Jokainen OP Turun Seudun työntekijä sai tänä vuonna mahdollisuuden tehdä päivän vapaaehtoistyötä pankin piikkiin itselleen tärkeäksi katsomassaan paikallisessa kohteessa. Moni tarttuikin tähän mahdollisuuteen ja vuoteen mahtuikin iso joukko upeita tarinoita ja ainutlaatuisia kohtaamisia. Sukella mukaan OPlaisten vapaaehtoisten kokemuksiin ja löydä oma tapasi auttaa verkosta http://hiiop100.fi.

"Kudoimme pikkuruisia pipoja ja sukkia Tyksin keskolan pikkuisille. Pikkuiset päät ja varpaat tarvitsevat lämpöä talven keskellä! Tuntui ihanalta auttaa ja samalla myös viettää aikaa itselle rakkaan käsityöharrastuksen parissa." - Jaana, Kirsi, Maritta, Marjo, Pirjo ja Päivi

"Teimme vapaaehtoispäivämme Hope ry:n Turun toimistolla, jossa lajittelimme yhdistykselle saapuneita lahjoituksia. Päivä antoi paljon ja sytytti kipinän tehdä hyvää jatkossakin. Hope ry tekee todella tärkeää ja arvokasta työtä." - Jenni ja Mari

"Olin tänäkin vuonna mukana seurakuntien Lahja lapselle -keräyksessä. Välitin keräykseen saapuneita lasten lahjatoiveita lahjoittajille ja paketoin lahjoja. Mukana vapaaehtoisia piristämässä oli myös puolivuotias tyttäreni Olivia." - Johanna

"Tein päivän vapaaehtoistyössä ikäihmisten hoivakodissa. Tehtäviini kuului ulkoilua ja päivän askareissa auttamista. Ilo tarttuu puolin ja toisin tärkeän työn äärellä." - Marika

"Opastin syrjäytymisvaarassa oleville nuorille rahankäytön taitoja Taloustaito-hankkeessa. Kävimme läpi ihan talouden perusasioita: mitä elintarvikkeet kaupassa maksavat, miten omaa talouttaan voi suunnitella ja mitä tapahtuu, jos laskut jäävätkin maksamatta. Toivon sydämestäni, että jokainen kuulijoista löytää oman elämänlankansa ja saa myös talousasiat haltuun." - Anna-Kaisa

"Siivosin talkooporukan kanssa Ruissaloa aurinkoisena syyspäivänä. Päivä oli virkistävä ja täynnä iloisia kohtaamisia. Tuntui hyvältä kantaa oma kortensa kekoon lähiympäristön kunnossapitoon." - Emilia

"Kävimme luovuttamassa verta SPR Turun veripalvelussa. Ensikertalaiset ja konkarit selvisivät kaikki urakasta kunnialla ensijännityksestä huolimatta. Saimme kokoon kaikkiaan 11 pussia verta. Tuntui hienolta, että voimme näin konkreettisesti auttaa apua tarvitsevia." - OP Private Turun väki

"Teimme vapaaehtoispäivän apuohjaajana kuudesluokkalaisten parissa Turun Yrityskylässä. Oli hienoa nähdä, miten innoissaan nuoret olivat oppimassa uutta ja kuinka monipuolisesti ja elävästi Yrityskylä opettaa nuorille työelämätaitoja sekä yhteiskunnan ja talouden toimintaa." - Anna ja Olli-Pekka

"Olen monessa mukana ja teen vapaaehtoistyötä lähes joka ilta. Vapaaehtoistyössä tutustuu eri-ikäisiin ja erilaisissa elämäntilanteissa oleviin ihmisiin. Kohtaamiset opettavat suvaitsevaisuutta ja avartavat myös omaa maailmankuvaa. Vapaaehtoistyössä ihminen kasvaa ihmisenä. Vapaaehtoistyö antaa minulle niin paljon iloa ja hyvää mieltä, etten voisi edes harkita sen vähentämistä." - Aira