Pehmeiden arvojen kiekkovalmentaja

Oulun Kärppien päävalmentajalla Mikko ”Mamba” Mannerilla on maine epätyypillisenä jääkiekon liigavalmentajana. Hänellä on selvät syyt sille, miksi hän on halunnut tuoda empaattisuuden ja yhteisöllisyyden karskin ja maskuliinisen lajin keskiöön.

KAIKKI RAKASTAVAT MAMBAA. Muuta ei voi päätellä sen perusteella, mitä ihmiset kertovat Oulun Kärpät viime kaudella SM-kultaan johdattaneesta tuoreesta päävalmentajasta. Mikko Mannerin moderni, ihmislähtöinen ja myötätuntoinen johtaminen saa suitsutusta keneltä tahansa kysyykin.

”Noh, viime kaudella tämä tyyli toi voiton, mutta edessä on uusi kausi. Nähtäväksi jää, kasvaako minusta valmentaja vai jäänkö yhden kauden ihmeeksi”, Manner toppuuttelee nöyrään tyyliinsä.

Voisi kuvitella, että kultamitali kaulassa ja yli 15 vuoden valmentajauran tehneenä hän haluaisi jo hieman paukutella henkseleitä, mutta sitä on Mannerilta turha odottaa.

”Minulle menestys on jotain muuta kuin sijoitus sarjataulukossa. Menestys on mielenrauhaa siitä, että tiedän tehneeni osuuteni niin hyvin kuin osaan ja arvojeni mukaisesti. Saavutukset puolestaan ovat sitä, mitä menestys tuo tullessaan, eikä se aina ole ykkössija.”

Oikeus olla hyvällä mielellä

Manner kertoo toimintatapojensa ja arvojensa kumpuavan kotikasvatuksesta.

”Tulen yrittäjäperheestä, jossa kasvoin kovan työnteon kulttuuriin. Yrittäjäisäni ahkeroi myös vapaa-ajalla, touhusi rakennuksilla ja mökillä. Töitä tehtiin nimenomaan muiden eteen. Äidiltäni taas olen perinyt empaattisuuden ja muiden huomioimisen.”

Manner kertoo olleensa aina sosiaalinen, laajan kaveripiirinsä tsemppaaja ja yhteisen tekemisen keksijä. Jääkiekkomaailmassa Manneriin paljon vaikuttanut ihminen on Kärppien aiempi päävalmentaja Lauri Marjamäki. Manner työskenteli Marjamäen apuvalmentajana kolme vuotta.

”Laurin alaisuudessa minun ei tarvinnut näytellä ketään, vaan sain olla oma itseni. Pikkuhiljaa itseluottamukseni kasvoi, kun opin, että omana itsenäni olen riittävä. Nyt itse vastuuvalmentajana haluan, että jokaisella on joukkueessa tunne, että heidät hyväksytään juuri sellaisina kuin he ovat. Jokaisella on oikeus olla hyvällä mielellä.”

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mitään vaadittaisi, Manner painottaa. Päinvastoin, ilman kovaa ja jatkuvasti omat rajat ylittävää treenaamista ei kilpaurheilussa pärjää.

”Tämä laji jos mikä on verta, hikeä ja kyyneleitä. Kilpailuvietti ja halu voittaa on jokaisella urheilijalla perusasetuksena, mutta se ei riitä. On oltava voittajaluonne.”

Voittajaluonteen piirteiksi Manner luettelee kovan työmoraalin, nöyryyden ja yhteisöllisyyden. Voittajaluonteen omaavalla ihmisellä on arvot kohdillaan, palava halu kehittyä, ja hän käyttäytyy arvostavasti muita ihmisiä kohtaan.

”Tällainen luonne on esimerkiksi Lasse Kukkosella. Hänen myötään se on levinnyt Kärppien tavaksi toimia”, Manner kehuu Kärppä-veteraania.

”Räkänokat eivät meillä pärjää, vaan kunnioittavan käytöksen ja ahkeruuden on näyttävä kaikkialla, missä liikumme. Meillä on myös vastuu imagostamme.”

