Viime viikkojen aikana olen turhautuneena seurannut rokotevastaisten sairaanhoitajien kampanjointia hoitoalan rokotepakkoa vastaan. Kampanjaa johtavat sairaanhoitajat ovat perustelleet vastustamistaan esimerkiksi sillä, että he itse eivät ole influenssaa sairastaneet vuosikymmeniin, vaikka eivät influenssarokotetta ole ottaneetkaan. Samalla he ovat korostaneet rokotusten mahdollisia haittavaikutuksia. Hämmästyttävää tässä kampanjassa on ollut nimenomaan se, että hoitoalan ammattilaisina pidetyt koulutetut henkilöt ovat lähteneet uhmaamaan tieteellisesti todistettuja faktoja ja alan hyväksi havaittuja käytäntöjä.

Toki aina löytyy niitä tervaskantoja, joihin eivät taudit tartu. Heitä nostetaan myös mielellään julkisuudessa esille, jolloin he kertovat tämän johtuvan tietynlaisista elämänvalinnoista, kuten reippaasta ulkoilusta tai kerrassaan poikkeuksellisista perintötekijöistä tyyliin ”ei äitikään koskaan sairastanut.”

Selitykset kuulostavat houkuttelevilta. Tarina houkuttaa ja kasvattaa halua uskoa, että minäkin voin olla yhtä onnekas, jos elän samalla tavalla. Näiden onnekkaiden taustalta löytyy ehkä todennäköisempikin selitys – sattuma.

Kun ihmisiä on miljoonia, tähän populaation löytyy se onnekas, johon taudit eivät ole tarttuneet. Sama sattuma on mahdollistanut loton päävoiton samalle henkilölle kahteen kertaan, mutta tähän ei haeta syitä ruokavalioista tai ahkerasta saunomisesta. Miksi rokotteet ovatkin sitten eri asia?

Jäin miettimään, onko myös omalla alallani tilanteita, jolloin alan ammattilaiset hylkäävät tutkitun tiedon ja luottavat mieluummin mutuun. Huomasin nopeasti, että kyllä on.

Olen lukenut lehdistä ja etenkin keskustelupalstoilta, miten sijoitusalan ammattialaisina tai ammattimaisina sijoittajana esiintyvät henkilöt kertovat omaa tarinaansa. Heidän rikastumisensa on mahdollistanut sijoitustyyli, jota he suosittelevat myös muille vaikkapa sijoituskirjan tai maksullisten palveluiden muodossa. Usein ajatuksensa on unohtaa hajautus ja panostaa kaikki heidän mielestään hyväksi havaittuun sijoituskohteeseen. Näin hekin ovat tehneet ja nyt heillä menee taloudellisesti varsin pulleasti. Hajautus kuulemma estää oikean rikastumisen, sillä sijoittamalla useisiin eri sijoituskohteisiin ei salkun arvo voi monikymmenkertaistua muutamassa vuodessa. Tämä sijoittaja on siis menestynyt sankari ja hän ”tietää” kuinka vauraus rakennetaan.

Jälleen kerran meitä houkuttaa tämä tarina. Voisinkohan minäkin olla yhteä onnekas seuraamalla näitä ajatuksia?

Tarina jättää kuitenkin kertomatta, että sijoittamisessa tutkitusti ainoa järkevä tapa pienentää riskiä tinkimättä tuottotavoitteesta on hajautus. Se ei kerro myöskään sitä, että yhtä onnekasta hajauttamisen hyljännyttä sijoittajaa kohden löytyy kymmeniä sijoittajia, joiden varat sulivat heidän veikatessaan kurssirakettia.

Portfolioteoria ja hajauttaminen ovat sijoitusteorian peruspilareita. Hajauttaminen on akateemisessa tutkimuksessa hyväksi ja todeksi todistettu: jos sijoitan tänään kaikki varani yhteen osakkeeseen, on minun tuotto-odotukseni sille osakemarkkinoiden yleinen tuotto-odotus, 8-9 % vuodessa, ei suurempi eikä pienempi. Tuotto-odotus ei siis nouse, vaikka sijoituskohteita olisi vähemmän. Riski on tosin hyvin suuri, sillä yhteen yritykseen ja sen osakkeeseen voi kohdistua monenlaisia uhkia. Siksi salkun arvo heilahteleekin paljon.

Jos päätänkin sijoittaa samat varat tasapainoin kahteenkymmeneen eri osakkeeseen, tipahtavat salkkuni arvonheilahtelu ja riski murto-osaan ensimmäiseen esimerkkiin verrattuna. Sen sijaan tuotto-odotus pysyy ihan samana eli 8-9 %:ssa.

Tämä on se hajauttamisen idea: saman tuotto-odotuksen saaminen vähemmän riskillä. Tämä on ja tulee pysymään hyvän sijoittamisen kulmakivenä.

Olen työssäni nähnyt paljon ihmisiä, jotka ovat laittaneet kymmeniä ja jopa satoja tuhansia siihen mielestään mahtavaan firmaan ja odottaneet arvon moninkertaistuvan tulevina vuosina. He olleet vakuuttuneita, että tässä voi käydä vain hyvin. Valitettavan monella tämä yksi osake sattui olemaan Talvivaara.

Tänä tai ensi vuonna kirjataan Suomessa paljon luovutustappioita, joita ei koskaan ehditä vähentämään luovutusvoitoista. Näillä henkilöillä ei nimittäin ole enää juuri pääomia mitä sijoittaa. Kuitenkin nämä sijoittajat noudattivat sitä samaa ohjetta kuin lehtien palstoilta tutut, rikastuneet ”sijoitusammattilaiset”. Jostain syystä heitä ei kuitenkaan haastatella lehtiin tai eikä heiltä kysytä keskustelupalstoilla sijoitusvinkkejä.

Mikä sitten erotti heidät näistä sankarillista sijoittajista? Sattuma, puhdas sattuma. Mutta kumpi tarina myy?

​