Koti vuokralle Airbnb:n kautta? Näin tienaat asunnollasi

Oman kodin vuokraaminen Airbnb-palvelussa tuo mukavaa lisätienestiä. Kaikki, mitä sinun pitää tietää oman kodin Airbnb-vuokrauksesta, löytyy tästä jutusta.

Airbnb on kotimajoitusta välittävä palvelu, jonka kautta kuka tahansa voi vuokrata kotiaan tai osaa siitä esimerkiksi oman matkansa aikana. Palvelua käyttävät yhä enemmän myös ammattimaiset asuntosijoittajat, jotka vuokraavat asuntoaan vakituisesti matkailijoille.

Eniten kysyntää Airbnb-majoitukselle on suurimpien kaupunkien keskustoissa, joissa matkailijat muutenkin eniten yöpyvät. Toisaalta uniikit kohteet, majoittajan hyvä maine ja hyvä hinta–laatu-suhde vetävät puoleensa asunnon sijainnista huolimatta.

Helsinkiläinen Laura Ala majoitti Airbnb:n kautta vieraita kodissaan ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Sen jälkeen majoittujia on ollut noin 10–15 vuodessa.

– Olin itse majoittunut Airbnb:n kautta pari kertaa, ja päätin kokeilla oman kodin vuokraamista Flow Festivalin ajaksi.

Kokemus oli hyvä, ja sen jälkeen Ala on vuokrannut asuntonsa joka kerta, kun on itse lähtenyt reissuun. Lisäksi hän on tarjonnut kotiaan vuokralle myös sellaisina viikonloppuina, jolloin hänellä ei ole itsellään vielä ollut suunnitelmia. Jos vuokralainen on löytynyt, hän on lähtenyt esimerkiksi kylpylään tai sukulaisten luo viikonlopuksi.

Hinnoittele oikein ja muista verot

Asunnon vuokran voi määritellä vapaasti, mutta raameja hinnoittelulle kannattaa hakea lähialueen muista kohteista. Hintaan vaikuttavat asunnon sijainti, koko ja kunto. Eri viikonpäiville ja vuodenajoille voi asettaa eri hinnat kysynnän mukaan tai antaa alennusta pidemmästä majoittumisesta.

– On viikonloppuja, jolloin kysyntä on niin kova, että hintaa kannattaa nostaa. Itse olen saanut esimerkiksi Slush-tapahtuman aikaan ja suosittuina festivaaliviikonloppuina asunnosta saa lähes tuplahinnan, Ala sanoo.

Hän pyytää Helsingin Kalliossa sijaitsevasta 78 neliön kaksiostaan 80 euroa vuorokaudelta, sesonkiaikoina jopa 150 euroa. Airbnb perii majoittajalta jokaisesta varauksesta kolmen prosentin palvelumaksun. Lisäksi vieraalta peritään 5–15 prosentin palvelumaksu, joka lisätään vuokran päälle.

Airbnb:n kautta saadut tulot ovat veronalaista pääomatuloa, ja ne pitää ilmoittaa verottajalle. Saaduista vuokratuloista voi vähentää vuokraamisesta aiheutuneet kulut. ALV pitää maksaa vain, jos majoitustoiminta on ammattimaista, eli vuokrattava asunto on pääasiassa majoituskäytössä.

Panosta ilmoitukseen

Airbnb:n suosio on kasvanut, ja matkailijoilla on varsinkin suurissa kaupungeissa runsaasti valinnanvaraa. Vieraat valitsevat asunnon ensisijaisesti kuvien ja ilmoituksen perusteella, joten niihin kannattaa panostaa. Toki myös asunnon saamat arvostelut vaikuttavat.

Kuvaile kohdetta ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti, jotta ei synny väärinkäsityksiä.

– Ilmoitukseen ei esimerkiksi kannata merkitä makuuhuonetta, jos kodissa on pelkkä alkovi, muuten matkailijoilta tulee nopeasti noottia, Ala vinkkaa.

Mieti etukäteen, ketkä ovat mahdollisia asiakkaitasi, ja suuntaa ilmoitus heille. Jos asuntosi houkuttelee lapsiperheitä, kannattaa ilmoitukseen merkitä esimerkiksi lähimmät leikki- ja huvipuistot.

Kuvia varten kannattaa nähdä hieman vaivaa, varsinkin jos aikomuksesi on vuokrata kotiasi useammin kuin kerran. Ylimääräisten tavaroiden siivous kaappeihin ja pienimuotoinen stailaus kannattavat. Halutessaan Airbnb:n kautta voi tilata ammattilaisen kuvaamaan.

Määrittele ilmoituksessa säännöt, joita haluat vieraiden noudattavan. Voit esimerkiksi kieltää tupakoinnin tai juhlimisen asunnossa. Tekemällä varauspyynnön vieraat sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä.

