Asuntokauppa on käynyt hyvin: Alkukevään pienestä säikähdyksestä huolimatta asuntokauppa on kuluvan vuonna käynyt sekä meillä että muualla varsin hyvin. Sijainniltaan oikeassa paikassa ja oikein hinnoitellut kodit ovat saaneet uusia asukkaita ja varsin monella vapaa-ajankohteellakin omistaja on vaihtunut kuluvan vuoden aikana. Korona-aika on kääntänyt katseen ”kotoiluun”, asumisen laadun parantamiseen, remontointiin, sisustamiseen, etätöihin sekä vapaa-ajan viettämiseen kotimaassa.

Nyt on hyvä aika myydä: Ostajia on siis liikkeellä kohtuullisen laajalla rintamalla. Monin paikoin ostettavista kodeista on ollut jopa pulaa, sillä kaikesta ”yleisestä hälinästä” huolimatta työllisyys on säilynyt hyvällä tasolla, pankit rahoittavat järkeviä hankkeita ja korkotaso on ennätyksellisen alhainen. Elämäntilanteiden muutosten vaatimat/mahdollistamat kodinvaihtotarpeet on voitu täyttää.

Kiinteistönvälittäjät toimivat vastuullisesti: Kv-alan ammattilaiset ottavat toiminnassaan asianmukaisesti huomioon sekä asiakkaiden että oman terveytensä. Käytännön asiakaskohtaamisiin on varauduttu turvavälein, hyvällä käsihygienialla sekä tarvittaessa myös suojamaskein. Esittelyt pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkälle yksityisesittelyin. Moneen kotiin voi tutustua alustavasti myös sähköisesti. Sähköiset kaupankäyntijärjestelmät lisäävät mahdollisuutta ilman kasvokkaista kontaktia tehtäviin kauppoihin.

Ajatuksia asuntokaupan jatkosta: Kun maassamme osataan koronarokotetta odotettaessa tehdä oikeita päätöksiä ihmisten terveyden turvaamiseksi niin kansallisella kuin paikallisella tasolla, ovat olosuhteen kodin vaihtamiselle hyvät myös loppuvuonna 2020. Mikään tällä hetkellä tiedossamme oleva ilmiö ei ole vaikuttamassa asuntokaupan olennaiseen vähenemiseen. Kodin vaihtaminen on faktaperusteiden lisäksi myös vahvasti tunneasia, joten tunne omasta ja läheisten terveydestä on vaikuttamassa myös asuntokaupparintamalla.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme: Kuukausia jatkunut koronaviruspandemia on saattanut aiheuttaa myös tietyn asteista väsymystä tai ainakin turtumista vallitsevaan tilanteeseen sekä sen aiheuttamiin eri asteisiin rajoitus- ja varautumistoimiin, jotka ovat onneksi olleet viime aikoina varsin kohtuullisia ja luonteeltaan väliaikaisia.

Asuntokauppaa on hyvä tehdä näinä hiukan eriskummallisinakin aikoina, kunhan huolehdimme asianmukaisista suojaustoimista. Tämä virus voi jäädä ”vieraaksemme” pitemmäksikin aikaa muutaman muun tuntemamme viruksen tavoin, mutta sen kanssa kykenemme elämään. Suhteutetaan tämäkin asia muuhun elämänkulkuun sekä toimitaan vastuullisesti. Niin mekin täällä kiinteistönvälitysrintamalla toimimme – samalla, kun haluamme olla mahdollisimman normaalisti hoitamassa näitä meille kaikille niin tärkeitä asuntoasioita.

Pekka Linna, varatuomari, LKV, toimitusjohtaja OP Koti Pohjois-Savo

Tutustu OP Koti Pohjois-Savon kohteisiin ja kiinteistövälittäjiin

Tutustu muihin pohjoissavolaisiin juttuihin OP Mediassa

Siirry OP Pohjois-Savon verkkosivuille