Mistä raha tulee? Mikä on korko? Milloin voin saada ensimmäisen oman pankkikortin? Mikä muuttuu, kun täytän 18 vuotta ja tulen täysi-ikäiseksi? Siinä muutamia kysymyksiä, joihin OP Tampereen finanssikoutsit saavat usein vastata pitäessään oppituntia taloustaidoista alueen ala- ja yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa.

Finanssikoutsit ovat nuoria finanssialan asiantuntijoita, jotka opastavat nuoria tärkeistä taloustaidoista myös OP Tampereen Instagramissa (@optampere), YouTubessa ja finanssikoutsit.fi-sivustolla. Heidän kuvaamansa lyhyet talousaiheiset videot sopivat hyvin myös opetusmateriaaliksi kouluissa.

– Annamme taloustaitotunneilla vinkkejä rahankäyttöön ja oman talouden hallintaan. Kerromme muun muassa rahan merkityksestä, vastuullisesta kuluttamisesta, säästämisen tärkeydestä ja korkoa korolle -periaatteesta. Myös sijoittaminen tuntuu kiinnostavan nykynuoria entistä enemmän, kertoo finanssikoutsi Valtteri Virkkunen.

Monessa luokassa talouden aakkosia avannut Virkkunen on ollut iloisesti yllättynyt yläkoululaisten osoittamasta mielenkiinnosta talousasioihin; sitä on kuulemma paljon enemmän kuin hänellä itsellään samanikäisenä. Aikuisuuteen matkalla olevat nuoret pursuavat kysymyksiä ja suorastaan janoavat talousneuvontaa.

– Kaikkien kotona raha-asioita ja säästämistä ei juurikaan käsitellä, vaikka niistä pitäisi puhua avoimesti. Nuoret tuntuvat saavan eniten taloustietoa median kautta ja koulussa. Mitä enemmän he asiasta tietävät, sitä enemmän he varmasti innostuvat seuraamaan omaa rahankäyttöään. Nykyisin on paljon erilaisia puhelinsovelluksia, jotka auttavat oman talouden hallintaan ja näyttävät konkreettisesti, minne raha kuluu.

Työelämä tutuksi koululaisten omissa Yrityskylissä

Taloustaitoja oppii parhaiten todelta tuntuvan leikin muodossa Pirkanmaan Yrityskylä Alakoulussa ja Yläkoulussa. Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu ja opetusohjelmaan kuuluva Yrityskylä tavoittaa lukuvuosittain Pirkanmaalla noin 6 500 kuudesluokkalaista ja 5 700 yhdeksäsluokkalaista.

Yrityskylässä jokainen oppilas työskentelee jossain yrityksessä tai organisaatiossa, saa palkkaa työstään sekä toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Oppilaat näkevät, miten yhteiskunta toimii ja että kaikki työtehtävät ovat tärkeitä ja jokaisen työntekijän työpanosta tarvitaan.

– He oppivat prosenttilaskua, taloustaitoja ja yhteiskuntaoppia mielekkäällä tavalla. Esimerkiksi verotus ei taida juurikaan kiinnostaa 12–13-vuotiaita, mutta se avautuu kummasti, kun palkkaa ei tulekaan tilille niin paljon kuin työsopimuksessa lukee. He alkavat ymmärtää, että jostain rahat julkisiin menoihin on tultava, kertoo toiminnasta vastaavan Talous ja nuoret TATin aluepäällikkö Johanna Vihinen.

OP Tampere ja muut alueen osuuspankit ovat mukana mahdollistamassa erilaista – ja monen mielestä vuoden hauskinta – koulupäivää.

– Taloustaitojen osaaminen on tärkeä osa kansalaistaitoja ja auttaa lapsia ja nuoria aikanaan elämässään eteenpäin, sanoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen.

Taloustaitotuntien ja Yrityskylä-yhteistyön lisäksi OP Tampere järjestää nuorille taloustaitoaiheisia, osallistavia pakohuonepelejä, tukee Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton järjestämää Taloustaitokilpailua yhdeksäsluokkalaisille ja opastaa raha-asioiden kanssa pulaan joutuneita nuoria valtakunnallisessa Taloustaitohankkeessa.

Kuvassa:

OP Tampereen nuoret finanssikoutsit Olli Majuri (vas.), Saara Kemppainen ja Valtteri Virkkunen käyvät usein pitämässä taloustaitotunteja oppilaitoksissa ja antamassa vinkkejä oman talouden hallintaan. Oppitunnit eivät sisällä pankin tuotteiden tai palveluiden myyntiä.