Yrittäjä Jenni Ahola on nuoresta asti tehnyt paljon töitä. 15-vuotiaana hän käveli rippikuva kädessään mallitoimistoon, aloitti keikat ja kuvaukset sekä ohjasi jo ryhmäliikuntatunteja. Olvi-tyttönäkin hänet tunnetaan.

Vuonna 2004 Ahola perusti Promodel-mallitoimiston, joka on yksi Suomen suurimmista muotinäytöksiä tekevistä ja malleja välittävistä yrityksistä. Muutamaa vuotta myöhemmin hän osti Tommy Hilfiger -vaatekaupan Lempäälän Ideaparkista.

– Suurin osa työajastani kuluu mallitoimiston myynti- ja järjestelytöissä. Taannoin japanilainen lentoyhtiö halusi malleja Lapin tuntureille ja suomalaisfirma Mallorcalle, Jenni Ahola mainitsee esimerkkeinä.

Selusta turvattuna

Kaikista rakkain tehtävä on olla äiti 10- ja 6-vuotiaille lapsille. Jenni Ahola rakennutti vastikään perheelleen uuden talon Vuorekseen, kun entinen myytiin avioeron yhteydessä. Hän asui jonkin aikaa vuokralla ja maksoi OPn asuntolainasta vain korkoa. Uuden talon myötä laina suojattiin korkokatolla.

– On iso muutos, kun taloudessa on vain yksi tienaava vanhempi. Halusin varmistaa, etten pahimmassakaan tapauksessa joudu myymään taloa. Vaikka korot nousisivat, lainan lyhennys pysyy sellaisella tasolla, josta selviän. Koen, että itsellä on helpompi hengittää ja olla, kun laina on suojattu.

Kiireisen naisen suuresta sydämestä kertoo jokavuotinen hyväntekeväisyysprojekti, jonka tuotto menee Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle. Hyväntekeväisyysmuotinäytös on ajan kuluessa laajentunut Gaala Lasten Hyväksi -tapahtumaksi, jossa on Promodelin lisäksi mukana yli 20 muuta yritystä.

– Näiden vuosien aikana olemme saaneet kerättyä yli 100 000 euroa. Näin pienen toimijan alulle panemalle asialle se on iso summa.