Käytä omaa harkintakykyäsi

Airbnb:stä kuulee paljon kauhutarinoita: kuinka vuokralaiset ovat hankkineet majoittajalle häädön järjestämällä bileitä tai jättäneet kodin siivottomaan kuntoon. Vaikka Ala on majoittanut yli 40 vierasta, hänellä ei ole kohdannut minkäänlaisia ongelmia. Asunto on aina ollut samassa kunnossa kuin mihin hän sen on jättänyt.

Varovainen kannattaa kuitenkin olla. Minimoi riskejä tutustumalla huolellisesti vieraan profiiliin ja muiden majoittajien antamiin arvosteluihin ennen varauspyynnön hyväksymistä. Vieraat voivat vahvistaa profiilinsa aitouden esimerkiksi puhelinnumerolla tai virallisella henkilötodistuksella. Jos vieraalla ei ole vahvistuksia, voit pyytää häntä hankkimaan sellaiset. Hoida kaikki maksuliikenne ja viestiminen Airbnb:n kautta.

Jos jokin epäilyttää, älä hyväksy varausta.

– Riskejä voi välttää maalaisjärkeä käyttämällä. Viime kesänä neljä noin 18-vuotiasta tyyppiä oli tulossa Helsinkiin festareille. Silloin oman riskinhallinnan takia kieltäydyin kohteliaasti varauspyynnöstä, ja he ymmärsivät asian, Ala sanoo.

Varaudu vahinkoihin

Huolehdi, että asunnossasi on voimassaoleva ja tarpeeksi kattava kotivakuutus. Varmista, että enimmäiskorvaukset tavaroille, kalusteille ja asunnon pinnoille ovat riittävän suuret. Tarkista palovaroittimen toimivuus ja hanki asuntoon tarvittavat ensisammutusvälineet. Pane kaikki arvotavarat lukolliseen kaappiin vuokrauksen ajaksi.

Ole yhteydessä omaan vakuutusyhtiöösi ennen vuokraustoiminnan aloittamista ja varmista, mitä oma kotivakuutuksesi korvaa, jos asunnossa sattuu vahinko vuokralaisten aikana.

Yleensä vakuutusyhtiöt korvaavat vahingossa aiheutetut vahingot riippumatta siitä, kuka on niiden aiheuttaja. Sen sijaan tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheutettuja vahinkoja ei useinkaan korvata. Käytännössä siis vuokralaisen tekemä ilkivalta tai varkaudet koituvat majoittajan kustannettaviksi.

Ole saavutettavissa

Airbnb:n kautta asunnon vuokraaminen vaatii asiakaspalveluhenkeä, sillä vieraat arvioivat majoittumisen jälkeen asunnon viihtyvyyden lisäksi muun muassa yhteydenpidon sujuvuuden majoittajaan sekä kokonaiskokemuksen vierailusta. Arvostelut näkyvät mahdollisille tuleville vieraille, joten huonoja arvosanoja ei kannata kerätä.

Varaudu olemaan tavoitettavissa ja reagoimaan vieraiden majoituspyyntöihin ja kysymyksiin nopeasti. Jos et ole vastannut varauspyyntöön parin tunnin kuluessa, Airbnb muistuttaa sinua.

– Välillä on stressaavaa, kun joku laittaa varauspyynnön kesken työpäivän ja pitäisi sillä hetkellä tehdä päätös, haluanko vuokrata asuntoni kyseisenä ajankohtana tälle henkilölle, Ala sanoo.

Muuten Ala ei koe, että yhteydenpidosta vieraiden kanssa olisi suurta vaivaa. Ala lähettää asiakkaalle tervetuloviestin ja saapumisohjeet asunnolle noin viikkoa ennen saapumista. Vieraiden vastaanottamiseen menee noin kymmenen minuuttia. Joskus lento voi olla myöhässä tai vieraat eivät löydä paikalle, joten pieni joustovara ei ole pahitteeksi.

– Joskus, kun en ole päässyt itse paikalle, kaverini on käynyt luovuttamassa avaimet. R-kioskilta löytyy myös avainpalvelu, jonne avaimet voi jättää pientä maksua vastaan.

Ala on kirjannut asiakkaille tarpeellisia asioita ylös, niin hänen ei tarvitse kertoa niitä kaikille erikseen. Opaskirjasta löytyvät muun muassa asunnon osoite, hätänumero, wifi-salasana ja kodinkoneiden käyttöohjeet. Lisäksi Ala on listannut lähimmät kaupat, Alkon ja neuvot julkiseen liikenteeseen sekä vinkkejä alueen nähtävyyksistä ja ravintoloista.

Asiantuntijat: Airbnb:n kautta kotiaan vuokrannut Laura Ala ja OPn vakuutuspäällikkö Iiris Saranpää

OP sosiaalisessa mediassa