Vieläkö ehtisin laittaa kesämökin vuokralle?

Siellä se mökki taas seisoo – tyhjillään muutamaa keskikesän viikkoa lukuun ottamatta. Mitä, jos valjastaisitkin sen takomaan rahaa, vielä tänä kesänä?

Nyt on erinomainen aika laittaa mökki vuokralle, sillä kesä on mökkivuokrauksen kulta-aikaa.

Parhaiten kauppansa tekevät omarantaiset mökit, joissa on omakotitalon mukavuudet ja hoidettu piha. Jos mökkisi kuuluu tähän kategoriaan, voit odottaa 700–1000 euron viikkovuokraa. Aika kiva pesämuna, jos suunnitelmissa on esimerkiksi äkkilähtö etelään kesän päätteeksi.

Vuokramökkien viikkohinnat ovat alimmillaan alle 300 euroa, mutta kalleimmista mökeistä pyydetään jopa yli 3000 euroa viikossa. Tuottoisimpia ovat Etelä-Suomessa sekä tunnetuissa hiihto- ja ulkoilukeskuksissa sijaitsevat luksusmökit.

Päätös on tehty, nyt paikat kuntoon!

Ennen mökin vuokrausta siivoa mökki huolellisesti, korjaa rikkinäiset ja repsottavat paikat sekä poista ylimääräiset kalusteet ja tavarat. Valokuvien kaltaiset henkilökohtaiset tavarat eivät kuulu vuokramökkiin. Kunnosta myös piha-alue.

Varaa vuokralaisten käyttöön perusastiat sekä yleisimmin käytetyt siivous- ja ruuanlaittovälineet. Lisäksi siivouskaapista on hyvä löytyä ainakin vaihtopattereita esimerkiksi palohälyttimiin, sulakkeita sekä vaihtolamppuja valaisimiin.

Vuokraanko itse vai käytänkö välittäjää?

Jos haluat vuokrata mökkiäsi itse, markkinoi sitä esimerkiksi Nettimökki-, Gofinland-, Mökit.fi- tai Oikotie -palveluissa kuvallisen ilmoituksen kera. Ilmoituksen jättäminen maksaa useimmilla sivustoilla 50–170 euroa.

Tee vuokralaisen kanssa aina kirjallinen vuokrasopimus. Siihen kirjataan vähintään vuokra-aika, vuokran suuruus, mitä vuokraukseen kuuluu ja mitkä ovat osapuolten velvollisuudet sekä vuokralaisen korvausvelvollisuus vahinkojen sattuessa. Sopimuksessa voidaan sopia myös varauksen yhteydessä maksettavasta ennakkomaksusta, jonka saat pitää, vaikka vuokralainen peruu sopimuksen. Tyypillinen ennakkomaksu on 20 prosenttia vuokrahinnasta.

Voit jättää vuokraamisen myös välittäjälle, kuten Lomarenkaalle tai Suomen Mökkivuokraamolle. Ne hoitavat markkinoinnin, mökkivaraukset, vuokrasopimusten tekemisen ja vuokraukseen liittyvän rahaliikenteen. Välittäjä voi tarjota myös muita palveluita. Esimerkiksi Lomarengas tarkastaa ja kuvaa välittämänsä mökit sekä hankkii mökeille irtaimistovakuutuksen, jonka enimmäiskorvausmäärä on 5000 euroa. Välitysfirmat perivät vuokrahinnasta 20–25 prosentin provision. Kulua ei synny, jos mökkiä ei saada vuokrattua.

Palkkaa mökkitalkkari auttamaan käytännön asioissa

Yleensä käytön jälkeinen perussiivous kuuluu mökin vuokralaiselle, mutta pientä viimeistelyä kannattaa valmistautua tekemään. Ihmisten siisteyskäsityksissä on eroja.

Vuokralle laitetun mökin huolto- ja siivoustyöt, asiakkaiden vastaanottaminen ja avaimenluovutukset sitovat vuokraajaa ja vievät paljon aikaa. Jos asut kaukana kesämökistäsi, edestakaisiin matkoihin palaa ajan lisäksi ainakin bensarahaa.

Onneksi työt on mahdollista ulkoistaa esimerkiksi paikalliselle mökkitalkkariyritykselle. Etsinnän voi aloittaa vaikkapa kirjoittamalla Googleen sanat mökkitalkkari ja mökin sijaintipaikkakunta. Mökkitalkkarit-sivustolle on myös listattu eri puolilla Suomea toimivia yrityksiä.

Muista vakuutukset ja verot

Ilmoita vakuutusyhtiölle mökin säännöllisestä vuokrauskäytöstä ja mitoita vakuutusturva riittäväksi. Yksityisen mökinomistajan kannattaa hankkia Omakoti-vakuutus, jolla vakuutetaan mökki irtaimistoineen. Vuokraustoiminnassa on vakuutusnäkökulmasta silti aina pieni riski: jos vuokralainen aiheuttaa vahinkoja tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan, Omakoti-vakuutus korvaa ainoastaan palo- ja vuotovahingot. Muut vahingot jäävät vuokranantajan kärsittäväksi.

Mökin vuokrauksella tienaamasi vuokratulo on pääomatuloa, josta maksetaan veroa 30 prosenttia 30 000 euroon saakka ja sen jälkeen 34 prosenttia. Verotettavasta tulosta voi kuitenkin vähentää vuokraustoiminnan kulut, kuten markkinointikulut, vuokraustoimintaan liittyvät matkakustannukset, mökin vuosikorjaukset sekä vesi- ja sähkömaksut. Vuokratulo ja vähennettävät kulut ilmoitetaan veroilmoituksessa. Lue lisää vuokratulojen verotuksesta täältä.

Lähteet: myyntipäällikkö Mia Kinnunen, Lomarengas Oy sekä vakuutuspäällikkö Hannu Partanen ja korvauspäällikkö Kirsi Yrttiaho, OP Vahinkovakuutus.

Tuoreimmat
Kekseliäimmät joululahjat ilman stressiä
Kun luet tämän, et päädy kiertämään kauppoja selkä hiessä ja yllätät läheisesi osuvilla lahjoilla. Mikä parasta, nämä ehdit hankkimaan vaikka ihan viime tipassa.
Liikenteessä uudistuneella vakuutuksella
Alkuvuodesta päivittynyt liikennevakuutuslaki uudisti autojen vakuuttamista merkittävästi. Muutoksen ansiosta Osuuspankin asiakkaat saavat liikennevakuutukseensa nyt aiempaa suuremman lähtöbonuksen...
Ät och bra billigt
Hur kan man minska matutgifterna med flera hundra euro per månad?
Pienoiskuva asiakaskunnasta
OP Keski-Suomen edustajiston vaalit on käyty. Kiitos kaikille äänestäjille. Lämpimät onnittelut valituille 60:lle edustajiston jäsenelle ja kiitokset kaikille ehdokkaille.

OP sosiaalisessa mediassa