“Pankin perustehtävä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimialueen menestystä ja hyvinvointia. Kun liiketoimintamme on kunnossa, pystymme rakentamaan kumppanuuksia eri yhteistyötahojen kanssa”, pohjustaa OP Pohjois-Savon varatoimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen.

Urheilumaailmasta teatterin hämärään

OP Pohjois-Savo kuuluu suomalaiseen OP Ryhmään yhtenä sen suurimmista pankeista ja on toimialueensa johtavia pankkeja. Yhteistyökumppanuuksia OP Pohjois-Savolla on laajasti koko toimialueella. Kuopio on talousalueena suurin, joten kumppanuudet ja omistaja-asiakkaiden niistä saamat edut painottuvat eniten sinne.

Eri urheiluseuroilla on kauden aikana erinomaisia lippuetuja. Esimerkiksi KalPa on iso yhteistyökumppani, joka liikuttaa pelikaudella suuria ihmismääriä koko alueella.

“Kauden aikana on pelejä, joihin pankin omistaja-asiakas saa pääsylipun selkeästi normaalihintaa edullisemmin. Mielestäni tällaiset ovat oivia etuja heille, jotka haluavat käydä peleissä”, KalPa-faniksi tunnustautuva Vepsäläinen kertoo.

Kulttuuritoimijoiden puolella OP Pohjois-Savo on tehnyt pitkään yhteistyötä esimerkiksi Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion Kaupunginteatterin kanssa. Osa kumppanieduista on kausiluonteisia, kuten Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin lippuetu. Kaiken kaikkiaan tarkoitus on innostaa elämyksiin, joita ei ehkä muuten tulisi kokeiltua.

“Kuopion, Iisalmen ja Varkauden lisäksi pienemmillä paikkakunnilla on aktiivista urheiluseurojen toimintaa, jossa voimme olla mukana. Myös kulttuurialan pienemmät toimijat, kuten kesäteatterit, ovat hyviä yhteistyökumppaneita. Eri paikkakunnilla haluamme olla mukana tukemassa sitä, mikä asukkaita kiinnostaa”.

Taustalla laajempi sponsoriyhteistyö

Omistaja-asiakkaan lippuetu on usein osa suurempaa yhteistyö- ja sponsorikokonaisuutta. Yhteistyösopimuksilla pankki voi kohdentaa tukieuroja koko seuran toimintaan ja tukea näin monen nuoren uutta harrastusta.

“Tukiessamme esimerkiksi Salibandyseura Welhojen toimintaa, tuki kohdentuu niin edustus- kuin juniorijoukkueille, jotka liikuttavat laajasti kuopiolaisia lapsia ja nuoria”, Vepsäläinen selventää.

Etuja eurojen muodossa

Paikalliset kumppaniedut ovat omistaja-asiakkaille konkreettinen yhteisöllisen roolin tulos. Omistaja-asiakkaille tarjottavat edut ovat tärkeitä, mutta usein ne koskettavat tiettyä asiakasryhmää. Siksi Vepsäläisen mielestä on välttämätöntä huomioida asiakkaat, jotka eivät käy urheilutapahtumissa, teatterissa tai konserteissa.

“Omistaja-asiakkaat hyötyvät pankki- ja vakuutuspalvelumaksujen alennuksista sekä OP-bonuksista, jotka tuovat ylivoimaisesti eniten rahallista etua. Viime vuonna meidän 80 000 omistaja-asiakasta saivat bonuksia yli seitsemän miljoonaa euroa, joita käytetään pankki- ja vakuutuspalveluiden maksamiseen”, Vepsäläinen aukaisee lukuja.

Merkittäviä euromääriä liikkuu myös tuotto-osuuksissa, joihin omistaja-asiakkailla on mahdollisuus sijoittaa. Tuotto-osuuksille maksetaan tällä hetkellä selvästi parempaa korkoa kuin perinteisille pankkitalletuksille.

“Viime vuodelta tuotto-osuuksien korkoja maksettiin neljä miljoonaa euroa. Tämä on merkittävä taloudellinen etu, jota pankki pystyy tuottamaan oman toimintansa kautta omistaja-asiakkailleen”, Vepsäläinen selventää.

Pankki menestyy yhdessä asiakkaidensa kanssa

Vepsäläinen on tyytyväinen nykyiseen selkeään kokonaisuuteen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tulevaisuudessakin OP Pohjois-Savo haluaa olla mukana ja kehittää mahdollisimman toimivaa urheilu- ja kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkostoa.

“Yksi arvoistamme on yhdessä menestyminen, jossa tiivistyy hienosti ajattelumme ja toimintamme ydin – jos ei ole asiakkaita, ei ole pankkia tarjoamassa etuja tai elämyksiä. Hyvinvoinnin edistäminen toimintaympäristössämme kuuluu perustehtävämme piiriin ja haluamme kohdistaa sen mahdollisimman monen saataville.”