Moni ikääntynyt pohtii asumistaan. Oma koti on rakas, mutta usein epäkäytännöllinen. Portaiden kipuaminen ja pihan hoito ei enää eläkkeellä kiinnosta tai onnistu.

Asumisjärjestelyjä mietittäessä on hyvä tietää, että myös eläkeläinen voi saada pankista uuden asuntolainan.

OP Turun Seudun luottojohtajan Leena Reuterin mukaan Suomessa ajatellaan eri tavalla kuin ennen siitä, minkä ikäisenä laina olisi hyvä olla maksettu tai minkä ikäisenä sitä voi ottaa.

Eläkeläisillä on itse asiassa aika hyvä mahdollisuus maksaa lainaa.

-Toisin kuin työssäkäyvillä, heillä on säännölliset ja vakaat tulot, Reuter sanoo.

Uudempi koti

Tyypillisesti ikääntyvät pohtivat uuden asuntolainan mahdollisuutta silloin, kun he juuri eläkkeelle jäätyään haluavat ennakoida tulevaa ja vaihtaa vanhan omakotitalon keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan kerrostaloasuntoon.

Rahoituksen mahdollisuutta pohtivat myös selvästi vanhemmat siinä vaiheessa, kun omassa, epäkäytännöllisessä kodissa asuminen ei enää terveyden puolesta onnistu.

Molemmissa tapauksissa tarvitaan usein lainaa. Lähellä palveluja sijaitsevat uudet tai peruskorjatut asunnot ovat yleensä ikääntyvien vanhoja koteja arvokkaampia.

-Pankki kuitenkin suosittelee juuri sellaisen asunnon ostoa, sillä niissä yllättävien kulujen riski on pienin, Reuter huomauttaa.

Keskustele summasta

Asuntolainalle ei ole ikärajaa. Eläkeikäisen lainanhakijan kohdalla pankki kuitenkin haluaa keskustella siitä, minkä verran lainaa on järkevää ottaa.

Nuoremmat ottavat lainaa usein 70 prosenttia eli sen verran kuin asunnon vakuusarvo on. Reuterin mukaan ikääntyneiden elämäntilanteessa lainan määrä olisi hyvä olla maksimissaan noin 30 prosenttia asunnon ostohinnasta.

Esimerkiksi, jos pariskunta saa vanhasta, velattomasta omakotitalostaan 250 000 euroa ja uusi asunto maksaa yli 300 000 euroa, pankin kanssa voisi keskustella 50 000 – 100 000 euron rahoituksesta.

Aivan kuten nuoremmilla, myös eläkeläisellä on jäätävä tarpeeksi rahaa elämiseen asumismenojen jälkeen. Pankki edellyttää ikääntyneiltä myös jonkinlaisia säästöjä.

-Eläkeläisillä olisi hyvä olla 5 000 – 10 000 euron varakassa, sillä esimerkiksi leikkaukseen joutuminen voi maksaa yllättävän paljon, eivätkä heidän tulonsa nouse samalla tavalla kuin työikäisten voivat, Reuter sanoo.

Pitkäkin laina-aika

Yleensä eläkeikäiset lainanhakijat ovat omistaneet asunnon ennestään. Ikääntynyt voi ostaa lainarahalla myös ensiasunnon, jos omaa rahoitusta on riittävästi muulla tavalla ja tulot ovat hyvät.

Laina-aikaan ikä ei vaikuta. Jos omaan kokonaistilanteeseen sopii 20 vuoden laina-aika, sellainen on pankin puolesta mahdollinen.

Jos velallinen kuolee ennen lainan päättymistä, velka maksetaan pois kuolinpesästä.

Eläkeläinen ei voi saada asuntolainaansa takaisinmaksuvakuutusta, mutta riskeihin voi varautua korkovakuutuksella.

Jos asunnon osto on ajankohtaista, Reuter suosittelee kokeilemaan sopivaa kuukausittaista maksuerää esimerkiksi op.fi-sivulta löytyvällä asuntolainalaskurilla.

Pankkiin on hyvä ottaa yhteyttä jo varhaisessa vaiheessa. Yhdessä voi pohtia esimerkiksi sitä, onko väliaikaisrahoitus mahdollista.

Leena Reuterin mukaan pankki yleensä edellyttää vanhan kodin myymistä ennen uuden ostamista.

-Etenkin vanhempien omakotitalojen kauppahinta ja myyntiaika voivat tulla myyjille yllätyksenä. Laskelmat voivat heittää pahasti.

Mitä helpompi myytävä vanha koti on, sitä todennäköisemmin pankki myöntää väliaikaisrahoitusta uuden kodin ostamiseksi.

Sekin on hyvä muistaa, että asumisjärjestelyjä voi helpottaa muillakin ratkaisuilla kuin uudella asuntolainalla.

Isännöitsijät ovat kiittäneet osuuspankkeja siitä, että ne ovat tarjonneet jo kymmenen vuoden ajan kertalyhenteistä peruskorjauslainaa. Sellaisella saa maksettua esimerkiksi putkiremontin, eikä lainasta tarvitse maksaa 10 – 15 vuoteen kuin korot.

Lainan eräännyttyä katsotaan, onko kodin myyminen ja lainan maksaminen ajankohtaista vai jatketaanko laina-aikaa.

Puolison kuoleman jälkeen lesken on mahdollista vaihtaa asuntoa, johon hänellä on hallintaoikeus. Tällöin hallintaoikeus siirtyy koskemaan uutta kotia.