BLOGI Onko pankissa työskentely virallista ja totista?

Maaliskuun lopulla vietettiin valtakunnallista Taloustaitoviikkoa ja osana tapahtumaa OP Turun Seutu sai 26.3.2019 vieraakseen neljä nuorta varjostamaan pankkilaisia. Tässä kahden nuoren, Joonan ja Alexin, ajatuksia päivän annista.

Monta varjostettavaa, paljon opittavaa

Päiväni oli täynnä mielenkiintoisia ja ystävällisiä ihmisiä. Seurasin päivän aikana toimitusjohtaja Olli-Pekka Saariota, lakiasiainjohtaja Jussi-Pekka Malénia, talouspäällikkö Juha Rinnettä, riskienhallintajohtaja Kari Frimania ja muutos- ja tulevaisuusjohtaja Irma Hyväristä. Kävin päivän aikana läpi hyvin laajalti OP:n liiketoimintaa monesta eri näkökulmasta. Sain kuulla Opin OPlaiselta-päivästä koulukaveriltani kauppakorkeakoulusta, joka on vahvasti mukana Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnassa. Yrittäjyys on vahvasti läsnä myös opinnoissani. Koen, että nimenomaan yrittämisen ja yrittäjämaisen toiminnan ja ajattelun avulla voin saavuttaa tavoitteitani elämältä. Yrittäjyys ja sen tärkeys ovat mielestäni hieman jääneet pimentoon, onhan sillä merkittävät yhteiskunnalliset vaikutukset esimerkiksi uuden liiketoiminnan muodossa.

Lähdin mukaan, koska näin tämän mahdollisuutena päästä oppimaan alasta ja saada käytännön vinkkejä työelämään. Ajattelin, että näkemysten ja mielipiteiden kuuntelu ja vaihto alan ammattilaisten kanssa olisi varmasti hyödyllistä tulevaisuutta ja omaa työuraa ajatellen. Olen jo opintojeni ohella rahoitusalalla Turussa töissä, joten tämä vahvisti myös mielenkiintoa päästä kuuntelemaan asiantuntijoiden näkemyksiä alasta. Oli myös hienoa päästä verkostoitumaan paikallisen suuren toimijan kanssa, joka on vahvasti läsnä myös yliopiston toiminnassa ja lukuisten muiden eri alojen yhteistyökumppaneiden toiminnassa.

Odotin päivältä monipuolisia näkemyksiä alasta, työelämästä, arjen johtamisesta, tulevaisuuden haasteista ja päivä ylitti kyllä odotukseni. Päivän parasta antia oli monipuolinen katsaus suuren pankin toimintaan ja parin tunnin keskustelut toimitusjohtaja Olli-Pekka Saarion kanssa. Toimitusjohtajan arkeen tutustuminen ja hänen oppinsa minulle olivat erittäin antoisia. Päivä vastasi siis hyvin odotuksia ja muutti hieman käsityksiäni tulevaisuuden suhteen varsinkin pankkialaa kohtaan. Sain hyödyllisiä vinkkejä työelämään ja asioita mietittäväksi omaa tulevaa uraani varten.

Käsitykseni OP:sta työnantajana on ollut vahvasti positiivinen ja tutustuminen vain vahvisti tätä käsitystä ja kuvaa. Ihmisläheisyys, asiakaskeskeisyys, osuustoiminnallisuus ja työhyvinvointi välittyivät vahvasti päivän aikana ihmisistä ja tiloista. Haluan kiittää OP Turun Seutua päivän järjestämisestä. Yhteistyö koulujen ja järjestöjen kanssa on tärkeää, ja Osuuspankki on vahvasti mukana tässä. Tämä päivä on yksi esimerkki siitä, kuinka nuoria saadaan tutustumaan työelämään ja heräteltyä kiinnostusta esimerkiksi alaa kohtaan.

Teksti Joona Valtonen

Ammattilaisia ja asiantuntijoita, mutta rennolla otteella

Sain kuulla tästä mahdollisuudesta koulun kautta. Lähdin mukaan, sillä tämä oli oiva tapa päästä kurkistamaan pankkiin ja sen työelämään. Ja totta kai kiinnostusta on myös ihan työskennellä pankissa! Vietin päiväni Arto Kosken kanssa.

Odotukseni pankista oli, että pitäisi olla hirveän virallinen ja totinen. Ja ennestään on ollut myös sellainen fiilis, että pankissa vaan kaikki laskevat isoja seteleitä. Odotukseni kyllä muuttuivat päivän jälkeen, mutta positiivisesti. Ihmiset ovat rennon oloisia ja heittivät jopa ns. läppää, tietenkin asiallisesti. Ja sen huomasin, että kuinka paljon erilaisia työtehtäviä löytyy pankista ja hommaa riittää jokaiselle. Päivä oli onnistunut ja erittäin iso ja tärkeä kokemus itselleni ja varmasti myös muillekin. Pistetään todellakin korvan taakse mahdollisena työpaikkana. Haluan kiittää lopuksi vielä Nuori Yrittäjyys ry:tä tästä mahdollisuudesta päästä pankin kulissien taakse. Ja totta kai OP Turun Seudun henkilökuntaa!

Teksti Alex Schüpbach

Kuvassa vasemmalta Arto Koski, Alex Schüpbach, Joona Valtonen, Sanna Soininen, Sayo Pourhamzeh sekä Eerika Pouttu.

OP sosiaalisessa mediassa