Työtuoleja ja työpöytiä. Neuvotteluhuoneen kalusteita. Sohvia ja nojatuoleja. Kaappeja ja hyllyjä. Oulun Yrityskalusto Oy:n toimitusjohtaja Mia Runtti-Manninen (kuvassa oik.) kulkee tottuneesti yrityksen väljissä tiloissa Oulun Maikkulassa ja esittelee sen laajaa valikoimaa.

Runtti-Manninen kertoo, että näyttävät tilat ovat tietoinen valinta.

– Haluamme että meillä on täällä kattava myyntinäyttely. Asiakkaat pääsevät näkemään kalusteet ja tekemään perusteltuja valintoja. Näin nämä välttyvät sellaisilta päätöksiltä, jotka kaduttavat jälkikäteen. Haluamme olla asiakkaidemme puolella, hän sanoo ja esittelee samalla erilaisia sähköpöytiä.

Käy ilmi, että kalusteiden hankinta työtiloihin ei ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Kalusteita on myös osattava käyttää oikein. Esimerkiksi nykyisin tuiki tavallisista sähköpöydistä ja satulatuoleista on väärin käytettynä enemmän haittaa kuin hyötyä. Korkeus on muun muassa asetettava oikein ja niin jalkojen kuin käsien kulman on oltava sopiva. Runtti-Manninen lupaa, että Yrityskalustosta neuvoja saa.

–Tässä näkyy Yrityskaluston henkilöstön pitkäaikainen kokemus alalta. Tarjoamme asiakkaillemme myös asiantuntevaa palvelua, ergonomista osaamista sekä tilojen suunnittelua, hän huomauttaa.

Pääpaino uusissa kalusteissa

Toimitusjohtaja Runtti-Manninen tähdentää myös, että Yrityskalusto on tätä nykyä keskittynyt jokseenkin kokonaan uusiin kalusteisiin. Tämä on selvä muutos takavuosien tilanteeseen – tuolloin se tunnettiin lähinnä käytettyjen kalusteiden myyjänä. Toki tarvittaessa yritys edelleen auttaa asiakkaitaan kierrättämään näiden vanhoja kalusteita.

Istahdetaan sitten neuvottelunurkkaukseen ja käydään läpi Oulun Yrityskalusto Oy:n – markkinointinimeltään pelkän Yrityskaluston – strategiset mitat ja taustat. Yrityksen palveluksessa on nykyisin kahdeksan henkeä. Liikevaihtoa se keräsi viime vuonna 1,8 miljoonaa euroa. Tänä vuonna luku on ennusteiden mukaan nousussa.

–Tarkoituksemme on kasvaa maltillisesti, askel askeleelta. Pääosin asiakkaamme ovat Oulun seudulla toimivia pk-yrityksiä, mutta joukossa on myös valtakunnallisia isoja yhtiöitä ja kotitalouksiakin, selittää Mia Runtti-Manninen.

Muodonmuutos vuonna 2014

Vuonna 1995 perustettu Yrityskalusto koki melkoisen muodonmuutoksen vuonna 2014 toteutuneen yritysjärjestelyn myötä. Yrityksen omistajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi tuli Kiinasta Suomeen muuttanut Feng Hu (kuvassa vas.), joka oli työskennellyt Nokiassa ja Oulun yliopistossa. Yrityskaluston aikaisemmat omistajat Kauko Minkkinen ja Leo Lopakka jäivät vielä pariksi vuodeksi yrityksen palvelukseen. Minkkisen vetäydyttyä pois toimitusjohtajan tehtävistä hänen seuraajanaan aloitti Mia Runtti-Manninen.

Yrityskalusto on nyt osa konsernia, jonka emoyhtiö harjoittaa kalusteiden maahantuontia. Myös kotimaisia tuotteita on Yrityskaluston valikoimissa runsaasti.

–Meillä on paljon laadukkaita ja tunnettuja merkkejä niin Suomesta kuin esimerkiksi Saksasta, Ruotsista ja Norjasta, kertoo Runtti-Manninen.

Hän pitää tärkeänä myös sitä, että Yrityskalusto voi tarjota asiakkailleen monenlaisia ratkaisuja. Kiireesti kalusteita tarvitseva saa haluamansa nopeasti yrityksen varastosta. Toisaalta Yrityskalusto voi suunnitella tilan ja räätälöidä sen kalustuksen aivan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Tällöin toimitusaika on luonnollisesti pitempi.

OP-yhteistyö alkoi yrityskaupasta

Oulun Osuuspankin ja Yrityskaluston yhteistyö alkoi Mia Runtti-Mannisen mukaan vuoden 2014 yritysjärjestelyn tiimoilta.

–Sittemmin kumppanuutemme on kehittynyt ja olemme löytäneet toimivan yhteismallin. Eri tilanteisiin on aina löytynyt sopiva ratkaisu. Pankissa on erinomaiset neuvonantajat ja siellä ym- märretään meidän tavoitteitamme ja toimintaamme, hän kiittelee.

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Yrityslehden numerossa 2/2018.