Kuopio Tanssii ja Soi suuntaa tulevaan Riku Lehtopolun johdolla

Luvassa on jälleen upea tanssiviikko, kun Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään tänä vuonna 10.-16.6., ensimmäistä kertaa Riku Lehtopolun kokoamalla ohjelmalla. Festivaali kokoaa Kuopioon nykytanssin kärkinimet ja 51. tapahtuma laajenee myös uusille esityspaikoille. Myös omistaja-asiakkaat nauttivat tapahtuman annista etuhintaan.

-Olen halunnut jalkauttaa tanssia ulos teatteritiloista, ympäri kaupunkia ja luoda tanssille kohtaamispintoja eri taidemuotojen kanssa, kertoo Lehtopolku.

Pääesiintyjinä nähdään mm. belgialainen Peeping Tom, perhetrilogiansa päätösosan Kind kera. Tanztheater Wuppertal Pina Bauschin solistina pitkän uran tehnyt Cristiana Morganti tuo esiin naistanssijan näkökulman sooloteoksessaan Jessica and Me. Kanadalainen taitoluistelun huipuista koostuva Le Patin Libre on nykytanssin jäälle tuova ryhmä ja tämän ainutlaatuinen teos Threshold nähdään nyt Kuopiossa. Yoann Bourgeoisin neljästä eri osiosta koostuva teos Moving Pieces puolestaan jalkautuu eri puolille kaupungin keskustaa.

Pohjoismaiden laajin tanssitaidefestivaali sisältää tanssiesitysten lisäksi myös kursseja, seminaareja ja muita oheistapahtumia.

Jälleen mahtava etu omistaja-asiakkaille

OP:n Omistaja-asiakkaille on varattu etu espanjalaisen GN|MC:n esitykseen Set of Sets 12.6. ja 13.6. klo 21.00 Kuopion Kaupunginteatteriin. Ajan kulumisesta, luonnon kiertokulusta ja elämän periksiantamattomuudesta inspiraationsa saanut Set Of Sets herkistää havainnoimaan elämää loputtomien mahdollisuuksien sarjana. Teos luottaa painovoimaa uhmaavien esiintyjien tarkkaan yhteistyöhön, synnyttäen jatkuvassa muutoksessa olevan labyrintin, jossa liike ei hellitä hetkeksikään.

Etuhinta omistaja-asiakkaille 30 € + toim.maksu (norm. hinta 50 € + toim.maksu.) Etu on voimassa niin kauan kuin lippuja riittää. Etuhintaisten lippujen myynti OP-mobiilissa sekä Lippupisteen myyntipisteestä esittämällä pankkikortissa olevan omistaja-asiakastunnisteen.

Set of Sets

Kuopio Tanssii ja Soi 10.-16.6.2020, lisätietoa tapahtuman ohjelmistosta

Lunasta omistaja-asiakkaan etuhintaiset liput Set of Sets esitykseen

Katso Set of Set -esityksen videotraileri

Tutustu OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaiden etuihin

Kuvat: Alfred Mauve ja Marti Albesa

Teksti: Marja-Terttu Nyman-Lappalainen, Medioittaja & Tiedottaja, Kuopio Tanssii ja Soi

OP sosiaalisessa mediassa