Uusi teknologia mahdollistaa sen, että asuntolainapäätöksen voi nyt saada reaaliajassa. OP on ottanut käyttöönsä digitaalisen lainapalvelun, jonka kautta asiakas voi hakea asuntolainaa mobiililaitteella op.fi:n kautta ja saada päätöksen välittömästi vaikkapa asuntonäytön aikana.

-Asuntorahoitus on pysynyt todella pitkään samanlaisena, vuosikymmeniin ei ole juuri tapahtunut uudistuksia. Maailma kuitenkin muuttuu, ja asiakkaille on tärkeää saada tieto lainasta ja lainasummasta mahdollisimman nopeasti, OPn henkilöasiakasrahoituksesta vastaava johtaja Lauri Peltola avaa uuden palvelun taustoja.

Käytännössä lainaa hakeva asiakas täyttää verkkolomakkeelle henkilötietonsa, tiedot varallisuudesta, tuloista ja menoista ja perustiedot siitä, millaista kohdetta on ostamassa. Palvelun taustalla on luottopäätöskone, joka pystyy antamaan lainapäätöksen, lainamäärän ja marginaalin automaattisesti.

Jos lomakkeen tiedot ovat oikein ja vakuudet kunnossa, tarjous on pankin osalta sitova.

Jo satoja automaattitarjouksia

Tarve lainapäätöksen nopeuttamiselle nousi selvästi esiin OPn keväällä 2017 tekemässä asiakaskyselyssä, ja digitaalisen asuntolainapalvelun pilottivaihe käynnistyi tämän vuoden helmikuussa. Pilotissa mukana olivat Helsingin Osuuspankin, Pohjois-Savon Osuuspankin ja Keski-Suomen Osuuspankin asiakkaat.

Nyt verkkopalvelussa on mukana 17 osuuspankkia ympäri Suomen ja kesän aikana luku tulee kasvamaan niin, että yhteensä 26 osuuspankin asiakkaat voivat hyödyntää palvelua. Toistaiseksi verkkohakemusta voivat käyttää ainoastaan lainaa yksin hakevat, mutta suunnitelmissa on laajentaa palvelua myös kahden asiakkaan yhteiseen asuntolainaan.

-Kehitämme palvelua jatkuvasti asiakkaiden palautteen perusteella. Sovelluksella on ollut jo tuhansia käyttäjiä ja sen kautta on tehty useampi sata automaattista lainatarjousta, Peltola kertoo.

Peltolan mukaan asiakkaat ovat pitäneet erityisesti palvelun helppokäyttöisyydestä ja siitä, että sen kautta näkee kätevästi lainasumman ja -hinnan.

-Monelle riittää nopea tieto myönteisestä lainapäätöksesta. Sen jälkeen ei välttämättä ole kauhea kiire edetä lainaprosessin kanssa, jos kohde ei esimerkiksi ole vielä tiedossa. Asiakkaan kannattaa kuitenkin aloittaa neuvottelu pankin kanssa ajoissa, jotta on valmis unelmien kodin löytyessä.

OP on yhteydessä kaikkiin palvelun kautta lainaa hakeneisiin asiakkaisiin viimeistään seuraavana arkipäivänä, jolloin sovitaan tarkemmin seuraavasta askeleesta.

Paperista sähköiseen järjestelmään

OP on ensimmäinen Suomessa täysin digitaalista asuntolainapalvelua tarjoava pankki, eikä Peltola ole törmännyt vastaavaan ratkaisuun myöskään muualla Euroopassa.

Lainahakemuksen digitalisoituminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel koko asunnonostoprosessin digiloikassa, Peltola uskoo.

-Asunnon ostamiseen liittyy vielä paljon hyvin perinteisellä tavalla toteutettavia asioita, kuten paperisten kauppakirjojen allekirjoittaminen ja asunto-osakekirjojen fyysinen siirtyminen uudelle omistajalle.

Ensi vuonna käyttöön otettava sähköinen asunto-osakerekisteri siirtää osaltaan asuntokauppoja modernimpaan aikaan. Paperiset osakekirjat tullaan korvaamaan sähköisillä merkinnöillä.

Samalla asunto-osakkeille luodaan sähköinen, lohkoketjuteknologiaan perustuva kaupankäyntijärjestelmä. OP on ollut mukana kehittämässä uutta järjestelmää yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

-Uskon vakaasti, että jo muutaman vuoden päästä koko prosessi on digitalisoitunut ja samalla paljon entistä läpinäkyvämpi, Peltola toteaa.

Pyydä lainatarjous