Päänäyttämöllä on odottava tunnelma. Idyllisen näköinen, elegantti huone tervehtii katsomoon petollisen levollisena. Siinä se nyt on. Yksi näytelmän päätähdistä, lavastus. Katsomon puolelta työnjälkeään tarkkailee kokonaisuuden teknisestä toteutuksesta vastaava Sami Nurmi. Takana on kohta vuoden työ ja edessä laskeutuminen 9.11.2018 nähtävään ensi-iltaan.

-Komedia on kirjoitettu niin, että pääsemme toimimaan vähän kuin yhtenä näyttelijänä. Se on ammatillisesti ollut erittäin hieno juttu koko lavastamon väelle. Rakentaminen alkoi jo keväällä ja on jatkunut viimeistelytyönä näihin päiviin asti. Näytelmässä ollaan koko ajan yhdessä huoneessa ja tapahtumia on valtava määrä, onhan se tuonut meille uusia haasteita. Kun kestävä ja kevyt ei esimerkiksi kulje aina käsi kädessä. Kyseessähän ei ole kantaesitys ja kävin katsomassa näytelmän Tampereella, jotta osasin hieman hahmottaa mitä kaikkea tulee alas ja mitä jää pystyyn. Tässä nyt liikaa paljastamatta, Nurmi nauraa.

Näytelmä joka menee pieleen on alun perin brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemä hupailu, josta suosion myötä sukeutui maailmanmenestys. Komediassa innokas harrastajateatteriryhmä esittää brittiläistä murhamysteeriä, jonka ensi-illassa katsojat istuvat. Jo ensimetreiltä käynnistyy tapahtumasarja, jossa kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Amatöörinäyttelijöillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin selvitä vastaantulevista tilanteista parhaimpansa mukaan. Ja näitä tilanteita riittää, pienistä suuriin.

-Meille haastavimmat jutut ovat niitä ulospäin pienemmiltä näyttäviä. Näytelmän alussa on esimerkiksi tilanne jossa meidän pitää ratkoa, kuinka mekanismi saadaan toimimaan pienessä esineessä. Miten esimerkiksi lukitset jotain, joka pitää irrottaa nopeasti lennosta ja säilyttää silti tavaran toiminnallisuus. Tässä tapauksessa ratkaisu löytyi lentokoneteollisuudesta. Nämä ovat niitä lavastamon väen Pelle Peloton-hetkiä, Nurmi valottaa. Katsojalle lavastamon ammattitaito välittyy siis hyvin sujuvana komediana, jossa koko lavastamon väen ammattitaito, näkemykset ja ideat on lyöty pöytään sopivien ratkaisuiden löytämiseksi. Lavalla nähdään liki kaksituntinen kavalkadi näyttelijöiden ja teknisten ratkaisuiden saumatonta yhteistyötä. Tahti näyttämöllä on kova ja katsojat lähellä, joten kaiken rikkoutuminen uskottavasti on vaatinut suuren työn.

-Vaikka lavasteet rikkoutuvat joka näytöksessä niin seuraavaa esitystä varten ne pystytetään takaisin. Yleensä rikkonaisella tavaralla ei tee enää mitään, mutta meidän on täytynyt suunnitella ja toteuttaa kaikki asiat niin, että seuraavassa näytöksessä samat jutut toimivat ja ovat virheettömiä. Unohtamatta sitä, että toimintavarmuuden pitää pysyä yllä jokaisessa näytöksessä. Ja vaikka meillä on ”vain” yhden näyttämökuvan esitys, niin se pitää sisällään muun muassa yli 400 metriä puurimaa ja satoja metrejä metalliputkea, Nurmi kertoo kestävällä tavalla rikkoutuvien lavasteiden mittakaavasta. Dialogi lavastuksen visuaalisesta suunnittelusta vastaavan Peter Ahlqvistin kanssa on Nurmen mukaan ollut erittäin sujuvaa. Ahlqvist nähdään komediassa myös lavalla, joten kaikki lavastuksen toiminnallisuuteen liittyvät ongelmakohdat on saatu nopeasti ratkottua. Millaista elämystä teatteriin tulijalle on sitten luvassa?

-Toivottavasti Näytelmä joka menee pieleen tarjoaa katsojille nauruntäyteisiä ja etenkin yllättäviä hetkiä. Niitä nimittäin riittää! Ja siinä kohti, kun ei enää odota mitään, niin sieltä tulee vielä viisi uutta yllätystä. Jos mitään muuta ei ole kuullut, kuin että asiat menevät pieleen, niin voi jestas kuinka monella eri tavalla se voi tapahtua! Unohtamatta tietysti upeita näyttelijöitä, jotka pääsevät näissä lavasteissa revittelemään oikein kunnolla. Ja onhan meillä luvassa muutama ekstrakin, joita ei olla nähty muissa teatteriversioissa, Nurmi väläyttää salaperäisesti naurun säestyksellä.

Näytelmä joka menee pieleen ensi-illassa Turun Kaupunginteatterissa 9.11.2018.

Teksti Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields Suomentaja Mikko Koivusalo Ohjaus Mika Eirtovaara Lavastus Peter Ahlqvist Puvustus Tiina Valkama Valosuunnittelu Mika Randell Äänisuunnittelu Jari Tengström Naamioinnin suunnittelu Minna Pilvinen

Rooleissa Peter Ahlqvist, Teemu Aromaa, Iikka Forss, Stefan Karlsson (2018) / Markus Ilkka Uolevi (2019), Miska Kaukonen, Ella Lahdenmäki, Severi Saarinen, Riitta Salminen

OP Turun Seudun omistaja-asiakkaana saat perushintaisesta lipusta 7€ alennuksen seuraaviin näytöksiin: ke 14.11. klo 19, la 24.11. klo 14, la 1.12. klo 14 sekä to 20.12. klo 19. Edun saa lunastamalla liput teatterin lipunmyynnistä eli Lippikseltä ja esittämällä oston yhteydessä omistaja-asiakastunnuksella varustetun pankkikortin. Lue lisää täältä.

Kuva: Valokuvastudio.fi / Peter Nuutinen