Tiesitkö, että Oulusta saa Suomen parasta OP Private -palvelua?

Totta se on. Tunnustus lämmittää OP Private Oulun tiimiä, jossa työtä on tehty vuosien ajan pitkäjänteisesti, asiakkaan etu kirkkaana mielessä.

Euromoney on yksi maailman arvostetuimmista pankki- ja rahoitusalan lehdistä, joka julkaisee Private Banking -palvelututkimuksen vuosittain. Tutkimuksessa alan toimijat arvioivat toisiaan taloudellisten mittareiden perusteella sekä vertailemalla tuotteita ja palveluita. Tänä vuonna OP valittiin Suomen parhaaksi Private Banking -palveluiden tarjoajaksi.

Oulun Osuuspankki perusti OP Private -yksikkönsä 2000-luvun alussa, ihan ensimmäisten osuuspankkien joukossa. OP Privaten palvelut kattavat varallisuudenhoidon lisäksi päivittäisten pankkiasioiden hoitamisen, rahoituksen, vakuutukset ja lainopilliset palvelut. Asiakas saa oman henkilökohtaisen varainhoitajan, joka huolehtii asiakkaan tarpeista laaja-alaisesti yhdessä asiantuntijatiimin kanssa.

Yksikkö on kasvanut vuosi vuodelta, ja tänä päivänä siellä työskentelee 14 varainhoidon huippuammattilaista. He ovat tehneet jo vuosien ajan määrätietoisesti työtä toimintansa kehittämiseksi, ja siksi Euromoney-lehden tunnustus lämmittää mieliä.

–Toimintaympäristö on asettanut viime vuosina kovia haasteita. Sääntely on voimistunut ja kilpailutilanne sijoittaja-asiakkaista on kova, Oulun Osuuspankin varallisuudenhoidosta vastaava pankinjohtaja Jari Anttila kertoo. – Meillä on Pohjois-Suomen suurin ja kokenein varainhoidon tiimi, jossa jokainen asiantuntija tekee hienoa työtä. He kuuntelevat ja ymmärtävät asiakkaidensa tarpeita ja pystyvät tarjoamaan yksilöllisiä, lisäarvoa tuottavia ratkaisuja.

Erityisen ylpeä Anttila on OP Private Oulun asiantuntijoiden tavasta kehittää omaa osaamistaan, Private-palveluita ja työskennellä yhdessä.

–Heillä on todellakin loistava asenne työhönsä! He tekevät laajalti yhteistyötä pankin henkilö- ja yritysasiakaspalveluiden kanssa ja aidosti haluavat, että koko pankki menestyy, OP Private Oulun johtaja Susanna Rajakangas komppaa. –Vain yhteistyötä tekemällä saamme sen kaikkein kirkkaimman palkinnon: tyytyväisen ja menestyvän asiakkaan.

OP:lle tunnustusta peräti viidessä kategoriassa

  • OP nousi parhaaksi suomalaiseksi toimijaksi neljässä kategoriassa parhaan Private Banking -palveluntarjoajan lisäksi.
  • Palkinnot vastaanotetaan Lontoossa 18. helmikuuta järjestettävässä tilaisuudessa. OP Ryhmän edustajina palkintoja on valittu vastaanottamaan Susanna Rajakangas OP Private Oulusta, Leena Huhtala Etelä-Hämeen Osuuspankista sekä Janne Hakanen OP Varainhoidosta.

Kiinnostuitko OP Private Oulun palveluista?

Ota yhteyttä sijoituspäälliköihimme Harri Bastmaniin tai Sanna Ruuskaan. Heidän ja kaikkien muiden OP Oulun asiantuntijoiden suorat yhteystiedot löydät osoitteesta op.fi/oulu/soitasuoraan.

OP sosiaalisessa mediassa