Hetkessä elämisen tärkeys

Manner ei ole valmentajana yksinvaltias, vaan jakaa johtajuutta apuvalmentajiensa ja johtavien pelaajien kanssa. Kärppien ilmapiiri on kaikkien joukkueen jäsenien vastuulla.

”Ihmisten välisiin jännitteisiin ei saa mennä yhtään energiaa, sillä se on hukattua energiaa. Siksi keskustelemme paljon tunteista ja joukkueen arvoista. Jääkiekossa roolit ja niiden muutokset ovat välillä vaikeita. Uskon kuitenkin, että kun käsittelemme yhdessä raskaatkin asiat ja meillä on aidosti hyvä olla keskenämme, niin pystymme antamaan parhaamme.”

Kukaan ei ole suojassa elämän vaikeuksilta, ja tappiot kuuluvat olennaisena osana kilpaurheiluun.

”Mielenhallintaa ja joukkueen yhtenäisyyttä ei mitata voiton hetkellä vaan vastoinkäymisissä. Jos esimerkiksi tappio johtaa siihen, että ei ole kiva tulla treeneihin tai aletaan käyttäytyä miten sattuu muita kohtaan, emme ole riittävän yhtenäisiä.”

Yllättäen Kärppien pukukopissa ei koskaan puhuta pelin voittamisesta.

”Jos ajatukset ovat koko pelin voittamisessa, tulevaisuuden palkinnossa, hämärtyy se, mitä pelissä pitää tehdä tässä ja nyt: voittaa yksittäiset tilanteet. Kilpaurheilussa hetkessä elämisen tärkeys korostuu, ei voi murehtia menneitä tai huolehtia tulevasta.”

Oulua Manner kehuu paitsi kauniiksi ja mukavaksi kaupungiksi, myös ihanteelliseksi paikaksi olla valmentajana.

”Tämä kaupunki hengittää lätkää. Välillä tuntuu kuin jokaisen pikkupojan ja -tytön unelma olisi pelata Kärpissä. Kaupunki on täynnä idoleita, entisiä ja nykyisiä NHL-tähtiä, joiden kanssa voi keskustella ja joilta voi oppia paljon. Kaikki nykypäivän oululaiset NHL-pelaajat harjoittelevat kanssamme, ja he auttavat meitä valmentajia ja joukkueen pelaajia omalla esimerkillään. Olemme onnekkaita.”

Päävalmentajan tavoite tulevalla kaudella on saada uudistuneen joukkueen tekeminen sille tasolle, että loppuun saakka yrittäminen ja empatia näkyisi rohkeana ja uhrautuvana pelaamisena.

”Emme halua almuja, vaan haluamme ansaita paikkamme ihmisten elämässä. Jääkiekko on kallis harrastus, mutta sitä on myös kallis fanittaa ja tukea. Haluamme antaa rahalle vastinetta, elämyksiä koko hinnalla.”

Mikko ”Mamba” Manner

• Syntynyt 19.7.1974 Vaasassa

• Perhe: Vaimo, 11-vuotias tytär ja 10-vuotias poika.

• Vaasan Sportin kasvatti.

• Pelannut laitahyökkääjänä Suomen ja Ruotsin alemmilla sarjatasoilla ja Tanskassa pääsarjassa.

• Vuodet 2003–2013 valmensi Vaasan Sportia, Kiekko-Laseria Mestis-sarjassa, Sportin A- ja C-nuoria sekä Suomi-sarjan Waasa Red Ducksia.

• Siirtyi syksyllä 2013 Oulun Kärppiin Lauri Marjamäen apuvalmentajaksi.

• 2017–18 ensimmäinen kausi Oulun Kärppien päävalmentajana. Joukkue voitti sekä runkosarjan että SM-kullan.

Seuraa Kärppiä netissä.

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti -lehden numerossa 3/2018.

OP sosiaalisessa mediassa