Ensimmäinen koulureppu jättää usein pitkäaikaisen muistijäljen. Jo kolmatta kertaa järjestetyllä Reppu joka selkään -keräyksellä varmistettiin, että mahdollisimman moni lapsi saisi kokea saman myös tänä vuonna. HOPE ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki apu on tervetullutta, eikä vähiten jännittävän koulutien alkaessa. Uudet koulureput selässään ekaluokkalaiset pääsevät aloittamaan koulutiensä samalta viivalta.

OP toimitti reput elokuun alussa HOPE ry:lle, joka lajitteli ja jakoi lahjoitukset suoraan koulutietään aloittaville lapsille. Keräyksen tuloksena kerättiin heinäkuussa yhteensä 3000 reppua eri puolilla Suomea sekä lukematon määrä penaaleja ja muita kouluvälineitä. OP Pohjois-Savossa reppuja kerättiin yhteensä 77.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on meille tärkeä asia ja osa vastuullisuuttamme. On ollut ilo huomata se into, jolla asiakkaamme ja henkilökuntamme ovat lähteneet mukaan keräykseen. Iso kiitos vielä kaikille lahjoittajille, sanoo OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Seppo Pääkkö.

Reppukeräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin reppuja kerättiin tuhansia. Vuonna 2018 keräys laajeni 52 paikkakunnalle ja reppuja kerättiin jo 2500 lapselle. Tänä vuonna reppuja kerättiin 3000 lähes 70 paikkakunnalla.

Hope ry on vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi toimiva järjestö. HOPE jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.