Salon Iltatoria isännöivä Lounaismaan Osuuspankki on järjestänyt paikalle jos minkälaista tekemistä. Yksi suosituimmista vetonauloista on torin laidalle pystytetty lasten liikennekaupunki, joka vetää väkeä koko illan. Jonossa on myös kuusivuotias Minerva Roth, joka odottaa kuumeisesti omaa vuoroaan.

– Jännittää tosi paljon! Toivottavasti saan tuon punaisen auton, Minerva sanoo.

– Huomasin lehdestä pankin ilmoituksen ja kun kerroin lapsille liikennekaupungista, tiesimme heti, että tänne on tultava. Kävimme jo aiemmin halaamassa hippoja ja ne olivat lasten mielestä niin ihania, että Minervan pikkuvelikin myöhästyi muskarista, Tuuli naurahtaa.

Kun Minervan vuoro koittaa, tyttö pääsee kuin pääseekin toivomaansa punaiseen liekeillä koristeltuun autoon. Keskittynyt ilme kasvoillaan Minerva ohjaa auton liikkeelle ja pian hieman totinen katse vaihtuu innostuneeksi hymyksi.

– Tämä oli kyllä huippu veto pankilta. Luulen, että meidän täytyy tulla ajamaan toinenkin kierros, kun haemme Minervan veljen muskarista. Ja ehkä käymme myös jäätelöllä, Tuuli sanoo.

Minervan päättäessä ajelunsa on pakko kysyä, miltä uudesta lasten ajokortin omistajasta nyt tuntuu?

– Kivalta! Ajaminen oli hurjaa, mutta hauskaa! Äiti, saanko mennä uudestaan, Minerva kysyy silmät intoa loistaen.

Minerva Roth vauhdissa Salon Iltatorille pystytetyllä autoradalla.

Unelmien keikka

Suuria tunteita koettiin myös torin toisella laidalla, kun päälavalla esiintynyt Teflon Brothers villitsi yleisöä pyytämällä kymmenen fania lavalle laulamaan kanssaan.

– Vitsit se oli niin mahtavaa! Olen kiertänyt heidän keikoillaan useampaan otteeseen tänä kesänä toivoen, että viimein pääsen heidän kanssaan lavalle ja tänään haaveeni toteutui. Tärisen vieläkin, Ida Lehtonen kertoo keikan jälkeen.

Ida ja hänen ystävänsä Hilma Heikkinen kertovat jonottaneensa keikalle puolitoistatuntia, jotta pääsevät varmasti eturiviin. Tytöt haluavat antaa kehuja myös OP Lounaismaan henkilökunnan esittämälle tanssille.

– Se oli kiva yllätys. Käymme täällä usein katsomassa keikkoja ja yleensä tori-isäntien tervehdys on perinteinen puhe. Pankki todella erottautui edukseen. Mutta nyt meidän on mentävä, jotta ehdimme junaan ja illaksi takaisin Kaarinaan, tytöt huikkaavat.

Ida Lehtonen (vas.) ja Hilma Heikkilä jonottivat puolitoistatuntia, varmistaakseen eturivin paikan Teflon Brothersin keikalla.

Ketään unohtamatta

Ennen kotiin lähtöä poikkeamme vielä kahvitelttaan ottamaan selvää, mitä mieltä Halikosta saapuneet Markku Nikander ja Piia Mäkinen sekä Vaasasta asti tullut Leena Kulmala ovat iltatorin tarjonnasta.

– Salon Iltatori ei petä koskaan. Käymme täällä usein katsomassa artisteja ja olimme Teflon Brothersin keikan aikanakin melkein eturivissä, Markku kertoo

– On tärkeää, että OP Lounaismaan kaltaiset toimijat ovat mahdollistamassa tällaisia tapahtumia. Täällä on huomioitu hyvin myös meidät liikuntarajoitteiset, Piia kiittelee.

Kolmikko on yhtä mieltä siitä, että tori ja sen tunnelma myös yhdistävät ihmisiä.

– Emme tunne entuudestaan, mutta koska pöydässä oli tilaa ja juttu luistaa, niin mikäs tässä on ollessa. Olen kotoisin Salosta ja vierailen täällä silloin tällöin. Ja aina kaupungissa käydessä minun on pakko päästä torille. Sanonkin aina kotona Vaasassa, että Salon Iltatorilla tunnelma on kuin ulkomailla, Leena hymyilee.

Markku Nikander, Piia Mäkinen ja Leena Kulmala nauttivat iltatorin tunnelmasta.