Joonas Poutiaisen Salon Vilppaan fanittaminen alkoi jo taaperoiässä. Suurena vaikuttimena oli oma isä, joka Joonaksen syntymän aikoihin otti Vilppaan puheenjohtajan tehtävät hoitaakseen.

– Kyllä minä olen syntynyt Vilppaan kannattajaksi. Ja onhan sitä tullut itsekin pelattua. Viisivuotiaana aloitin koripallokoulussa ja vieläkin pelailen jonkun verran, mutta se on enemmänkin sellaista satunnaista kavereiden kanssa hengailua.

Mikä koripallossa sitten kiehtoo? Mikä tekee koripallosta fanittaminen arvoisen?

– Koripallo on taitolaji. Se on myös vaikea laji, mikä näkyy helposti esimerkiksi koulujen liikuntatunneilla. Jalkapallo ja sähly ovat huomattavasti helpompia lajeja pelata yhdessä.

– Ja onhan pelitapahtumat suurta viihdettä, jossa voittaminen nostaa tunnelman kattoon.

Joonas vahvistaa kommenttiaan vielä kertomalla ikuisiksi ajoiksi muistiin piirtyneen draaman kaaren Vilppaan ottelusta ajalta, jolloin Vilpas nousi mestaruussarjaan.

– Meillä on legendaarinen jenkkivahvistus Tim Kisner, joka oli jenkkivahvistuksesi melko lyhyt ja pelasikin takamiehenä. Me oltiin pelissä kaksi pistettä häviöllä ja peliaikaa oli jäljellä kaksi sekuntia. Kisner viskasi pallon puolesta kentästä jollain ihmeen konstilla päätä pidemmän puolustajan yli koriin. Koko Salohalli räjähti, mutta koria ei sitten loppujen lopuksi hyväksytty, koska se oli rajarikko.

Hävitty pronssi tuntui tosi pahalta

Olemme tulleet Joonaksen kanssa katsomaan Vilpas Vikingsien Suomen Cup -ottelua. Koska kyseessä ei ole varsinainen sarjapeli, väkeä tippuu paikalle normaalia rauhallisemmin.

– Fanikatsomo ei ole tänään parhaimmassa terässä. Se johtuu siitä, että näissä peleissä ei vedetä parhaalla miehistöllä. Vierasjoukkue Kouvotkin on tullut divarijoukkueella paikalle, Joonas selvittää.

Salon Vilpas vie peliä alusta alkaen ja lunastaa paikkansa Suomen Cupin välieriin lukemilla 108–73. Viimevuotinen cupin voitto on siis toistettavissa. Sen sijaan korisliigassa se kulta on vielä voittamatta.

– Viime vuonna oltiin todella lähellä voittoa tai ainakin kärkisijaa. Meillä oli huikea joukkue ja huikea meno, mutta lopulta sitten jäätiin neljänsiksi. Tappio pronssiottelussa tuntui todella pahalta.

Tämän kauden menestystä Joonas ei vielä osaa arvioida, vaikka kaikenlainen spekulointi ja tilastojen analysointi kuuluvatkin fanittamiseen.

– Hyvinhän me tälläkin kaudella ollaan pärjätty. Ja aina pitää uskoa voiton mahdollisuuteen.

Hurjaa kannustusta vuosien varrelta. Kuva on faniryhmä Vilpas Ultrasin arkistosta.

Rakkaudesta lajiin ja ystäviin

24-vuotias Joonas opiskelee parhaillaan Turussa tradenomiksi. Opiskelu toisella paikkakunnalla on tehnyt tosifanittamisesta haasteellista.

– Arkipelit ovat vaikeita, niihin ei aina pääse. Mutta kyllä aina tullaan paikalle, jos vain mitenkään on mahdollista. Ja kyllä peleihin lähdetään kauemmaksikin. Pleijereihin vaikka Joensuuhun asti.

Fanitoimintaan kuuluukin vierasottelukyytien järjestäminen. Näillä pelimatkoilla on aikaa hioa uusia kannustushuutoja ja -lauluja eli chänttejä. Myös erilaiset tapaamiset joukkueen pelaajien kanssa ovat luonnollisesti fanitoimintaa.

– Minun vanhempani järjestävät joka syksy perinteisen koripalloillan ydin faniporukalle, jossa tänä vuonna saimme uuden päävalmentajan puoleksi tunniksi paikalle meidän fanien tentattavaksi. Se oli hieno ele.

Luonnollisesti pelaajat tulevat tutuksi faneille ja toisin päin. Vuosittaiset faniristeilyt ovat olleet kauden kohokohtia.

– Onhan se hienoa, kun pelaajat moikkaavat. Silloin tuntee kuuluvansa porukkaan, kuuluvansa joukkueeseen. Ja kyllä pelaajat arvostavat meidän kannustamista, se oikeasti auttaa hyvän fiiliksen saamisessa.

Jos Salon Vilppaan fanittaminen pitäisi muotoilla yhteen lauseeseen, niin mikä se olisi?

– Minulle fanittaminen on rakkautta koripalloon, mutta myös tapa pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin. Vaikka porukka on hajaantunut Salosta muualle, koripallo pitää meidät yhdessä.

– Niin se on sanottava. Fanitan rakkaudesta lajiin ja ystäviin.