Kaikki hakemukset ja rahoille pohditut kohteet ovat tuntemisen arvoisia - meillä on paljon pyyteettömän hyvän tekijöitä ympärillämme. Omistaja-asiakkaille esiteltiin hakijoista kolme isoimman vaikutuksen tehnyttä: Tampereen Ensi- ja turvakoti ry, Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI ja Kölvin Monikulttuurinen Nuorisotyö ry. PIONI haki tukea omaishoitajien virkistystoimintaan arjessa jaksamisen tueksi, Kölvi nuorille maahanmuuttajamiehille suunnattuun Omalla äänellä -mediapajatoimintaan ja Ensi- ja turvakoti Koskikeskukseen suunnitteilla olevaan matalan kynnyksen pop up -palvelupisteeseen.

Omaishoitajien työlle täysi tuki

Kuten pankille, aihe oli tärkeä ja ajatuksia herättävä myös omistaja-asiakkaiden mielestä. Yhteensä 190 omistaja-asiakasta kertoi näkemyksensä ja antoi oman näkemyksensä päätökseen. Vastaajista 53 % puolsi Pionin tukemista, mutta tukea riitti myös 15 % Kölvin ja 32 % Ensi- ja turvakodin hankkeille.

Vuoden 2017 Hyvä työ -lahjoitus myönnettiin omistaja-asiakkaiden päätöksellä Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONIlle, jonka puolesta omistaja-asiakasyhteisössä puhuttiin seuraavin esimerkein:

"Omaishoitajien työ on niin raskasta, että haluan antaa tälle kohteelle ääneni ihan sen takia. Omaishoitajat ovat ansainneet tukea ja mahdollisuuksia virkistäytymiseen."

"Omaishoitajien arkea helpottavat ja piristävät toimet olisivat tarpeen. Monet heistä tekevät työtään ilman vapaita tai lomia, huolehtien heille rakkaasta läheisestään. Tätä työtä aliarvostetaan usein, eikä edes pidetä työnä."

"Omaishoitajat ovat mielestäni liian usein unohdettu ryhmä. Tekevät arvokasta työtä pyyteettömästi, ansaitsevat tukea ja kiitosta!"

"Omaishoitajat ovat usein niitä arjen sankareita, jotka tekevät tavattoman arvokasta työtä läheistensä hyvinvoinnin eteen. Juuri heille on tärkeää päästä välillä virkistymään, saada tukea ja ohjausta, jotta taas jaksaa."

Myös pankin Facebookiin jätetyt sadat kannustavat terveiset omaishoitajille huomioitiin, ja pankki korotti lahjoitussumman aina 4 000 euroon. Lahjoituksen ottivat ilahtuneina vastaan PIONIn aktiivisena perustajajäsenenä ja toiminnanjohtajana tunnettu Aarre Alanen seuranaan Heini Alajakku. Onnittelemaan pääsi OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund.

Lahjoituseurot näkyvät konkreettisesti omaishoitajille suunnatussa virkistystoiminnassa, ja suunnitteilla olikin erilaisia tuettuja retkiä ja joulujuhlaa. Pioni auttaa omaishoitajia monin tavoin arjen jaksamisessa, ja se toimii koko Pirkanmaan alueella järjestäen vertaistukiryhmiä, retkiä, virkistystoimintaa, luentoja ja valmennusta, pyörittäen Pioni-kahvilaa sekä tarjoamalla henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa. Pioni on perustettu vuonna 2008, ja se haluaa auttaa ja tukea ihmisiä omaishoitajuudessa, tuoda epäkohtia julki sekä olla vahvasti mukana vaikuttamassa yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kautta.

Mukaan vaikuttamaan

Omistaja-asiakasyhteisö toimii verkossa ja vaatii rekisteröitymisen, jonka jälkeen riittää tavallinen sisäänkirjautuminen – et siis tarvitse pankkitunnuksiasi. Yhteisössä käsitellään monenlaisia asioita, mutta kyselyt, äänestykset ja keskustelut ovat aina lyhyitä ja helposti osallistuttavissa. Liity mukaan op.fi/tampere – tervetuloa!

Viime vuonna Hyvä työ -lahjoituksen sai Arvokas vanhuus -yhdistyksen Unelmatehdas-toiminta, joka järjestää vanhainkodeissa asuville vanhuksille virkistystoimintaa. Aiempina vuosina lahjoituksen ovat saaneet Tampereen Pyrintö, Tampereen Kaupunkilähetys, Setlementti Naapuri / Tampereen Tyttöjen Talo, Kriisikeskus Osviitta, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto, Tampereen NNKY:n Itu-projekti, Tampereen seudun etsintäkoirat, Yrityskylä Pirkanmaa, SPR Nokian Katutyö Harava ja Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry.