Daniel vastaa konsultatiivisten varainhoitoasiakkaiden salkunhoidosta ja toimii heidän sparraajanaan ja keskustelukumppaninaan.

-Autan asiakasta tekemään sijoituspäätöksiä avaamalla sijoitusmarkkinan tilannetta ja kartoittamalla asiakkaan intressit, tavoitteet ja riskinsietokyvyn. Minun tehtäväni on tuntea sijoittaja, ja siltä pohjalta löytää hänelle parhaat ratkaisut.

Sijoitusmarkkinoihin tutustumisen Daniel aloitti omilla sijoituksillaan jo 19-vuotiaana. Työharjoittelu Frankfurtissa vuonna 2003 oli puoliksi saksalaiselle Danielille lopullinen sysäys kohti uraa varallisuudenhoidon parissa.

-Frankfurt on yksi finanssimaailman keskuksista, jossa lähes jokainen maailman pankki on jollain tavalla edustettuna. Tiesin jo silloin, että haluan tehdä töitä pankkialalla, ja siellä pääsin haistelemaan sitä maailmaa.

Periksi ei anneta

Aika ulkomailla opetti myös periksiantamattomuutta. Se on ominaisuus, joka on vienyt Danielia eteenpäin kaikilla elämän osa-alueilla. Kun hän osallistui Helsinki Marathonille, toinen reisi oli krampissa viimeiset 10 kilometriä, mutta keskeyttäminen ei tullut kysymykseen.

-Starttiviivalle kun olin lähtenyt, niin se oli vedettävä loppuun. Sillä asenteella toimin muutenkin elämässä – jos itselleni jonkun tavoitteen asetan, teen töitä niin kauan, että saavutan sen. Siitä on hyötyä myös asiakkaiden varallisuutta hoitaessa.

Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat Danielille työn rikkaus. Jokainen asiakas on yksilö, jonka asioita hoidetaan juuri hänelle sopivalla tavalla.

-Välillä asiakkaita rauhoitellaan ja välillä kannustetaan. Teemme työtä sen eteen, että he vaurastuisivat ja saisivat laiskan rahan tuottamaan. On hienoa, jos pystyn auttamaan asiakasta löytämään juuri hänelle oikeat sijoitusratkaisut ja saamaan hänelle tuottoa. Sitä kautta hän voi keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin. Haluan sanoa asiakkaille, että mene ja nauti elämästä, älä murehdi näistä, minä murehdin puolestasi.

Daniel ei menetä yöuniaan, vaikka sijoitusmarkkinoiden liikkeet olisivat voimakkaitakin. Sekin pitää sietää.

-Olen seurannut sijoitusmarkkinoita 20 vuotta, ja sinä aikana on ollut jyrkkiä laskuja ja hienoja nousuja. Välillä markkinoiden lasku on aiheuttanut harmaita hiuksia, mutta kokemus on tuonut rauhan ja ymmärryksen, että tämänkin jälkeen mennään eteenpäin ja taas noustaan. Uskon ajatukseen, että kaikki me yritämme viedä taloutta ja hyvinvointia eteenpäin, ja ennemmin tai myöhemmin pahatkin sijoitusmarkkinoiden notkahdukset taas korjaantuvat. Sijoittamisessa on tärkeää muistaa, että aika parantaa haavat.

Lue lisää Private-palveluistamme täältä.

Teksti: Miikka Rusi