BLOGI: Onnistuneet omistajanvaihdokset ovat tärkeitä meille kaikille

OP Pohjois-Savo
OP Pohjois-Savo

OP Pohjois-Savon asiantuntijat kertovat blogikirjoituksissa mielipiteitään ajankohtaisiin talouselämän asioihin. Tule mukaan keskustelemaan ja kuulemaan savolaisten terveiset!

Yritysten omistajanvaihdoksissa koettiin suma 2000-luvun alkupuolella, kun ns. sotien jälkeiset suuret yrittäjäikäluokat siirtyivät eläkkeelle. Omistajavaihdokset ovat jatkossakin tärkeitä. Oikein tehtynä se antaa uutta potkua yritykselle sekä mahdollisuuden myös säilyttää yrityksen saavutukset.

OP Pohjois-Savo
OP Pohjois-Savo

OP Pohjois-Savon asiantuntijat kertovat blogikirjoituksissa mielipiteitään ajankohtaisiin talouselämän asioihin. Tule mukaan keskustelemaan ja kuulemaan savolaisten terveiset!

Tulevien vuosien aikana Suomessa tulee myyntiin kymmeniä tuhansia yrityksiä yrittäjien ikäännyttyä. On arvioitu, että yli 55-vuotiaista yrittäjistä lähes puolet arvioi myyvänsä yrityksensä ulkopuolisille. Yhteiskunnan kannalta on äärimmäisen tärkeää varmistaa näille yrityksille jatko ja jatkajan löytäminen.

Yrityksen perustamista harkitsevalle omistajanvaihdos on varteenotettava vaihtoehto. Ostamalla toimivan yrityksen saa valmiina sen asiakkaat, maineen, toimintakonseptin ja verkostot. Ei tarvitse lähteä täysin nollasta liikkeelle.

Omistajanvaihdos yrityksen elinkaaren yksi kriittisimmistä vaiheista

Omistajanvaihdoksia ovat yrityskaupat, sukupolvenvaihdokset ja yrityksen muut omistusjärjestelyt. Oikein suoritettuna se antaa uutta potkua yritykselle, mutta huolimattomasti valmisteltuna ja hoidettuna saattaa katkaista terveenkin yrityksen elämän. Omistajanvaihdokseen kannattaa käyttää tarvittaessa runsaasti aikaa.

Myyjän kannalta on tärkeää, että myyntikohde on kunnossa. Taloudelliset tunnusluvut kertovat yrityksen tilan, ansaintalogiikan täytyy toimia ja tulevaisuuden näkymien tulisi olla hyvät. Hyvästä ja kannattavasta yrityksestä saa myös hyvän kauppahinnan, ja yrittäjän elämäntyö ansaitsemansa palkinnon.

Ostajan on tärkeää löytää hyvän kannattavuuden ja tulevaisuuden näkymien lisäksi yritys, joka sopii omaan elämäntilanteeseen, tavoitteisiin ja varallisuuteen. Yritys, jonka pyörittämiseen on riittävästi osaamista ja tarvittavaa kokemusta. On parempi ostaa yritys, jota voi viedä eteenpäin omilla kyvyillä ja resursseilla, kuin yritys, jonka toimintaan rahkeet juuri ja juuri riittävät.

Markkinahinta on se millä kaupat kätellään

Mikä on oikea kauppahinta? Pk-yrityksillä ei valitettavasti ole markkinahintoja. Kauppahinta on aina kompromissi. Hinta on yleensä oikea, kun myyjä saa riittävän korvauksen yrityksestä ja ostaja pystyy yritystoiminnallaan maksamaan kauppahinnan takaisin 2–5 vuodessa. Pääsääntö on, mitä parempi tulos yrityksellä on tai mitä pitempi on maksuaika, sitä korkeampi on hinta. Markkinahinta on siis se, millä kaupat syntyvät.

Yrityksen haltuunottoon tulee panostaa yrityskaupan jälkeen. Liian moni yrityskauppa on mennyt pieleen huonon haltuunoton takia. Sitä voidaan helpottaa, jos entinen omistaja suostuu jäämään yritykseen töihin määräajaksi kaupan jälkeen. Henkilöriskiä voidaan myös pienenentää siirtämällä vastuuta ja tietoa yrittäjältä muille avainhenkilöille jo hyvissä ajoin ennen kuin jatkaja on edes näköpiirissä.

Yrityskauppaa suunnittelevan on hyvä aloittaa hankkeen rahoituksen suunnittelu hyvissä ajoin. Rahoitus hoituu yleisimmin pankkilainalla, jota voidaan täydentää muiden rahoittajien luotoilla (esim. Finnvera Oyj tai rahoitusyhtiörahoitus) tai omistajien rahoituksella. Jokainen yrityskauppa on yksilöllinen, ja hyville hankkeille löytyy rahoitusta. OP:sta asiakas saa asiantuntevaa apua ja tukea yrityskauppaan liittyviin asioissa. Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta rahoitusmarkkinat ovat toistaiseksi toimineet hyvin. Katsomme positiivisesti tulevaisuuteen.

Martti Leskinen pankinjohtaja, alueellinen yrityspankki, OP Pohjois-Savo

PS. OP Pohjois-Savo tekee yhteistyötä monien eri toimijoiden kanssa kuten Yrityskylä Itä-Suomen ja tukee laajasti lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatusta – heissä on tulevaisuus myös pohjoissavolaisten yritysten jatkajina!

Lue lisää pohjoissavolaisia juttuja OP Mediasta

Tutustu OP Pohjois-Savon Yrityspankin palveluihin ja asiantuntijoihin

Siirry OP Pohjois-Savon verkkosivuille

OP sosiaalisessa mediassa