ja korkealta avautuviin hienoihin maisemiin.

Lupa muuttaa mieltä

Moni tuttava ihmetteli, miten perhe malttoi luopua kivasta talostaan. Osa ounasteli, että syy vaihtoon olisi taloudellinen. Kati joutui samoihin aikoihin allergioidensa takia luopumaan kampaajan töistään ja opiskelemaan uuden alan, mutta syyt asunnonvaihtoon löytyivät ihan muualta.

-Kiva koti se olikin, mutta 170-neliöisenä myös ihan tarpeettoman iso meille. Mutta toki pääsimme myös veloista ja olemme taloudellisesti vapaita, Kati juttelee.

-Paljun ja puutarhan sijasta nautimme nyt erilaisesta luksuksesta, kuten siitä, että pyörällä pääsee kaikkialle ja siitä, että meille jää paljon enemmän aikaa yhdessäoloon, kun tässä on kaikki keskustan palvelut ja harrastukset lähellä.

Toisinaan pihakuume vielä iskee. Kati miettii, että toiveen omasta pihasta järvimaisemalla voisi kuitenkin täyttää mökki kotitaloa paremmin.

-Ja nyt sellainenkin haave on mahdollinen. Omakotitalossa asujalle sekä oman pihan että mökkipihan hoitaminen olisi ollut liikaa. Meillä on myös iso lasitettu parveke, jossa voin laitella kukkahommia sen verran kuin haluan.

Omakotivaihe ei kaduta Seppälän perhettä. Se oli juuri sopiva siihen elämäntilanteeseen. Lapset saivat elää ja olla turvallisessa ympäristössä. He mahtuivat pelaamaa palloa ja hyppäämään narua. Se meteli olisi voinut häiritä naapureita kerrostalossa.

Kati tuumaa, että mieltä kannattaa muuttaa asumishommissakin, jos arki alkaa tökkiä tehtyjen valintojen seurauksena.

-Ja jos mieli muuttuu taas, pääseehän tästäkin pois, mutta epäilen. Enemmänkin me nykyään huokaamme, miten hyvä oli, että tulimme tänne. Tässä on kaikki kohdillaan. Jopa hissi löytyy vanhojen päivien varalle.

Oletko vaihtamassa asuntoa? Voit myydä nykyisen asuntosi ja löytää uuden kodin OP Kodin avulla.