Vaikka kuluttajien luottamus Suomen talouden kehitykseen on laskenut viime vuoden aikana, on suomalaisten luottamus omaan talouteen yhä vahva. Samoin kiinnostus oman asunnon ostoon on ollut viime vuosina hienoisessa nousussa.

OP:n tuoreen asuntomarkkinakatsauksen perusteella reilut 7 prosenttia kuluttajista on suunnitellut asunnon ostoa tulevan 12 kuukauden aikana. Ostoaikeet ovat olleet nousussa vuodesta 2016. Vielä ei kuitenkaan olla vuoden 2006 huippulukemissa, jolloin asunnon ostoa suunnitteli vajaa 9 prosenttia kuluttajista.

Pääkaupunkiseudun lisäksi varsinkin Pohjois-Suomessa kiinnostus asunnon hankintaan on nousussa.

– Pohjois-Suomessa on melko vahva tunnelma päällä ja taloustilanne on hyvä. Turismi on siellä vahva ala ja matkailijoiden määrä on edelleen kasvussa. Lappi on päässyt hyötymään siitä globaalista trendistä, että etsitään puhdasta, turvallista matkakohdetta. Sellaisen Lappi tarjoaa ulkomaalaisille, kertoo OP:n ekonomisti Henna Mikkonen.

Kiinnostus asunnon ostoon nousussa

Mikä on saanut kuluttajien kiinnostuksen asunnonostoon kasvamaan? Mikkosen mukaan kehitystä selittävät tekijät liittyvät läheisesti kuluttajien luottamukseen omaan taloudelliseen tilanteeseensa.

Luottamusta ovat vahvistaneet muun muassa hyvät työllisyys- ja palkkakehitykset. Entistä useampi on löytänyt töitä, ja pitkäaikaistyöttömyys on laskenut.

– Palkatkin ovat kääntyneet pitkän vaisun kauden jälkeen nousuun. Korkotaso on edelleen todella matala. Markkinoilla on korkojen osalta maltillista ja hidasta nousuodotusta.

Kuluttajien talouden osalta näkymät pysyvät Mikkosen mukaan myös tänä vuonna hyvinä.

– Jos mietitään OP:n ekonomistien talousennustetta tälle vuodelle, niin odotettavissa on Suomen talouskasvun hidastuminen. Samalla uskomme, että kuluttajan tilanne on edelleen oikein hyvä.

Suomen talouskasvua hidastava tekijä on tänä vuonna erityisesti viennin ja investointien hyytyminen.

Asuntoa ei välttämättä ole varaa hankkia

OP:n asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen myyntimäärät laskivat viime vuonna hieman, vaikka yleinen taloustilanne oli hyvä ja kuluttajien kiinnostus asunnon ostoon oli nousussa.

Mikkosen mukaan ei ole yhtä täysin selvää syytä siihen, miksi asunnonostokiinnostus ei edennyt ostoihin. Yksi selittävä tekijä voi olla, että oma asunto haluttaisiin ostaa, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole varaa.

OP:n teettämästä kyselytutkimuksesta selvisi, että nuorista vastaajista reilua kymmentä prosenttia ei kiinnosta hankkia omaa asuntoa.

– Enemmän asunnon omistamattomuuteen tuntuivat liittyvän heidän osaltaan taloudelliset syyt, ei niinkään siitä, ettei haluttaisi omistaa asuntoa.

Nousukaudesta huolimatta ensiasunnon ostot ovat Mikkosen mukaan yhä matalammalla tasolla kuin ennen vuoden 2008 finanssikriisiä.

– Ensiasunnon ostajat ovat usein nuoria, ja heihin taantuma on ehkä jättänyt jälkensä. Työllistyminen on ollut heille vaikeampaa, ja nuorten tulokehitys on ollut muita ryhmiä heikompaa kymmenen viime vuoden aikana. Tämä on saattanut tehdä heistä varovaisempia.

Mikkonen pitää yhtenä selittävänä tekijänä myös sitä, että kauppaa haluttaisiin käydä juuri niillä alueilla, joilla asuntojen hinnat ovat nousseet.

– Kaikki eivät siis pysty ostamaan asuntoa, vaikka haluaisivat.

OP:n asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hintakehitys jatkuu eriytymistään sekä valtakunnallisesti että kaupunkien sisällä ja asunnon koon ja iän mukaan. Varsinkin vanhojen asuntojen osalta hintakehitys on eriytynyt. Uusien asuntojen osalta erot eivät ole niin selviä.

Korkotason kehitys ja asunnonosto

Entä tukeeko matala korkotaso osaltaan asunnon ostointoa? Mikkonen arvioi, että sillä on vaikutusta varsinkin sijoittajien suunnitelmiin.

– Erityisesti sijoitusasuntojen puolella korkotaso on iso tekijä. Sijoittajat tekevät kustannus- ja kannattavuuslaskelmia ja miettivät, millaista tuottoa voivat saada. Siellä se on todella oleellinen muuttuja.

Korkotaso on tärkeä tekijä myös omaa kotia hankkiessa, sillä asuntolainaa ja korkoja voidaan maksaa takaisin kymmenien vuosien ajan. Lainaneuvotteluissa asuntolainan hakijan taloutta myös stressitestataan kuuden prosentin korolla.

– Omaa kotia ostavilla vallitseva korkotaso ei kuitenkaan ole niin tärkeä tekijä kuin sijoittajilla. Jos oma koti ostetaan ja lainoja maksetaan parikymmentä vuotta, siinä ehtii tulla melko monta talouden sykliä ja korkotason eri vaihetta.

Mikkonen ei myöskään näe, että matalan koron aikaan rynnättäisiin erittäin innolla asuntokaupoille. Tällaista kehitystä ei ole ainakaan viime vuosina nähty.

Lue myös: Entistä harvemmalla nuorella on asuntolainaa – miksi näin?

Kuluttajan vuosi näyttää hyvältä – työllisyys paranee, palkat nousevat ja ostovoima kasvaa