Tiina Loppi (kuvassa vas.), Tomi Isohookana ja Anne Leinonen vetivät kevään aikana digikoulutuksia Oulussa ja ympäristökunnissa.

Oulun Osuuspankki haluaa opastaa asiakkaitaan sähköisen asioinnin tiellä järjestämällä tänäkin vuonna koulutustilaisuuksia kaikissa toimialueensa kunnissa. Kevään aikana järjestettiin kuusi tilaisuutta ja syksyllä tulee neljä lisää.

Tilaisuuksissa osanottajien oli mahdollista tutustua turvallisesti mobiilimaailmaan ja pankkiasiointiin omalla laitteella yhdessä OPn asiantuntijoiden kanssa. Tutuiksi tulivat OPn digitaaliset pankkipalvelut kuten OP-verkkopalvelu, OP-mobiili ja Pivo-mobiililompakko sekä uusi Mobiiliavain.

Kouluttajina toimineiden Tiina Lopin, Anne Leinosen ja Tomi Isohookanan mielestä oli hienoa nähdä, että pankin digitaaliset palvelut herättävät kiinnostusta ja innostusta uuden oppimiseen.

”Tunnelma oli todella hyvä”, Tiina Loppi kehuu. ”Osanottajat innostuivat ja rohkaistuivat kokeilemaan uusia palveluita. Erityisesti Mobiiliavain kiinnosti kovasti, ja niitä otettiinkin useammalle käyttöön.”

Vaikka uutta asiaa oli paljon, osallistujat olivat rohkein mielin mukana. He toivoivat eniten tukea oman varmuuden vahvistamiseen, ja siihen paras lääke on harjoittelu.

Alkuun pääseminen kuitenkin vaatii ohjeistusta, jotta toiminnoista tulee rutiineja. Tuolloin myös oman osaamiseen luottaminen ja varmuus lisääntyvät.

”Mukaan annetusta materiaalista on varmasti hyötyä myös kotona. Materiaalipaketissa on useita vaiheittain kuvattuja ohjeita ja tehtäviä, jotka toimivat tukena uuden opettelulle ja oman osaamistason kasvattamiselle”, Anne Leinonen muistuttaa.

Jotkut harmittelivat, että koulutukseen varattu aika oli rajallinen, sillä he olisivat kaivanneet vielä enemmän henkilökohtaista opastusta enemmän. Tomi Isohookana hoksauttaakin, että pankkiin voi varata ajan myös henkilökohtaista digiopastusta varten.

”Meitä voi aina tulla tänne moikkaamaan ja kysymään apua”, hän rohkaisee.

Haluatko henkilökohtaista opastusta esimerkiksi OP-mobiiliin käyttöön?

Tervetuloa keskustelemaan konttoriin kanssamme!

  • Varaa tapaamista varten aika päivittäispalveluiden asiantuntijoillemme.
  • Ota toimipaikkaan tullessasi mukaan voimassaoleva henkilöllisyystodistus (ajokortti, henkilökortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti).
  • Ota mukaasi oma tabletti tai älypuhelin, verkkopankkitunnukset ja vaihtuvat salasanat sekä mahdolliset omat AppStore/Google Play/Windows Store – tunnukset.

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti -asiakaslehden numerossa 2/2018.